Paluumuuttaja Kokkolasta

FC Jazz saa osaamista toisesta lajista kehittämään seuraa.

Aho vieraili torstaina ensimmäisen kerran FC Jazzin edustusjoukkueen harjoituksissa ja tutustui joukkueen pukuhuoneeseen Urheilukeskuksen remontin keskellä.

Helmikuun puolivälissä aloittava Mikko Aho tuo osaamista jääkiekon parista FC Jazziin. Viimeiset kolme vuotta Mikko on työskennellyt Kokkolan Hermeksen toiminnanjohtajana.

Kari Kaivo-oja kertoo, että seura saa urheilujohtamisen ammattilaisen, uudeksi seurajohtajaksi,
- Mikko Aho on toiminut pitkään jääkiekon parissa erilaisissa tehtävissä. Viimeksi jääkiekon Mestiksen Kokkolan Hermeksen toiminnanjohtajana. On hienoa saada henkilö seuraan, joka on saanut paljon aikaan Kokkolassa ja haluaa nyt palata kotiseudulleen Poriin. Mikolla on energiaa ja halua tulla kehittämään Jazzia sekä porilaisen jalkapallon toimintaedellytyksiä. Uskon, että Mikko kääntää FC Jazzin haasteet ja pääsemme viemään sovittuja asioita yhdessä eteenpäin.

Pitkään ja useissa eri rooleissa jääkiekon parissa toiminut Mikko Aho taustoittaa hieman tekemisiään ja näkemyksiään,
- Olen urani varrella kehittänyt toimintamalleja urheilullisella sekä taloudellisella puolella. Aina on itselle ollut tärkeää ymmärtää kokonaisuuksia, niin että urheilullinen menestys, talous, ihmiset ja yhteisö liittyvät toisiinsa. Urheiluseuroissa arki on pääsääntöisesti hetkessä elämistä ja haasteiden ratkaisukykyä. Urheiluseura on mielenkiintoinen, mutta samaan aikaan raastava työpaikka. FC Jazz ei ole tästä poikkeus ja nyt on lähdettävä tekemään muutosta suunnitelmallisesti.

Poriin viikolla muuttanut Mikko uskoo, että FC Jazzinkin pallot osuvat maaliin paremmin ja positiivisia uutisia saadaan aikaiseksi tulevaisuudessa,
- Pallot päätyvät maaliin vain laadukkaan arjen kautta. Avoimuudella ja selkeällä päämäärällä, mihin kaikkien on helppo sitoutua. Ongelmat ratkeavat teoilla ja yhtenäisellä linjalla. Haluan tuoda Poriin näkemyksen siitä, että seura on ennen kaikkea palvelija – pelaajille, junioreille, yhteistyökumppaneille sekä kannattajille. Kun rakenteet ovat kunnossa, myös tulokset seuraavat.

Ulvilasta kotoisin oleva Aho nostaa FC Jazzin tulevaisuuden mahdollisuudet esiin luoda tuote, jossa kaikkien on helppo olla mukana,
- Pori ja FC Jazz vetivät puoleensa ennen kaikkea potentiaalinsa takia. Tässä kaupungissa jalkapallolla on vahva historia. FC Jazzilla on selkeä identiteetti ja tunne siitä, että jotain merkittävää voidaan rakentaa uudelleen. Itseä motivoi mahdollisuus olla mukana kääntämässä suuntaa ja tekemässä pitkäjänteistä työtä, ei vain lyhyen aikavälin ratkaisuja.


Uusi seurajohtaja on seurannut porilaisen jalkapallon tilaa mielenkiinnolla,
- Ulkopuolisena katsottuna Porissa on paljon osaamista ja intohimoa, mutta ne ovat olleet ajoittain hajallaan. Kipupisteet liittyvät yhteiseen suuntaan ja luottamukseen. Seurayhteistyö on kuitenkin selvästi menossa oikeaan suuntaan, ja näen siinä valtavan mahdollisuuden. Kun kaikki toimijat puhaltavat yhteen hiileen, niin koko porilainen jalkapallo voittaa.

Olosuhteiden merkitys ja vaatimukset kasvavat tulevaisuudessa jalkapallon saralla. Tämä on asia, jota Aho on seurannut Kokkolassa läheltä,
- Merkittävä usean lajin yhteinen urheiluhanke on edennyt Kokkolassa siellä oloaikanani ja sitä on ollut lähietäisyydeltä kiva seurata. Olosuhteet vaikuttavat siihen, millainen kokemus tapahtuma on katsojalle, pelaajalle ja yhteistyökumppanille. Olosuhteilla on myös merkittävä vaikutus yhdistää ja luoda seuroissa kasvua. Hyvät olosuhteet viestivät arvostuksesta paikallisurheilua kohtaan. Porissa taustalla etenee jalkapallohankkeita, joista Itä-Porin tekonurmi on rakenteilla, Musassa on hieno projekti käynnissä ja kaikille porilaisille tulevaisuudessa kehittyvä UK Tekonurmen katsomoprojekti on edennyt mainiosti seurayhteistyön kautta.

Lopuksi Mikko myöntää, että paljon on työtä edessä, mutta asiat saadaan järjesteltyä kuntoon,
- Ajaessani kohti Poria soittelin jo useita puheluita sidosryhmille. Matkan aikana vakuutuin siitä, että mahdollisuuksia on vaikka mihin ja keskustelut porilaisesta jalkapallosta olivat positiivisia, joskin myös kehitettävää löytyi. Haluan korostaa kärsivällisyyttä ja realismia. Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, mutta kun suunta on selvä ja ihmiset sitoutuneita, kehitys on väistämätöntä.

Mikko Aho aloittaa FC Jazzissa virallisesti 16.2.2026.