Joukkue piirua vaille valmis

Veikkausliigaorganisaatioista löytyi kaksi pelaajaa Poriin.

Suleman liittyy FC Jazzin joukkueeseen maaliskuun alussa. Jere Riissanen nähdään illan harjoituspelissä Eurassa jo kentällä.


FC Jazzin joukkue vahvistui kahdella puolustavalla pelaajalla joulutauon aikana. Näiden sopimusten myötä porilaisjoukkueen sopimuspelaajien määrä nousi 22 pelaajaan. Näistä pelaajista 14 on sellaisia, jotka olivat mukana FC Jazzin viime kauden joukkueessa.

Päävalmentaja Tero Suonperä kertoo, että joukkueen rakentaminen on edennyt suunnitellusti ja erinäinen määrä pelaajia on käyty läpi loppuvuoden aikana,
- Nyt on enin osa hankinnoista tehtynä. Muutama pelaaja on vielä hakusessa joukkueeseen. Näidenkin pelaajien osalta ollaan hyvin kartalla ja nyt odotellaan enemmänkin palasten loksahtamista kohdilleen. Joukkueessa on erinomainen porilainen runko, johon on nyt saatu kymmenkunta uutta pelaajaa kiinnitettyä ottamaan urallaan seuraavia askeleita.

IFK Maarienhaminassa kaksi kautta pelannut 22-vuotias Usman Suleman siirtyy Poriin kauden 2025 kestävällä sopimuksella maaliskuun alusta alkaen. Ghanalainen Suleman vieraili Porissa ennen joulua ja esiintyi vahvasti harjoituksissa sekä sisäisessä harjoituspelissä keskikentän pohjalla. Maarienhaminaan kaudeksi 2023 saapunut Suleman taisteli ensimmäisellä kaudellaan 18 kertaa Veikkausliigajoukkueen kokoonpanossa. Toisella kaudella peliaikaa Sulemanille tuli pääsääntöisesti seuran kakkosjoukkueessa sen pelatessa Kolmosta.

Suleman vakuuttui vierailunsa aikana FC Jazzin tavoitteista ja organisaation toiminnasta,
- Tulin kaksi vuotta sitten Suomeen ja eläminen täällä on nyt helpompaa. Uskon, että seuraavat vuodet tulevat olemaan hyviä ja aion auttaa FC Jazzia sen tavoitteissa. Maarienhamina oli idyllinen paikka asua ja elää. Pori vaikutti myös kivalta kaupungilta ja joukkueen tekeminen oli laadukasta koko vierailuni ajan ennen joulua. Nyt haluan osoittaa itselleni ja muille olevani hyvä pelaaja, joka tekee paljon töitä kentällä.

Ilveksestä FC Jazziin saapuu lainalle tulevaksi vuodeksi 19-vuotias Jere Riissanen. Näin FC Jazzin joukkueessa on kaksi lupaavaa Ilves-pelaajaa, kun Leo Kyllönen siirtyi jo aiemmin Poriin vuoden Kotkan visiitin jälkeen. Riissanen teki ensi esiintymisensä Veikkausliigassa 17-vuotiaana ja omaa myös nuorten maajoukkueista kokemusta. Viime kaudella Riissanen oli neljä kertaa Veikkausliiga hopeaa voittaneen Ilveksen kokoonpanossa. Pelipaikka Ilveksen kasvatilla on puolustuksessa ja pelejä viime kaudella Riissaselle kertyi seuran kakkosjoukkueessa.

Poriin vuoden vaihteessa muuttanut tamperelainen Riissanen myöntää, että ei ole aiemmin kaupunkiin tutustunut ja uskoo pelaajapolun seuraavat stepit olevan FC Jazzissa oikeita,
- Olen pelannut koko ikäni Ilveksen organisaatiossa, joista kaksi viime vuotta edustusjoukkueen sopimuspelaajana. Tässä kohtaa näin hyvänä mahdollisuutena tulla Poriin kehittymään ja lähivuosina vakiinnuttaa sitten paikka Veikkausliigassa. Itselläni on aina ollut myös ulkomaat tavoitteena, joten sen eteen näitä askeleita otetaan.

Riissanen esiintyi loppuvuonna FC Jazzin harjoituksissa hyvin ja pelasi sisäisessä harjoituspelissä rauhallisesti puolustajan paikalla,
- Pidän itseäni pallollisesti taitavana puolustavana pelaajana. Minulla on hyvä pelikäsitys niin hyökätessä, kuin puolustaessakin. Pyrin olemaan parhaimmillani jokaisessa pelissä mitä pelaan. Oli kiva nähdä hyvä tekemisen meininki FC Jazzin harjoituksissa ja uskon, että tulevana vuonna pelaamme sarjan kärkikahinoissa.

Molemmilla pelaajilla on tahtotila saada FC Jazzissa runsaasti peliaikaa ja tätä kautta auttaa edustusjoukkuetta taistelemaan Ykkösen kärkipäässä läpi kauden. FC Jazzin päävalmentaja Tero Suonperä muistuttaa, että joukkueeseen liittyneitä pelaajia yhdistää tahtotila mennä uralla eteenpäin ja halu olla FC Jazzin näköisiä pelaajia eli valmiita tekemään kentällä joukkueen eteen töitä,
- Etsimme kovaa puolustavaa keskikenttäpelaajaa ja sellainen saatiin Usman Sulemanista. Hän on antanut todella hyvän kuvan itsestään heti alusta alkaen sekä pelaajana, että ihmisenä. Suleman on pallovarma ja fyysinen pelaaja, jolle puolustaminen sekä joukkueen etu ovat tärkeitä prioriteetteja. Loppuvuonna näimme lisäksi hän osaa rytmittää peliä hyvin.

Vastaavasti Jere Riissasen päävalmentaja odottaa tuovan puolustukseen vielä hivenen fyysisyyttä ja ilkeyttä lisää,
- Jere on erittäin potentiaalinen nuori toppari. Siitä kertoo sopimus Veikkausliiga joukkueeseen ja ottelut poikamaajoukkueissa. Myös Jere on antanut itsestään hyvän kuvan sekä pelaajana, että ihmisenä. Hän osaa avata peliä laadukkaasti, on erittäin tavoitteellinen joukkuepelaaja. Myös kyky puhua kentällä oikeita asioita on plussaa hänen kohdallaan.

​​​​​​​FC Jazz pelaa seuraavan harjoituspelin perjantaina 10.1 Eurassa, kun se kohtaa EuPan klo 18.00.