Benjamin Tuovinen aloitti valmennuspäällikkönä

FC Jazz on suunnitellut organisaation muutoksia syksystä saakka ja kohti kevättä mennessä saadaan kaikki palapelin osat hiljalleen kohdilleen.

Benjamin Tuovinen päätti peliuransa muutama vuosi sitten ja innostui valmentamisesta

Jatkossa FC Jazzin toiminnassa eri roolissa mukana jatkava Tommi Pikkarainen kertoo, että osana seuran organisaation kehittämistä valmennuspäällikön palkkaaminen oli luonnollinen ja välttämätön kehitysaskel,
- Linjaukset pelaajakehitystoimintaan on tehty aiemmin ja ne olivat jo osin käytössä, mutta koimme, että linjausten jalkauttaminen vaatii täysipäiväisen valmennuspäällikön palkkaamisen nimenomaan kentälle. Tavoitteena oli löytää henkilö, joka tuntee seuran, kokee tehdyt linjaukset oikeiksi ja on valmis sitoutumaan vaadittuun työhön. Benjamin Tuovinen oli lopulta helppo valinta kaikilla kriteereillä. Määrätietoisena ja yhteistyökykyisenä toimijana hän on jo nyt osoittanut valinnan olleen oikean. Tulevaisuus on nuorissa myös valmennuksessa ja me löysimme erinomaisen henkilön tehtävään.

Valmennuspäällikkönä FC Jazzissa aloittanut Benjamin Tuovinen kertoo tunnelmat ovat makeat uudessa pestissä,
- Kolme vuotta sitten kun itse puin Jazzin pelipaitaa päälle, en olisi uskonut, että minusta tulee seuran valmennuspäällikkö. Loukkaantumisten myötä oma pelaaminen kärsi ja pysyäkseni rakkaan lajin parissa valmennushommat tuntui luonnolliselta jatkumolta uralle, teinhän niitä jo pelaamisenkin ohella. Pikakelaus tähän päivään ja tässä sitä nyt ollaan. Makea on fiilis, että seura luottaa ja pestasi minut tähän tehtävään ja rooliin.

FC Jazzissa valmennuspäällikkö toimii joukkueiden valmennuksen kanssa tiiviissä yhteistyössä ja Palloliiton talenttivalmentaja Teuvo Palkki taas kehittää seuran pelaajia kohti omaa huippuaan. Tuovinen tiivistää oman työtehtävänsä seuraavasti,
- Tehtäväni on luoda suunnitellusta aihiosta nyt yksinkertaistettu ja selkeä valmennuslinja. Tavoitteeni on, että se näkyy arjessa. Sen jalkauttaminen on käynnissä ja toteuttamalla seurantaa pystytään varmistamaan sitä laadukasta ja linjakasta toimintaa, jota FC Jazzissa tehdään pelaajakehityksen eteen. Valmentajien tukeminen ja sparraaminen tulee olemaan osa prosessia, jota innolla lähden työstämään.

Vuoden ensimmäisessä FC Jazzin valmentajien tilaisuudessa tammikuun lopussa Benjamin Tuovinen kertoi uutena valmennuspäällikkönä ikäkausijoukkueiden valmentajille ajatuksiaan ja mietteitä tulevista toimintatavoista runsaalle kuulijakunnalle. Tuossa palaverissa tiivistyi hyvin seuratoimijoiden tahtotila yhdessä viedä FC Jazzia eteenpäin.
- Meidän jengissä on mainio henki ja ajatukset ovat kaikilla hyvin samansuuntaisia tekemisestä. Ensimmäisessä illassa saatiin hyvää keskustelua ja mielipiteitä, joilla toimintaa edelleen kehitetään. Olikin helppo aloittaa valmentajien kanssa yhteinen matka, toteaa Tuovinen.
​​​​​​​