FC Jazzin talven pelikalenteri liki valmis

FC Jazzin talvikauden otteluohjelma on viimeistä silausta vaille sovittuna. Olli Orvasto on ollut ahkerana ja rakentanut asioita hyvissä ajoin valmiiksi. - Saimme harjoituspelit pitkälti sovittua pari viikkoa sitten ja...

FC Jazzin talvikauden otteluohjelma on viimeistä silausta vaille sovittuna. Olli Orvasto on ollut ahkerana ja rakentanut asioita hyvissä ajoin valmiiksi.

- Saimme harjoituspelit pitkälti sovittua pari viikkoa sitten ja tosiasiassa puhelimeni alkoi heti soimaan, kun uutinen siirtymisestäni Poriin julkaistiin. Ensimmäisenä saimme sovittua asiat Wissin Jarkon kanssa ja menemme Ilveksen vieraaksi tammikuun puolessa välissä. Vuoden vaihteen jälkeen pelaamme Suomen Cupin pelejä ja saamme Karhuhalliin vieraaksi, sekä puolustavan Cup-mestarin SJK:n, että myös sen akatemia-joukkueen. Tällä hetkellä taitaakin olla tusinan verran harjoituspelejä sovittuna, kertoo Orvasto.

Kauden ensimmäisessä harjoituspelissään FC Jazz kohtasi Klubi-04:n Eerikkilässä. Ensimmäisen jakson jälkeen porilaiset olivat Eero Lehtisen maalilla johdossa, mutta toisella jaksolla Klubi käänsi ottelun kahdella pikamaalilla voitokseen lukemin 2-1.

Tasaisen ja vauhdikkaankin ottelun anti mietitytti FC Jazzin päävalmentajaa,
- Tässä vaiheessa kautta tulee nähdä tuloksen taakse ja muutamia asioita kirjasin ylös pelistä. Nyt on hyvä jatkaa eteenpäin askel kerrallaan kohti seuraavia harjoituksia ja pelejä. Tänään pelattiin hyvin tyypillinen harjoituspeli, jossa vaihtoja tehtiin molempien joukkueiden toimesta runsaasti. Rasmus Östling (kuvassa) pelasi hyvän ensimmäisen jakson maalissa ja avasi peliä mallikkaasti. Topparikaksikko Kuusela-Meura pelasi varmasti ja hyökkäyspäässä Koivuniemen Jussi oli meidän vaarallisimpia pelaajia, kertoi Orvasto.

FC Jazz kokoonpano: Östling (Liuhala), Mäntynen (Jo Lehtonen), Kuusela, Meura, Kulju, Laaksonen (Ablade), Kemppinen, Nurminen, Ahola (Tomberg), Koivuniemi, Lehtinen (Toivonen)

Kuva: Urheilusuomi.com

Harjoituspelit:
17.12.2016 Klubi 04 - FC Jazz
21.1.2017 Ilves - FC Jazz
28.1.2017 VPS - FC Jazz
4.2.2017 MuSa - FC Jazz
11.2.2017 FC Jazz - SJK Akatemia
18.2.2017 FC Jazz - SJK
4.3.2017 FF Jaro - FC Jazz
18.3.2017 FC Jazz - ÅIFK
26.3.2017 TPV - FC Jazz
1.4.2017 FC Jazz - SalPa
8.4.2017 FC Jazz - Peimari United