Vihreällä Cup-valolla jatketaan

Toisella jakson kirkastunut ilme ja onnistuneet vaihdot siivittivät porilaiset Suomen Cupin viidennelle kierrokselle, joka arvotaan tulevana maanantaina. John Allen oli tyytyväinen toiseen jaksoon, - Ensimmäisellä jaksolla...

Toisella jakson kirkastunut ilme ja onnistuneet vaihdot siivittivät porilaiset Suomen Cupin viidennelle kierrokselle, joka arvotaan tulevana maanantaina.

John Allen oli tyytyväinen toiseen jaksoon,
- Ensimmäisellä jaksolla emme pelanneet riittävällä intensiteetillä ja FC Espoo pysyi pelissä mukana. Toiselle jaksolle saimme uutta vaihdetta päälle ja tilanteita alkoi syntyä. Meille ei tehty tänään yhtään maalia, johon pitää olla tyytyväinen. Toisella jaksolla saimme tehtyä niitä itse kolme, joista molemmat kentälle vaihdetut pelaajat tekivät maalin mieheen, joten tällä kertaa voi olla tyytyväinen myös siihen, että vaihdot onnistuivat.

Porilaisten ensimmäisen maalin 54 minuutilla teki Jussi Välilä päällään kulmasta, jonka antoi Samu-Petteri Mäkelä. Ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana Jazz viimeisteli vielä kaksi maalia. Ensin Matias Koskinen ja hieman myöhemmin asialla oli  haaston jälkeen upealla laukauksella Valtteri Riihimäki. Puolustuksen johtohahmo Välilä esiintyi ja johti taas varmasti linjaa, eikä espoolaiset päässeet maalipaikoilla herkuttelemaan. 

Allen kehui nuoren Juuso Rantalan esitystä keskikentän pohjalla,
- Rantala oli tänään hyvä ja tuosta on hyvä jatkaa eteenpäin. Samuli Virtanen oli vahva oikealla laidalla yhdessä Mäkelän kanssa ja saimme sieltä luotua hyvin tilanteita koko pelin ajan. Saamme lähiviikkojen aikana vielä pari uutta kaveria joukkueeseen mukaan, joten oli hienoa että jatkamme Cupissa eteenpäin.

Avaus: Pirhonen, Starck, Välilä, Harju, Virtanen, Juuso Rantala, Justus Lehto, Mucazi, Mäkelä, Nurminen, Lehtonen
Vaihdossa: Liuhala, Tommi Lehto, Kuusela, Kirvesmäki, Koskinen ja Riihimäki
Vaihdot: 63' Justus Lehto - Riihimäki ja 73' Mucazi - Koskinen