Tulevien vuosien valmennuskuviot selvillä

Risto Puustinen ja Benjamin Tuovinen jatkavat edustusjoukkueen vetäjinä

Benjamin Tuovinen ja Risto Puustinen ovat löytäneet yhteiset ajatukset tulevaan


Kolme kautta valtakunnallisen Ykkösen keskikastiin kuulunut FC Jazz etenee seuraavat kaksi kautta Risto Puustisen valmennuksessa. Viime kauden päätteeksi päävalmentajan tehtävät vastaanottanut Puustinen on taustaryhmänsä kera kehittänyt joukkueen pelaamista systemaattisesti eteenpäin kauden aikana ja joukkue valmistautuu kauden loppuihin peleihin kahdeksan ottelun tappiottomassa putkessa.

FC Jazz nosti täksi kaudeksi useita nuoria pelaajia edustusjoukkueen harjoitusrinkiin. Tämä linjaus tulee jatkossakin olemaan tahtotila ja edustusjoukkueen sekä P18-ikäluokkaa valmentavan Aleksandr Kokon yhteistyö jatkuu saumattomana. Joukkueen rakentaminen on käynnistymässä ja tavoitteena on saada perusrunko jatkamaan. Lähtijöitä tulee olemaan, mutta vastaavasti tietyille pelipaikoille on tarjolla pelaajia, jotka ovat halukkaita kehittymään ja tekemään töitä sen eteen.

Risto Puustinen kertoo, että viime kauden lopulla kauteen valmistuvan joukkueen lähtö ei ollut helppo,
- Pelaajia lähti ja lähtöpisteet kauden alussa olivat -3. Media ja porilainen asiatuntemus ilmoittivat joulukuussa, että FC Jazz tippuu Ykkösestä. Ensimmäinen asia mitä halusin joukkueelle viestiä, oli harjoituskulttuurin muuttaminen ja älä mieti asioita, mihin et voi vaikuttaa. Haastava on kausi ollut lähtökohtaisesti, mutta selvitään kuivin jaloin ja viimeisiä pelejä kohti lähdetään upeassa kahdeksan ottelun tappiottomassa putkessa. Joukkuetta aloitetaan nyt myös kokoamaan ja hienoa on kuulla, kuin nuoret pelaajamme kiinnostavat Porin ulkopuolella. Siitä tiedämme, että oikeita asioita on urheilupuolella tehty.

Puustinen on tyytyväinen joukkueen taustalla tapahtuviin asioihin,
- Nuoria pelaajia olemme saaneet ajettua sisään, kuten esimerkiksi Einari Kaipiainen, Emil Väre ja Jiri Riihelä. Jatkosopimus oli aika helppo tehdä, koska ympärillä on ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Seurajohtaja Mikko Aho on tuonut hyviä asioita seuran kehittämiseen. Benjamin Tuovinen ja Vili-Verneri Virtanen ovat aivan huippuvalmentajia. Joukkueen muukin taustaryhmä toimii hyvin ja asiat hoidetaan säntillisesti kuntoon. Muutenkin seuran taustalla on vahva tuki urheilulliselle linjalle ja siitä on hyvä lähteä tuleviin vuosiin.

Pian puolivuotta FC Jazzin toiminnassa mukana ollut Mikko Aho paljastaa, että Risto Puustisen jatkosopimus on tärkeä ensimmäinen askel toiminnan pitkäjänteisessä kehittämisessä.
- Riston kokemus ja erityisesti hänen kykynsä kehittää nuoria pelaajia ovat juuri niitä vahvuuksia, joita seuramme tarvitsee tulevaisuudessa. Kaksi seuraavaa kautta kattava sopimus mahdollistaa tavoitteellisen ja suunnitelmallisen kehitysympäristön rakentamisen. Valmennus on saavuttanut jo hyvää tulosta tällä kaudella, ja uskon kehityksen jatkuvan, kun seuramme panostukset urheilulliseen toimintaan kasvavat.

Aho jatkaa, että jatkossa edustusjoukkueen valmennuksen rooli tulee näkymään entistä vahvemmin myös junioritoiminnassa,
- Rakennamme Poriin selkeää polkua, jossa nuoria pelaajia kehitetään tavoitteellisesti kohti edustusjoukkuetta ja autetaan heitä saavuttamaan oma potentiaalinsa pelaajina. Puustisella on ollut tässä kehitystyössä jo nyt merkittävä rooli ja jatkossa pääsemme viemään suunnitelmia entistä vahvemmin arkeen ja käytäntöön.

​​​​​​​Risto Puustisen sopimus on 2-vuotinen ja Benjamin Tuovisen mallia 1+1 vuotta.