FC Jazz juoksi VIFK:n yli ja voitti 5-1
FC Jazz voitti VIFK:n Porissa murskaavasti 5-1 (2-0) molemmille joukkueille tärkeässä Ykkösen ottelussa. FC Jazzin paha loukkaantumissuma alkaa olla voitettu kanta ja se alkaa näkymään myös kentäll...
FC Jazz voitti VIFK:n Porissa murskaavasti 5-1 (2-0) molemmille joukkueille tärkeässä Ykkösen ottelussa.
FC Jazzin paha loukkaantumissuma alkaa olla voitettu kanta ja se alkaa näkymään myös kentällä ja pistesarakkeessa.
FC Jazz otti ottelun hallinnan ensimmäisistä minuuteista alkaen ja siirtyikin varsin nopeasti johtoon. Toni Junnila pystysyöttö 10. peliminuutilla tavoitti Elias Ahteen, joka eteni ja viimeisteli ”eliasahdemaisesti” pallon varmasti ohi VIFK-vahti Janne Henrikssonin ja FC Jazz 1-0 johtoon.
FC Jazz jatkoi vahvaa otettaan ja hallitsi ottelua. Ahde oli jälleen tehdä maalin 22. minuutilla läpiajosta, mutta tällä kertaa Henriksson veti pidemmän korren. Puolen tunnin pelin kohdalla FC Jazzin syöttöpeli keskikentällä alkoi kangerrella ja VIFK pääsi peliin mukaan turhaan. VIFK oli aavistuksen niskan päällä ensimmäisen jatkon viimeisen vartin. Mutta FC Jazz iski vielä ennen taukoa. Kevin Mombilo kaadettiin ensimmäisen jakson lisäajalla rangaistusalueella ja pallo pilkulle. Pallon taakse asettui Théo Raymond, joka toimitti pallon varmasti pallon verkon perukoille. Näin FC Jazz juuri ennen taukovihellystä 2-0 johtoon, ja näissä numeroissa asteltiin myös viettämään puoliaikaa.
FC Jazz aloitti siitä mihin ensimmäisellä puoliajalla jäi ja siirtyi nopeasti jo 3-0 johtoon. 52. toisella minuutilla Kevin Mombilo haastoi ja ohitti vaasalaispuolustuksen, siirto keskelle ja Ilkka Santahuhta siirsi FC Jazzin jo 3-0 johtoon porilaisyleisön riemuksi.
63. minuutilla Ahde järjesti huikean paikan Raymondille, mutta kuin ihmeen kaupalla Henriksson sai torjuttua pallon yli maalin. Kolme minuuttia tästä VIFK kavensi hieman varkain, kun Kristian Kokon upea kierteinen laukaus upposi vastustamattomasti takayläkulmaan ohi Lauri Pirhosen. FC Jazz kuitenkin säilytti malttinsa ja piti kavennuksesta huolimatta ”kuskin paikan” tiukasti itsellään.
FC Jazz iski vielä kaksi maalia. Raymondin kulmapotkusta 77. minuutilla Jens Harju puski taitavasti lukemiksi 4-1. Ja FC Jazzin viides maali oli yksi kauden upeimmista Ykkösessä tähän mennessä. FC Jazz hassutteli vasenta laitaa ylöspäin erilaisilla syöttökombinaatioilla. Pallo ajautui lopuksi Waltteri Riihimäelle, jonka matala kova keskitys löysi paikalle rynnänneen Raymond, joka liukui loppulukemiksi 5-1. FC Jazz kehitteli vielä ottelun lisäajalla vähintään yhtä upean hyökkäyksen, mutta Henriksson torjui lopuksi Mombilon yrityksen.
Näin FC Jazzille vahvan ja rennon esityksen jälkeen murskavoitto 5-1 VIFK:sta vastoin joitakin ennakkoveikkailuja.
Elias Ahde oli vaarallinen FC Jazzin hyökkäyksessä ja oli voinut hieman paremmalla onnella lisätä maalisaldoaan ottelussa muutamalla maalilla.
- Parasta jalkapalloa meidän joukkueeltamme etenkin toisella puoliajalla. Peli oli erittäin vapautunutta. Miehet ja pallo liikkuivat erittäin hyvin. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli paikoitellen pieniä vaikeuksia, mutta puoliajan lopun pilkku auttoi niiden yli. Toisella puoliajalla saimme pelin rauhoitettua ja sen ansiosta teimme hienoja maaleja.
- Hienoa nähdä, että pystymme parantamaan joka viikko. Ja nyt olemme saaneet tuloksiakin. Jokainen saa olla erittäin tyytyväinen omaan tekemiseensä. Nyt vaan pitää keskittyä siihen, että hyvä tekeminen jatkuu treeneissä ja peleissä, niin tuloksia tulee jatkossakin, analysoi Ahde.
Myös päävalmentaja John Allen oli luonnollisesti tyytyväinen.
- Esityksemme oli loistava. Hyvää hyökkäävää jalkapalloa, hienoja maaleja ja useita hyviä maalipaikkoja. Vaasan maalivahti pelasti ainakin 3-4 selvää maalipaikkaa. Toki hieman otteemme löystyi ensimmäisen puoliajan viimeisellä vartilla, josta en ole tyytyväinen.
- Tänään kaikki näyttivät voitontahtoa. Toni (Junnila) ja Théo olivat keskikentällä erinomaisia etenkin toisella jaksolla. Elias teki jälleen vahvoja juoksuja vastustajan selustaan. Ja molemmat hyökkäävät laitapelaajat (Mombilo, Berat Grabovci) esiintyivät myös edukseen. Lisäksi puolustuslinjamme pelasi kuten puolustuslinjan tulee pelata. Tärkeä voitto, jonka joukkue tarvitsi ja ansaitsi, kertoo Allen.
FC Jazz esiintyi kokonaisuudessaan vahvasti. Alkukesän riivaama loukkkaantumissuma on historiaa, jolla luonnollisesti on suuri vaikutus. Myös pitkään sivussa ollut Jussi Välilä aloitta kenttäharjoittelun ensi viikolla, joten Jussia voimme odottaa kentälle n. kahden viikon kuluttua.
FC Jazz nousi sarjataulukossa sijalle 7 tehden eroa alapuolella oleviin joukkueisiin. FC Jazz pelaa seuraavan kerran 5.8, kun Jyväskylässä vastaan asettuu vahvassa nousukunnossa oleva JJK. Joukkue viettää nyt muutaman päivän ansaittua taukoa harjoituksista ja sen jälkeen alkaa valmistautuminen JJK –otteluun.
Ottelua seurasi kauden ennätysyleisö, 1783 katsojaa. Porissa pelattiin samaan aikaan Suomen toiseksi suurinta poikien jalkapalloturnausta, Pori Cupia. Joukkueet ja heidän taustansa olivat löytäneet hienosti Porin Stadionille nauttimaan perjantai-illasta.
Ottelun tilastot
Urheilusuomi.com:n kuvagalleria, josta myös kuva