FC Jazz Golf II pelattiin perjantaina.

Järjestyksessään toinen FC Jazz kumppanuusgolf pelattiin hyväkuntoisella Kalafornian kentällä perjantaina 24.5. parinkymmenen pelaajan voimin.

Ennen kilpailua nautitulla aamupalalla kuultiin katsaus edustusjoukkueen tilanteesta. Golfkierros sujui mukavasti ja sadekin pysytteli kaikeksi onneksi poissa. Pistebogeykilpailun voitti Santeri Kyrövaara kelpo tuloksella pelaten 39 pistettä. Toiseksi tuli Janne Lähteenmäki 33 pisteellä ja kolmanneksi Matti Heinonen 32 pisteellä. Lähimmäksi lippua kilpailussa oli tarkin Jussi Aalto.


Kärkikolmikko vas. Matti Heinonen, Santeri Kyrövaara ja Janne Lähteenmäki

Kilpailun voittaja Kyrövaara kommentoi onnistunutta päivää seuraavasti:

"Keli, järjestelyt ja peliseura FC Jazz -golfissa oli perjantaina viimeisen päälle, tapahtumana ihan omiaan katkaisemaan muuten niin hektistä yrittäjän arkea.

Samalla kun sai olla mukana tukemassa äärimmäisen tärkeää nuoriso- ja juniori-työtä niin hienoa, että tapahtuman tuotot kohdennetaan sinne.

Lajinahan golf ja pistebogey on ihan mahtava kun näin aloittelijallakin on hyvät saumat voittoon eli kisaa on helppo suositella aivan kaikille. Talven aikana tuli ulkomailla pelattua muutamaan otteseen, niin ehkä se seikka siivitti tällä kertaa voittoon, kun moni kilpakumppaneista oli vielä ns. talviterässä!"

FC Jazz kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita ja onnittelee menestyneitä. Samoin FC Jazz toivottaa Porin Golfkerholle menestyksekästä 80v. juhlavuotta.