Voitolla kohti yläloppusarjaa
Oliver Heinon lainasopimus uusittu Hakan kanssa
Alkuviikosta valmennukseensa muutoksia tehnyt FC Jazz kohtaa tärkeässä pelissä UK Tekonurmella KPV:n, joka on sitä ottelun enemmän pelanneena neljä pistettä edellä sarjataulukossa. Kotiottelu alkaa klo 16.00.
Lauantaina FC Jazzin kokoonpanossa nähdään myös alkukaudella ennen Hakan takaisinkutsua maalissa pelannut Oliver Heino. Heinäkuun alussa Valkeakoskelle paluun tehnyt Heino pelasi FC Jazzin maalissa 13 Ykkösen ottelua. Hakassa pelaajalle ei Veikkausliigassa minuutteja kertynyt takaisinkutsun aikana.
Benjamin Tuovinen lähtee nyt luotsaamaan FC Jazzia kauden kahdeksaan viimeiseen peliin luottavaisin mielin. Näistä peleistä kolme on runkosarjan pelejä, jonka jälkeen ottelut jatkuvat joko ylä- tai alaloppusarjassa,
- Tällä viikolla treeneissä on ollut hyvä energia. Pelaajat ymmärsivät seuran reagoinnin ja ottivat tätä kautta myös itse asiakseen parantaa toimintaa kentällä. Lähdemme runkosarjan loppurutistukseen nyt peli kerrallaan. Positiivista on, että tulevaan peliin pelikielloista palaavat Jussi Lemio, Veka Ketonen ja Firmino. Mainio asia oli myös se, että Hakan kanssa järjestyi Oliver Heinon paluu takaisin lainalle Remu Koikkalaisen rinnalle.
Runkosarjan kierroksille riittää panoksia, kun mainion alkukauden jälkeen voitottomaan putkeen ajautunut joukkue lähtee taistelemaan viimeisistä peleistä pisteistä. Kolmen viimeisen kierroksen aikana se kohtaa sarjataulukossa edellään olevat KPV:n, siirretyn JJK:n sekä päätöskierroksella vieraissa PKKU:n. Viikonlopun vastustaja KPV on ollut hyvässä vireessä, sillä se on viidestä pelistään voittanut neljä.
Viime kierroksella KPV:n onnistui tehdä voittomaali EPS:aa vastaan lisäajan ensimmäisellä minuutilla, kun taas FC Jazz koki tappion Rovaniemen vierailullaan. Tasaisessa Ykkösessä jokainen piste on viimeisillä kierroksilla tärkeä otettavaksi. FC Jazzin edellisestä kolmen pisteen ottelusta onkin kulunut aikaa reipas kuukausi. Kokkolalaisten riveissä nähdään VPS valmentaja Jussi Nuorelan pojat Josep ja Luka Nuorela, jotka pelaavat joukkueessa lainalla. Mielenkiintoinen pelaaja on myös Wegye Wegye, joka on tehnyt tällä kaudella jo 14 maalia.
Lauantaina urheilukeskuksessa pelataan myös Pesäkarhujen ottelu samaan aikaan, joten kulku pesäpallostadionille on tutusti stadionin sisäpihan kautta.