Jälleen kotivoitto? Sarjakärki Poriin.
FC Jazz kohtaa sunnutaina sarjakärki PS Kemin. Kemiläistä joukkuetta ei olekaan vuosikymmeniin nähty Porissa, joten vähintään uusvanhasta tuttavuudesta voidaan puhua. PS Kemi lähti kauteen isoin satsauksen...
FC Jazz kohtaa sunnutaina sarjakärki PS Kemin. Kemiläistä joukkuetta ei olekaan vuosikymmeniin nähty Porissa, joten vähintään uusvanhasta tuttavuudesta voidaan puhua.
PS Kemi lähti kauteen isoin satsauksen hankkien mm. puolen tusinaa pelaajaa Suomen ulkopuolelta sekä myös kotimaasta. Joukkue vahvistui vielä muutama viikko sitten Christian Eisselellä, joka oli iskenyt PS Kemille 56 maalia 60:ssä ottelussa. Eissele palasi perämeren perukoille IK Bragesta Ruotsista. Debyytissään edellisessä pelissä Eissele iski kaksi maalia VIFK:n verkkoon.
FC Jazz kärki edellisellä kierroksella vieraissa harmittavan tappion MP:lle. FC Jazz on kuitenkin Ykkösen kuntopuntarissa (5 viimeistä ottelua) neljäntenä ja tehnyt selvästi eniten maaleja tällä jaksolla eli yhteensä 12. Viimeiset kotiottelut ovat sujuneet voitokkaasti ja tärkeää kotivoittoa haetaan myös sunnuntaina.
Sarjaa on pelaamatta kymmenen (10) kierrosta ja taistelu pisteistä jatkuu jokaisella joukkueella. Helppoja pelejä ei ole kenelläkään ja mitä pidemmälle sarjassa edetään, sitä tärkeämmiksi pelit ja pisteet tulevat.
Päävalmentaja John Allen uskoo, että jälleen kerran sarjan kärkijoukkue on kovilla Porissa.
- Jälleen kerran näyttää siltä, että tuleva ottelu on tärkeämpi kuin edellinen, kun toinen kierros päättyy. PS Kemi on laadukas joukkue ja heillä on erinomaisia yksilöitä. He hyökkäävät erittäin vahvasti. Meidän pitää jälleen näyttää, että pystymme pelaamaan vahvasti kärkijoukkueita vastaan, kuten olemme tehneetkin.
FC Jazz on viime aikoina pelannut vahvasti joukkueen terveystilanteen parannuttua. Sunnuntaina kokoonpanosta puuttuu häitään viikonloppuna viettävä Ilkka Santahuhta ja pelikieltoa kärsivä Toni Junnila. Jens Harjun pelaaminen on vielä epävarmaa. Jussi Välilä palasi Mikkelissä vaihdosta kentälle kolmen kuukauden tauon jälkeen ja hänet nähdään jälleen sunnuntaina avauksessa punaisessa paidassa.
- Valitettavasti Ile (Ilkka Santahuhta) on poissa kokoonpanosta, mutta toivotamme hänelle oikein hyvää hääpäivää. Toni (Junnila) huilaa korttitilin täyttymisen vuoksi. Mutta Jussi (Välilä) palaa avaukseen ja tulemme tekemään muutaman muutoksen pelipaikkoihin. Sunnuntaina on tulossa tiukka kamppailu. Toivottavasti Stadionilla on sankoin joukoin kannattajiamme tukemassa joukkuetta, analysoi Allen.
PS Kemi taistelee noususta Veikkausliigaan. FC Jazz taistelee pääsystä keskikastiin ja haluaa jättää takanaan olevat joukkueet turvallisen matkan päähän. Joten huikea kamppailu on jälleen luvassa Porin Stadionilla. Näin lupaa myös FC Jazzin laitapelaaja Kevin Mombilo.
- Kemi on hyvä joukkue, eikä ole sattuma että he johtavat sarjaa tällä hetkellä. Joukkue on täynnä hyviä yksilöitä, etenkin hyökkäyspää on erittäin vaarallinen.
- Kotona lähdemme ehdottomasti kontrolloimaan peliä. Sitä kautta saamme hyvän tuloksen eli totta kai voitto on vain ja ainoastaan mielessä, päättää Mombilo.
Tervetuloa kannustamaan FC Jazz voittoon ja tarkIstamaan sarjakärjen nykykunto.
Pelaajat tarvitsevat sunnuntaina juuri SINUA!
Sunnuntaina 16.8. klo 18.30 Stadionilla.
Kuva: UrheiluSuomi.com:n kuvassa Kevin Mombilo