Ile, numero 8 päättää uransa
"Tuosta noin pallo längistä ja heittämällä ohi" Ilkka Santahuhta aloitti Veikkausliiga uransa FC Jazzissa vuonna 2002, jolloin liigadebyytti oli FF Jaroa vastaan. FF Jaro putosi kaudeksi 2016 Ykköseen, mutta...
"Tuosta noin pallo längistä ja heittämällä ohi"
Ilkka Santahuhta aloitti Veikkausliiga uransa FC Jazzissa vuonna 2002, jolloin liigadebyytti oli FF Jaroa vastaan. FF Jaro putosi kaudeksi 2016 Ykköseen, mutta nyt tehdyn päätöksen seurauksena Jazzkapteeni ei enää Jaroa kohtaa.
Toejoen Veikkojen kasvatti siirtyi FC Jazzin junioreihin kaudeksi 1997 ja on urallaan pelannut yhteensä 62 Veikkausliiga-ottelua, joissa on tehnyt neljä maalia. FC Jazziin Santahuhta palasi kaudeksi 2011 ja on ollut avainpelaaja nousussa Ykköseen, sekä kahdella Ykkösen kaudella. Viime kaudella Ykkösessä sekä Suomen Cupissa syntyi 9 maalia.
Ilkka Santahuhta kertoo päätökseen olleen tässä kohtaa harkitun vaikea,
Nautin futiksessa äärimmäisen paljon ja oli hieno huomata että kehittyi koko ajan pelaajana. Päätös uran päätöksestä oli siinä mielessä vaikea, koska tein paljon maaleja ja futis todella maistui.
Olen kiitollinen vuosista ja kaikesta mitä futis on antanut. Oli mahtavaa aloittaa 18-vuotiaana ura FC Jazzin liigajoukkueessa. Tämän lisäksi on ollut, upeaa, kun näin uran viimeisinä vuosina sai olla mukana nostamassa Jazzia takaisin kohti huippua kapteenin nauha hihassa, nyt vain oli mielestäni oikea aika jäädä pois.
Santahuhta keskittää energiansa nyt omaan yritykseen ja vapaa-aikaan,
Yrittäjänä oleminen ja ammattimainen urheilu ei ole helpoin kombinaatio. Nyt aikaa jää myös itselle, läheisille ja Personal training-yrityksen kehittämiselle. Tärkeää on myös että päivät eivät ole niin pitkiä, kuin etenkin viimeisen kolmen vuoden aikana on ollut.
FC Jazzin kapteeni on ollut loistava esimerkki seuran junioreille ja nuoremmille edustuksen pelaajille. Urheilullisuus elämäntapana on tarttunut helposti muihin ja ammattimaisuus asioiden hoitamisessa on ollut huipputasoa.
FC Jazz toivottaa Ilkka Santahuhdalle menestystä ja kiittää loistavista suorituksista jalkapallokentillä, sekä kehottaa kaikkia käymään ”Ilen” kotisivuilla tarkastamassa löytyisikö sieltä sopivia unelmia myös itselle www.isc.fi.
Lopuksi Ilkka vielä toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Jazzille loistavaa kautta 2016,
Kiitos kaikille jazzlaisille näistä vuosista! Kesällä nähdään stadikalla, tulen varmasti jännäämään ensi kauden matseja, nyt uudessa roolissa, katsomon puolella!
Kuva: UrheiluSuomi.com