20-vuotta mestaruudesta,

Tällä kertaa torstaina 15.9 pelattavan FC Jazz-FF Jaro pelin otteluennakon on kirjoittanut vuoden 1996-mestaruusjoukkueen joukkueenjohtaja Timo Järvenpää. Timon kanssa palataan ajassa taaksepäin, jolloin FC Jazz vieraili kauden päätöspelissään Pietarsaaressa hakemassa pokaalin Poriin.

Mitä!?!? Joko siitä on kaksikymmentä vuotta! Jos valehtelisin, sanoisin, että muistan sen päivän kuin eilisen päivän. Tästä on siis pääteltävä, että muistan eilisenkin päivän todella huonosti. Mutta joo, ainakin se päivä loppui hienosti.

Vuoden 1996 ratkaiseva sarjakierros lähti liikkeelle kutkuttavasta tilanteesta. Voitolla voittaisimme Suomen mestaruuden ja juhlat olisivat valmiina alkamaan. Sen verran kuitenkin uskoin/uskoimme tulevaan mestaruuteen, että Sokos Hotel Vaakunan kanssa ottelun jälkeiset juhlat ja sauna oli varattuna jo etukäteen. Ja taisi olla, että ainoastaan kerran keskusteluissa Vaakunan taholta todettiin, että jos nyt hopealle jäätte, niin Moritz ja sauna ovat joka tapauksessa käytettävissä.

Silloin kun suostuin/aloin sen kauden joukkueenjohtajan työni, olin mielessäni päättänyt, että kausi tulee päättymään mestaruuteen, mutta jossakin vaiheessa uskoani koeteltiin melkoisesti. Juhannuksen tienoilla ajattelin jo, että enkö minä sittenkään saa työstäni tällä kaudella palkaksi mestaruutta! Onneksi suunta muuttui ja mestaruusjuna lähti puksuttamaan Airistolle suuntautuneen minileirin jälkeen. Leirin aikana kaatui ystävyysottelussa nykyisen kotikaupunkini PIF maalein 2-1. Kohtalokas reissu muuten tuo minun parin kuukauden työkeikka Airistolla. Matkaan tarttui vaimo ja muutamaa vuotta myöhemmin myös muutto Paraisille, missä olen nyt asunut jo 14 vuotta.

Koska tuo lokakuisen sunnuntain ottelu oli siis tärkeä, suuntasi bussimme jo lauantaina kohti Kokkolaa, missä majoituimme paikallisessa Vaakunassa. Meikäläisen kämppiksenä tietysti ”joukkueen äiti” eli aina yhtä hyvä, luotettava ja loistava huoltaja Jorma ’Mami’ Murto. Ja jos nyt totta puhutaan, niin Mamin ja minun valmistautuminen seuraavan päivän peliin oli hieman erilainen kuin joukkueen, mutta tarkemmin sitä en kerro, mutta onneksi ”meillä oli omat eväät mukana”, vaikka Vaakunankin illallinen ihan hyvä olikin.

Kauan odotetu sunnuntai starttasi tukevalla aamupalalla ja tämän jälkeen, jos nyt oikein muistan, kevyet aamutreenit Kokkolassa ja sitten edessä olikin matka Pietarsaareen tutun Jaron vieraaksi. Jaro oli lähtenyt loppusarjaan ykköspaikalta, mutta oli hyytynyt ja me puolestamme olimme hiipineet pikku hiljaa kohti ykköstilaa.

Itse pelistä, jonka selostin Radio Porille, en paljonkaan muista, ainoastaan kentän surkea kunto ja Luiz Antonion maaliin johtanut kääntölaukaus ovat piirtyneet lähtemättöminä mieleeni. Olin myös ennen peliä tehnyt päätöksen, josta aivan jälkikäteen kaikki eivät Radio Porissa pitäneet, että jos mestaruus on tullakseen, en selosta ottelun loppuhetkiä, vaan juhlin sitä kentän laidalla joukkueen kanssa. Näin myös tein ja muutamia minuutteja ennen ottelun päättymistä singahdin selostuskopista pukukoppikäytävälle hakemaan mestaruushatut, jotka oli onnistuneesti salakuljetettu joukkueen tietämättä stadionille. Murron Tappi hoiti selostuksen loppuun, mistä edelleenkin suuret kiitokset Tapille.

