Stadionilla Cup-tunnelmaa

FC Lahti jatkoi matkaansa Suomen Cupissa, kun se teki ottelun ainoan maalin 82 minuutilla Fareed Sadatin toimesta. FC Jazz oli pelissä mukana ja lähellä, mutta kuitenkin riittävästi perässä illan taistelussa. Mit...

FC Lahti jatkoi matkaansa Suomen Cupissa, kun se teki ottelun ainoan maalin 82 minuutilla Fareed Sadatin toimesta. FC Jazz oli pelissä mukana ja lähellä, mutta kuitenkin riittävästi perässä illan taistelussa. Mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä selvemmin pelin painopiste siirtyi porilaisten puolustusalueelle. FC Jazzin parhaat paikat tulivat Elias Ahteelle, joka tällä kertaa ei onnistunut läpiajossaan kiertämään FC Lahden maalivahtia ja toisessa paikassaan taas siirsi pallon pienestä kulmasta ulkotolppaan.

Keskikentän pohjalla pelannut Gabriel Wirz uurasti keskikentällä ja pelasi yhden kauden parhaista peleistään,
- Hieman on turhautunut olo ottelun lopputuloksesta, kuten myös koko kauden tilanteesta. Tänään pelasimme hyvin ja puolustimme omaa aluetta joukkueena. Harmittaa, ettei päästy hyvän pelin jälkeen tämän pidemmälle. Tietysti FC Lahti osoitti olevansa Veikkausliigajoukkue ja laittoi meidän varsinkin ottelun loppupuolella vain puolustamaan.

FC Lahden voittomaali tuli hienosti rakennetun kuvion jälkeen pelin loppuhetkillä, eikä FC Jazz enää saanut ylimääräistä kirivaihdetta päälle tämän jälkeen. John Allen onnitteli rehdisti lahtelaisia ottelun jälkeen ja toivotti onnea Cupin-arvontaan,
- FC Lahti oli tänään hyvä joukkue ja joukkueen materiaalista osoittaa jotakin se, että edellisestä pelistä oli vaihtunut tosi usea pelaaja aloituksessa. Vaihdosta tuli aktiivisia pelaajia kentälle pelin loppuhetkillä, jotka toivat lisää vauhtia heidän peliinsä. Olen tyytyväinen siihen, miten varsinkin ensimmäisellä jaksolla olimme pelissä mukana sekä toisen jakson puolustamiseen FC Lahden luodessa painetta meille. Lahtelaisille ansaittu voitto, mutta toisaalta meilläkin oli kyllä paikkamme muuttaa pelin kulkua etenkin ensimmäisellä jaksolla. Seuraavaksi jatkamme sunnuntaina Pietarsaareen ja tämänpäivän pelillä laitamme Jaron aivan varmasti ahtaalle.

Kuva: Urheilusuomi.com Gabriel Wirz