Pakkaskelit toivat pelaajasopimuksen
Kapteeni Jussi Lemio nähdään kentillä FC Jazzin paidassa
Kausi 2025 päättyi lokakuun puolivälissä. Jussi Lemio latasi akkuja raskaan kauden jälkeen rauhassa ja astuu nyt helmikuun alussa taas FC Jazzin pukuhuoneeseen. Kauden alkuun on tarkalleen kaksi kuukautta. Huhtikuun 2. päivä FC Jazz matkaa kauden aloituspeliin Tampere Unitedia vastaan.
Lemio pelasi ensimmäisen kerran FC Jazzin edustusjoukkueessa 18-vuotiaana vuonna 2017. Yhtä kautta lukuun ottamatta FC Jazzia tuon jälkeen pelannut pelaaja edustaa tulevana kautena joukkueen kokenutta osastoa. Kakkosssa ja Ykkösessä pelejä Lemiolle on kertynyt hieno määrä otteluita yhteensä 134 kappaletta. Kahden viime kauden aikana Ykkösessä Jussi Lemio on kuulunut FC Jazzin keskuspuolustuksen tukipelaajiin.
Risto Puustinen raataa kentän reunalla tunnollisesti pakkaslukeman heiluessa tällä kertaa -15 asteen paikkeilla. Maanantai-ilta ei poikkea mistään muista illoista FC Jazzin harjoitellessa tulevaa kautta varten. Kahdesti viikossa joukkue käy Elixirin salilla, muuten joukkue harjoittelee, kuten aina ennenkin, ulkona UK Tekonurmella.
- Tänään on ollut harjoituksissa hyvä meno, vaikka pakkanen paukkuu. Hienoa on myös, että saatiin Jussi mukaan matkaan tulevaksi kaudeksi. Tämä ryhmä on nyt harjoitellut paljon yhdessä ja positiivisesti ajatellen kohti lämpimämpiä kelejä mennään päivä kerrallaan.
Kapteenin nauhaa viime kaudella kantanut Lemio laittaa pipoa syvemmälle päähän ja siirtyy joukkueen kera harjoituskentälle,
- Hyvä fiilis palata sorvin ääreen. Nyt on huilailtu ja palauduttu viime kaudesta. Sotahaavat on paranneltu. Treeneihin on mukava palata. Nyt viimeistellään mies kuntoon tulevaa kautta varten. Kuntopiikki on ajoitettu kauden ensimmäiseen sarjapeliin.
FC Jazzin seuraava harjoituspeli on tulevana lauantain, kun HJS saapuu Poriin klo 16.15 alkavaan otteluun.