Esa Saarivainion (oliko Esa?) puhallettua pilliin ottelun päättymisen merkiksi, alkoivatkin sitten villit voitontanssit ja tunnelma oli kerrassaan upea. Porilaiskannattajat katsomossa olivat kannustaneet joukkuetta upeasti ja fiilis oli mahtava. Eihän sitä yksinkertaisesti voi sanoin kuvata. Meikäläinen sai sen mestaruuden, jota olin joukkueenjohtajaksi alettuani myös ajanut takaa.

Pyykölän poninhäntää kukaan ei uskaltanut leikata, vaikka siitäkin oli etukäteen puhuttu. Nykyisin hiuksettomalle Pyykölälle tuo poninhäntä oli siihen aikaan erittäin tärkeä. Suihkuun mies sentään saatiin vaatteet päällä laitettua.

Myös Radio Poriin tekemäni haastattelu edesmenneen Jarmo Alatensiön kanssa on jäänyt mieleeni. Alatensiön ura pelaajana päättyi upeimmalla mahdollisella tavalla: kaksinkertaisena Suomen mestarina. Tämän Tenu myös muisti haastattelussa muutamaan otteeseen mainita.

Paluumatka Poriin olikin sitten yhtä hulinaa. Bussissa meillä oli suora yhteys juhlapaikalle Vaakunaan ja Pennasen Kari oli tehnyt melkoiset viritykset, että bussista tehdyt haastattelut ja tunnelmapalat kuuluivat myös Porissa ja vastaanottokomitealla oli koko ajan tiedossa, missä kohtaa bussimme liikkui. Kun sitten vihdoinkin saavuimme Poriin, emme olleet uskoa silmiämme! Koko Gallen-Kallelankatu oli täynnä ihmisiä ja bussi ei tahtonut kunnolla päästä Vaakunan oven eteen. Siksi tiukassa katu oli juhlivia porilaisia. Ja kun pääsimme bussista ulos, tutut ja tuntemattomat ihmiset tulivat halaamaan meitä. Suuret porilaiset sankarit olivat palanneet kotiin Suomen mestareina!

Siitä hetkestä eteenpäin en sitten kyllä muista enää mitään ja itse asiassa tuota sunnuntaita seurannut viikko ja toinenkin meni melkoisessa sumussa, mutta voin vakuuttaa, että hauskaa oli. Porissa oli muuten siihen aikaan aika mukavia saunapaikkoja.

Tuosta mestaruudesta on siis kohta 20 vuotta. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen Kokemäenjoessa ja FC Jazz on välillä käynyt todella alhaalla, mutta uskon ja toivon, että FC Jazz pelaa vielä jonakin päivänä Veikkausliigassa, sillä sen 14 vuoden aikana, mitä olen pois Porista ollut, myös muualla Suomea kaivataan Poria takaisin liigakartalle. Jazz oli kuitenkin brasseineen jne. melkoinen väriläiskä suomalaisessa jalkapallossa ja olen edelleenkin sitä mieltä, että FC Jazzin vuoden 1993 mestaruusjoukkue on paras seurajoukkue, mitä Suomessa on koskaan ollut. Vuoden 1996 mestaruusjoukkue puolestaan oli LOISTAVA RYHMÄ LOISTAVIA IHMISIÄ JA PELAAJIA!!!

Timo Järvenpää
Joukkueenjohtaja
Suomen mestari vm. 1996

Kuva: Timo Järvenpää - Luiz Antonion kanssa Kööpenhaminassa 1994, missä FC Jazz voitti FC Kööpenhaminan Jukka Ruhasen maalilla 0-1.

FC Jazz - FF Jaro torstaina 15.9.2016 klo 18.30 Porin Stadionilla.