Voittoputkessa kohti sarja-avausta

FC Jazz kohtasi Herralahdessa kauden viimeisessä harjoituspelissään Joonas Laurikaisen luotsaaman TPS:n A-nuoret. Kotijoukkueen onnistui ratkaisemaan peli ensimmäisen jakson tehokkaalla kymmenminuuttisella siirtyen jakson puoliv...

FC Jazz kohtasi Herralahdessa kauden viimeisessä harjoituspelissään Joonas Laurikaisen luotsaaman TPS:n A-nuoret. Kotijoukkueen onnistui ratkaisemaan peli ensimmäisen jakson tehokkaalla kymmenminuuttisella siirtyen jakson puolivälissä 3-0 johtoon. Avausmaalin teki rangaistuspotkusta Samu-Petteri Mäkelä ottelun 20 minuutilla. Tämän jälkeen Iyam Friday ja Aleksanteri Tomberg viimeistelivät maalin mieheen.

Ensimmäinen jakso oli kotijoukkueelta hyvä ja maalipaikkoja syntyi Mäkelän, Fridayn ja Aftabin toimesta hyvällä tahdilla. Varsinkin Mäkelä ja Friday tuntuivat löytävän toisensa hienosti pelin aikana. Tepsin nuorista kentällä erottuivat kärkkäästi maalipaikkoihin ehtinyt Mauro Severino ja Seinäjoelta TPS:n vahvuuteen saapunut Onni Valakari.

Toisella jaksolla aurinko siirtyi pilven taakse ja pelin taso laski. Hetkellisesti saatiin kentälle lämpöä , kun pienen nahjailun jälkeen erotuomari Petri Viljanen joutui poistamaan molemmilta yhden pelaajan kentältä. Tämän jälkeen ottelu meni maalipaikkojen tuhlailuksi ja huolimattomaksi pelaamiseksi. Hyvällä viimeistelyllä peli olisi voinut päättyä miten tahansa. Lukuisissa maalipaikoissa onnistui kuitenkin vain vierasjoukkueen Joakim Latonen ottelun 60 minuutilla.

”Penkin puolelta” – Päävalmentaja Olli Orvasto
- Olen tyytyväinen ottelun ensimmäiseen 45 minuuttiin, jossa peli ajoittain näytti jo sellaiselta kuin sen pitääkin. Kokeneet Mäkelä, Aftab ja Friday esittivät tehokasta hyökkäämistä auringon lämmittäessä pelimiehiä.  Hienoa oli myös, että Aleksanteri Tomberg sai pudotettua apinan selästään onnistumalla maalinteossa. Toinen jakso oli pelillisesti heikko, vaikka mahdollisuuksia oli lisämaalien tekoon. Ottelu ajoi asiansa ja vastustaja oli tänään hyvää tasoa. Ensi viikon sarja-avaukseen voidaan lähteä positiivisin mielin hyvin menneen harjoituskauden jälkeen.

”Viheriön puolelta” – Aleksanteri Tomberg
- Ensimmäisen jakson pelasimme hyvin joukkueena ja saatiin luotua hyvin maalipaikkoja, osuttiin myös pari kertaa tolppien väliin. Toinen jakso oli vaisumpi, mutta voitolla on mukava lähteä kohti sarja-avausta. Omakohtaisesti oli upeaa tehdä edustusjoukkueessa eka maali. Nyt odotellaan innolla sarjan alkua ja tulevia pelejä.

”90+”
Aleksanteri Tomberg oli päivän tehomies. Hän viimeisteli uransa ensimmäisen maalin edustusjoukkueessa. Tämän lisäksi hän syötti Iyam Fridayn tekemän 2-0 maaliin.

FC Jazz – TPS A-juniorit 3-1 (3-0). 

”Kokoonpano”
Liuhala, Meura (Visavuori), Lemio (Aaltonen), Kuusela, Dima, Ahola, Aftab, Friday, Kemppinen, Mäkelä (Lehtonen), Tomberg,  vaihdossa lisäksi Östling, Visavuori, Aaltonen, Ablade, Kulju ja Joel Lehtonen

Markku Neiramaan ottamassa kuvassa: Aleksanteri Tomberg