FC Jazz on solminut tukun pelaajasopimuksia
Joukkueen runko pysyy pitkälti samana, mutta vaihtuvuutta on myös tulossa. Uusia pelaajia kartoitetaan rauhassa.
Jani Uotisen edustusjoukkueen joulukuun harjoituksissa oli teemana käynnistää uudenlainen tekeminen ja tätä kautta valmistaa koko tiimiä tulevaan kauteen. Ensimmäisessä aallossa Uotinen katsasti nykyiset pelaajat ja tämän jälkeen vuoden vaihteen toisella puolella etsiä puuttuvat palaset joukkueeseen.
Päävalmentaja kertoo, että harjoituksissa oli lukuisa määrä seuran omia junioreita,
- Nyt on tarkasteltu nykyisistä pelaajista tässä vaiheessa jatkajat ja omista junioreista ne, jotka ovat edustusjoukkueen mukana tammikuun alusta alkaen. Täytyy todeta, että positiivisesti olen yllättynyt pelaajien tahtotilaan tehdä töitä ja tämä on mielestäni näkynyt myös joukkueen kokonaistekemisessä joka harjoituksessa.
FC Jazzilla on tällä hetkellä kasassa 13 sopimusta ja muutamia on työn alla. Joulun alla jatkopapereita laadittiin kuntoon ja niihin lisättiin virtaa Janne Järnstedtin, Joona Visavuoren, Rasmus Laaksosen, Joel Lehtosen, Jussi Lemion, Christian Harjanteen ja Waltteri Riihimäen kanssa. Entuudestaan sopimuspaperit olivat kunnossa Joonas Meuralla, Juho Lehtosella, Wiljam Wikströmillä, Eino-Iivari Pitkälällä, Justus Rantasella ja Arttu Lötjösellä. Pelaajista Juho Lehtonen parantelee tällä hetkellä nilkkaansa, joka operoitiin kauden päätteeksi.
Joukkueesta poistuvat varmuudella Raumalle palaavat Jussi Aalto, sekä Aleksi Toivonen. Eetu Setänen on päivitellyt tilannettaan viime aikoina Joensuusta käsin. Mostafa Mohammadi ja Eetu Vahekoski eivät myöskään ole harjoituksissa mukana olleet. Eetu Kanerva panostaa tällä hetkellä opintoihin Turussa ja Juho Kemppisen kanssa keskustellaan vuoden vaihteen jälkeen tilanteesta. Benjamin Tuovisen kanssa ollaan lähellä uutta pestiä ja asiat pitkältisovittuna. Viime kauden ryhmässä ollut Joonatan Tuovinen harjoittelee ToVen kanssa. Maalivahdeista Tuukka Nurmi on aloittamassa opintoja Tampereella ja Lauri Leivo-Jokimäki jatkamassa opintojaan sekä pelaamista valtameren toisella puolella.
Jos on uusi päävalmentaja ollut tyytyväinen joukkueen tekemiseen, niin myös pelaajat ovat ottaneet myönteisesti vastaan sarjaan valmistautumisen käynnistymisen. Juhani Honkavuo ja Jari Lamminen ovat vieneet fysiikkaharjoittelua uusiin mittoihin ja yhdessä Jani Uotisen kanssa nostaneet vaatimustasoa piirun verran kovemmalle tasolle.
Joona Visavuori, Rasmus Laaksonen ja Christian Harjanne ovat olleet joulukuussa vauhdissa mukana,
- Tunnemme Janin jo entuudestaan ja tiedämme, että nyt tullaan menemään vauhdilla kohti kevättä. Treeniohjelmaan on lisätty enemmän kuntoa ja fyysistä voimaa kohentavaa harjoittelua. Harjoituksissa on erilaisia juoksuja ja käymme myös viikoittain salilla. Tämä kova harjoittelu tuottaa varmasti hedelmää, kun kausi alkaa. Oma motivaatio on myös tällä hetkellä korkealla, treeneissä on ollut hyvää tekemistä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kertoo parin päivän päästä Niinisaloon suuntaava Joona Visavuori.
Vastaavilla linjoilla on myös Rasmus Laaksonen, joka suoritti varusmiespalveluksen edellisen kauden aikana,
- Viime kausi oli vaikea koko joukkueelle. Itselleni kausi oli myös erilainen, kun suoritin armeijan eikä sieltä koronan takia päässyt joukkueen mukaan harjoittelemaan. Uotisen tultua on ehtinyt tapahtua jo paljon kentällä ja sen ulkopuolellakin. Uusi valmentaja on tuonut lisää motivaatiota koko joukkueelle lyhyessä ajassa ja Juhanin sekä Jarin fysiikkaharjoituksissa on ollut mukava olla.
Christian Harjanne suorittaa tällä hetkellä lukiota valmiiksi. Tavoitteena on painaa lakki päähän keväällä ja lähteä kesällä Visavuoren perässä suorittamaan asepalvelusta,
- Viime kaudesta jäi vähän vaihtelevat fiilikset, kun alkukausi meni penkin alle ja sen jälkeen jouduttiin taistelemaan jonkin aikaa putoamistakin vastaan. Loppukausi kuitenkin sujui Miron kanssa mallikkaasti ja kausi päättyi erittäin hyvään 6-0 voittoon TPV:stä. Jani on myös minulle tuttu valmentaja muutaman vuoden takaa Jazzin junnuista, joten tiedossa oli, että vaatimustaso tulee nousemaan. Hyvillä fiiliksillä ollaan kauteen valmistautuminen saatu aloitettua ja innolla odotellaan jo ensimmäisiä treenipelejä ja Suomen Cupin matseja.
Kaikilla kolmella nuorella pelaajalla on sama tavoite kuin joukkoja johtavalla Jani Uotisella. Joona Visavuori tiivistää tulevan,
- Kurssimme kääntyi syksyllä ja saimme kerättyä tarvittavat pisteet sekä pystyimme peleissä osoittamaan, kuinka hyviä pystymme oikeasti olemaan. Kausi päättyi myös hyvällä voitolla ja nyt on lähdetty rakentamaan uutta. Harjoituksissa on ollut mielestäni todella hyvää tekemistä ja olemme harjoitelleet kovaa. Kun jatkamme samoilla otteilla, niin uskon että odotukset tulevat olemaan niin itsellä, kuin muillakin korkealla. Mielestäni FC Jazz on joukkue, jonka kuuluu taistella sarjan kärkipaikoista.
FC Jazzin taustaryhmässä jatkavat huoltaja Jani Kanerva sekä maalivahtivalmentaja Seppo Lehtikangas, ja joukkueenjohtajana Rami Koskinen. Jani Uotisen apuna toimii talenttivalmentaja Waltteri Piispanen ja fyysisestä harjoittelusta vastaavat Juhani Honkavuo sekä Jari Lamminen. Taustoja vahvistetaan ja lähiaikoina tämäkin ryhmä on saatu valmiiksi.
Lisää sopimuspelaajien mietteitä tulossa tammikuun aikana ja toivottavasti hetken päästä voidaan kertoa myös uusien pelaajien liittymisestä ryhmään.
FC Jazzin ja ToVen välinen harjoituspeli 9.1 on peruttu. Ennen Kakkosen Cupin alkua FC Jazz etsii vielä harjoituspelille ajankohtaa ja vastustajaa koronaohjeistukset huomioiden.