Happaman makuinen tasapeli

Vauhdikas alku ja tunteikas loppu värittivät FC Jazzin viidettä peräkkäistä tappiotonta ottelua vieraissa NuPS:a vastaan. Juho Lehtonen oli taas huikeassa maalivireessä. Puolustuspelaaminen ei noussut aikaisempien...

Vauhdikas alku ja tunteikas loppu värittivät FC Jazzin viidettä peräkkäistä tappiotonta ottelua vieraissa NuPS:a vastaan. Juho Lehtonen oli taas huikeassa maalivireessä. Puolustuspelaaminen ei noussut aikaisempien otteluiden tasolle.

FC Jazzin startti otteluun ei ollut paras mahdollinen ja jo seitsemän minuutin kohdalla kotijoukkueen Joni Rintala vei NuPS:n johtoon. Rintala onnistui vielä uudelleen hetken päästä ja vei joukkueen toistamiseen johtoon. Parinkymmenen minuutin jälkeen Ossian Lanne siirti kotijoukkueen kolmannen kerran johtoasemaan. Reippaan puolen tunnin pelin jälkeen FC Jazz tasoitti ottelun viimeisen kerran pelin loppulukemiin 3-3, kun Juho Lehtonen osui maalinedustalta Husa Aftabin kauniista syötöstä.

Ensimmäisen maalinsa Lehtonen ampui rankkarista sen jälkeen kun hänet oli kaadettu väärin ottein. Ottelun toisella maalillaan Juho Lehtonen nosti kahden maalin putkensa jo neljään otteluun ja kauden maalimääränsä yhdeksään. FC Jazzin 2-2 tasoitusmaali merkattiin kotijoukkueen omaksi maaliksi. Pallo pelattiin Husa Aftabille linjan taakse, jonka keskityksen kotijoukkueen pelaaja ohjasi omaan maaliin ottelun 16 minuutilla.

Ottelun toisella jaksolla FC Jazz kykeni parantamaan peliään, mutta jäi kuitenkin tasostaan verrattuna neljään aikaisempaan peliin. Toista jaksoa väritti kovat otteet kentällä ja tunteiden nouseminen pintaan säännöllisin väliajoin. Pelin päätyttyä tarinoitiin ottelun kulusta tunteikkaasti kentällä ja sen reunalla vielä hyvä tovi.

Olli Orvasto ihmetteli huonoa puolustamista ensimmisellä jaksolla ja maalirikasta alkua,
- Pelillisesti erittäin huono ensimmäinen jakso ja kolme huonosti puolustettua maaliin omiin vajaassa 20 minuutissa. Onneksi saimme itsekin sen kolme maalia tehtyä ja otettua yhden pisteen kotimatkalle. Toinen jakso oli hieman parempaa, mutta emme onnistuneet enää maalinteossa. Nyt pitää pohtia, miksi pelillisesti tuli tämänkaltainen pohjakosketus ja saada peli taas uomiinsa tärkeään paikallispeliin. Olen varma, että paikallisderbyyn saamme latausta huikeasti enemmän ja pystymme haastamaan sarjakärjen viikon päästä stadionilla.

FC Jazz sai mukaansa happamanarvokkaan pisteen noustuaan kolme kertaa tasoihin. Harmittavaa on, että Alfred Mapoka huilaa seuraavat kaksi peliä ja on käytettävissä seuraavan kerran ottelussa EsPa:a palloa vastaan syyskuun alussa. Ensi viikon paikalliskamppailuun päästään kuitenkin iskukykyisellä joukkueella, kun Benjamin Tuovinen oli jo kokoonpanossa loukkaantumisen jälkeen Nummelassa ja Toni Kuusela on kärsinyt neljän keltaisen kortin tuoman pelikiellon.    

NuPS – FC Jazz 3-3 (3-3) https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&778514&M2

Artikkelin kuva www.urheilusuomi.com

FC Jazz palkitsee kauden lopussa eniten tähtiä keränneen pelaajan. Kaikissa joukkueen peleissä annetaan kahdelle pelaajalle tähtiä. NuPS pelin tähdet:
** Juho Lehtonen
  * Iyam Friday

Tähtipörssin tilanne 16 pelatun ottelun jälkeen
********* Samu-Petteri Mäkelä
 ******** Juho Lehtonen
    ****** Iyam Friday
     ***** Toni Kuusela, Joonas Meura
      **** Terry Ablade
         ** Sami Liuhala, Benjamin Tuovinen, Tobias Laaksonen
           * Patrik Ahola, Juho Kemppinen, Husa Aftab, Martti Haukioja, Jussi Lemio, Rasmus Östling

Seuraava kotiottelu perjantaina 25.8 klo 18.30 FC Jazz – MuSa