KOHTI KÄPYLÄÄ

FC Jazz on osunut tällä kaudella pelaamissaan otteluissa 16 kertaa ja omiin on mennyt yhtä monta maalia. Pisteitä on kasassa ventin verran, kun otteluita on pelattu 13. Käpylän matkan jälkeen tavoitteena on, että maaleja on tehty enemmän kuin päästetty.

FC Jazz saa viime syksyn maaliruiskunsa takaisin kokoonpanoon, kun loukkaantumisen johdosta sivussa ollut Juho Lehtonen on mukana sunnuntaina kokoonpanossa. Puolustuspelaamisen osalta punaiset voisivat keikkua sarjataulukossa ylempänäkin, mutta hyökkäyspään onnistumisia on liian vähän, jotta joukkue ahdistelisi sarjakärkeä. Kakkosen B-lohkossa eniten maaleja ovat onnistuneet tekemään Honka akatemia ja Salpa. Molemmat joukkueet ovat onnistuneet heiluttamaan vastustajan verkkoja 28 kertaa.

Viime pelissä kotikentällään takkiinsa 0-3 ottanut FC Jazz lähtee vieraspeliin KäPa:a vastaan parantamaan esitystään kokonaisuudessaan,
- Mitään erityisiä temppuja ei nyt aleta rakentelemaan. Pisteet tulevat Poriin hyvällä suorituksella ja paluulla omalle pelilliselle tasolle. Asenteen ja mentaliteetin tulee olla sellainen, että sunnuntaina otetaan kauden ensimmäinen vierasvoitto laadukkaalla pelillä, miettiin Olli Orvasto.

Vieraspeleistä kaksi pistettä kerännyt FC Jazzilla on Käpylässä tiukkoja haasteita edessä. KäPa taistelee putoamisviivan yläpuolella ja janoaa lisäpisteitä. FC Jazzin tulisi ottaa kauden ensimmäinen vierasvoitto, jotta sarjan ylemmässä kastissa jatketaan matkaa. Vieraissa on onnistuttu kauden aikana vain kolme kertaa maalinteossa, joten koko joukkueen hyökkäämisen on vieraissakin oltava laadukasta.

Kevätkierroksella FC Jazz kaatoi KäPan kotonaan lukemin 2-0 Joonas Meuran erikoistilanne osumilla. Iyam Friday kärsii sunnuntaina korttitilin täyttymisen johdosta tullutta pelikieltoa.

KäPa - FC Jazz sunnuntaina 12.8 klo 18.30

Kuva: Urheilusuomi.com