Pulssia ja rytmiä entistä enemmän tekemiseen
Samu Mäkisalo aloittaa helmikuussa FC Jazzin markkinointipäällikkönä.
Tänä vuonna 25-vuotta täyttävä Samu Mäkisalo on porilainen, joka asuu tällä hetkellä Jyväskylässä. Markkinointipäällikön muuttokuorma on matkalla lähipäivinä kohti Poria. Taustaa hänellä löytyy niin jääkiekon, jalkapallon kuin salibandyn parista.
FC Jazz vahvistaa organisaatiotaan suunnitelmansa mukaisesti ja luo pohjaa laadukkaan sekä menestyvän seuran kivijalalle. Seuran tavoitteena on hoitaa yhteistyökumppanuuksia entistä idearikkaammin ja viestiä monikanavaisesti toiminnastaan.
Toiminnanjohtaja Santeri Salonen kertoo, että Samun palkkaamisen kautta seuran ilmettä ja viestintää uudistetaan,
- Hienoa saada toimistolle osaava ja kehittymishaluinen kaveri kehittämään sitä miltä toimintamme näyttää ulospäin. Yhteistyökumppaneille Samu pystyy tarjoamaan huikeat mahdollisuudet erilaisilla näkyvyysratkaisuilla ja tästä on varmasti paljon apua myynnissä.
Salonen muistuttaa, että FC Jazz haluaa mennä seurana eteenpäin harkituin siirroin ja yhdessä seuraväen kanssa vaiheittain siinä myös onnistua,
- Samusta tulee olemaan suuri apu, niin edustuksen ottelutapahtumien ja yhteistyökumppanuuksien kehittämisessä, kuin myös siinä, että saamme lapset ja nuoret kiinnostumaan jalkapallosta. Yleisesti seurassa on huikeita osaajia lasten ja nuorten parissa, jotka tekevät päivittäin loistavaa työtä, tätä vain ei ole osattu tuoda selkeästi ihmisten tietoon. Tämän uskon nyt korjaantuvan.
Viimeisen vuoden urheiluliiketoiminnan opiskelijan tavoitteena on valmistua joulukuussa 2021 ja tämän jälkeen kiinnostaa urheiluliiketoiminnan maisteriopinnot. Samu kertoo, että tässä vaiheessa on hienoa saada mahdollisuus toteuttaa omia ajatuksia myös kentällä,
- Hieno fiilis liittyä perinteikkääseen futisseuraan, jota on itsekin tullut aikoinaan edustettua juniorina. Seuran johdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen olen luottavainen FC Jazzin tulevaisuuden suunnasta. Upeaa olla tässä matkassa mukana sekä omalta osaltani toivottavasti viedä seuraa eteenpäin.
Mäkisalo kertoo, että urheilubisnes ja -markkinointi ovat olleet suuri intohimo, jonka parissa haluaa kehittyä sekä tehdä töitä,
-Olen pyrkinyt kehittämään näkemystäni ja osaamistani urheilumarkkinoinnista jo ennen opintoja, kuin myös luonnollisesti opintojen aikana. Relevanttia työkokemusta löytyy myös kolmen kauden ajalta MuSasta, jossa olen saanut toteuttaa oppeja käytäntöön. Palo oppimiseen on kova ja tuskin tällä alalla koskaan on valmis maailman muuttuessa - urheilumarkkinointi muuttuu sen mukaan ja pitää osata elää pulssilla.
Samu Mäkisalon työnkuvaan kuuluu markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen, sen suunnittelu ja toteutus, kuin myös yhteistyökumppanuudet ja ottelutapahtumien kehittäminen. Uusi markkinointipäällikkö linjaakin heti alkuun muutamia tärkeitä asioita esiin,
- Tarkoituksena on ensimmäisenä luoda itselle nykytilan katsaus, jonka jälkeen lähdetään suuntaamaan katseita tulevaan, markkinoinnin ja viestinnän kehittämiseen sekä myyntiin. Sosiaalisessa mediassa olemme jatkossa aktiivisia ja panostamme interaktiivisuuteen kannattajien kesken sekä luomme mielenkiintoista sisältöä sidosryhmillemme. Yrityksille urheiluseura pystyy tarjoamaan hyvän markkinointialustan ja sitä myös me pyrimme kehittämään. Yhteistyökumppanuuksissa meidän tulee pystyä tarjoamaan kumppaneille aitoa lisäarvoa, laitamainos ei ainoastaan riitä.
Mäkisalo toteaa, että seuroissa resurssit ovat yleisesti ottaen pienet, eikä laivoja käännetä yhdessä yössä. On kuitenkin tärkeää, että vision eteen tehdään varmoin ottein töitä.
- FC Jazzissa on iso potentiaali ja seura on merkittävä toimija monella saralla, joka tunnetaan valtakunnallisestikin. Uskon, että määrätietoisella ja pitkäjänteisellä työllä joka osa-alueella, saadaan se potentiaali realisoitua. Jazzin brändi-ilme kaipaa pientä freesausta ja nyt lähdetään raikkaalla tekemisellä tekemään uutta ilmettä. Jazzilla on värikäs historia, jota ei pidä unohtaa, vaan sitä pitää vaalia ja ammentaa sieltä niitä positiivisia juttuja.
Lopuksi seuran johdon erinomaisilla ajatuksillaan ja tavoitteellisuudellaan vakuuttanut Mäkisalo lähettää sporttiset terveiset,
- Tästä se työ alkaa ja odotan innolla pääseväni tutustumaan paremmin FC Jazzin seurayhteisöön, seuran parissa toimiviin ihmisiin ja uusiin sekä vanhoihin yhteistyökumppaneihin. Laittakaa tulemaan ideoita ja viestiä, niin olen apuna rakentamassa niistä kanssanne tarinoita. Nähdään kentillä ja Stadionilla!
Samu Mäkisalo p. 044 257 0750
samu.makisalo@fcjazz.com