Yläloppusarjapaikasta pelataan
FC Jazz osui molemmilla puoliajoilla kertaalleen ja piti oman pään puhtaana
Joukkuettaan vahvistanut SalPa loi mainioita maalipaikkoja helteisessä säässä etenkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Lauantaina kotijoukkueelta puuttui kuitenkin terävyys maalipaikoissa ja vastaavasti FC Jazz iski paikoistaan maalit. Kaikki pisteet matkasivat Poriin lukemin 0-2, kun Joshua Pulla ja Elias Mattila osuivat maalipuiden väliin. Näin FC Jazz jatkaa Ykkösessä sen kovakuntoisimpana joukkueena, kun tarkastellaan viimeisten kuuden pelin tuloksia.
FC Jazz jatkoi vahvaa puolustuspelaamista ja piti maalinsa puhtaana neljännen kerran tällä kaudella. Porilaisten tappiottomien pelien putki on nyt kuuden ottelun mittainen. Peleistä kolme on päättynyt voittoon ja kolme tasapeliin. Joukkueen päävalmentaja Risto Puustinen oli todella tyytyväinen Salosta haettuun voittoon,
- Puolustamme tällä hetkellä erikoistilanteita todella hyvin. Kotijoukkueella oli paikkansa etenkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta ei niistä maalia onnistunut tekemään. Nämä pisteet maistuvat, kun kaksi kierrosta on jäljellä. Täytyy joukkueelle antaa taas kiitokset hyvästä esityksestä kentällä.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 38 minuutilla, kun kauden seitsemännen maalinsa tehnyt Joshua Pulla laukoi Elias Mattilan syötöstä pallon oikeaan ylänurkkaan ohi kotijoukkueen maalivahti Anton Munnukan. Puoliajan lopulla erotuomari nosti ottelun ensimmäiset keltaiset kortit Gezim Vocalle, sekä Joonas Lakkamäelle. Tilanteessa erityisesti kuusi maalia tällä kaudella SalPalle viimeistellyt Voca eli tunteella mukana. Pelissä varoitettiin toisella puoliajalla FC Jazzin päävalmentaja Risto Puustista, joka elää tunteella mukana peleissä. Kortti oli päävalmentajalle kauden neljäs ja näin ollen FC Jazzin seuraavaa ottelua Vantaalla luotsaa Benjamin Tuovinen.
Loppulukemat viimeisteli vahvasti Poriin lainalle saapunut Elias Mattila. Hänen keskityksensä upposi suoraan maaliin 67 minuutilla. Mattila on tehnyt nyt kuudessa pelaamassaan pelissä kaksi maalia. FC Jazzin puolustuslinja Juuso Marttila, Josep Nuorela, Patrik Raitanen ja Jegor Petrishin taisteli lujasti kotijoukkueen hakiessa maalia. Keskikentällä Luka Nuorela jatkoi työntekoa tutusti.
Runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua. FC Jazz on sarjassa sijalla kahdeksan ja matkaa yläloppusarjaan on neljä pistettä. Kuuden parhaan joukkoon pääsystä taistelee tällä hetkellä kuusi joukkuetta OLS, PKKU, SalPa, VJS, JJK ja FC Jazz. Näistä neljä mahtuu yläloppusarjaan ja kaksi jää alempaan loppusarjaan. Seuraavaksi FC Jazz matkaa Vantaalle VJS:n vieraaksi ja kauden viimeisessä ottelussa se saa Panda Turva Areenalla vastaansa FC Interin reservijoukkueen.