Viime hetkille meni

Onnekas maali toi kolme pistettä. FC Jazz – FC Vaajakoski 3-2 (1-2).


FC Jazzin maalitykki Firmino jatkaa Ykkösen maalipörssin kärjessä. Brassitaituri metsästi kauden seitsemättä osumaansa yrittämällä varsinaisella peliajalla useamman kerran hyvistä paikoista siinä onnistumatta. Lopulta lisäajan ensimmäisellä minuutilla Eero Uusitalon laukaus sivuvapaapotkun jälkitilanteesta poukkasi Firminon kautta oikeaan alakulmaan ja siivitti FC Jazzin tärkeään voittoon kotiyleisön edessä.

Kolme pistettä nosti FC Jazzin ensimmäisen sarjakierroksen jälkeen 16 pisteeseen. Kauden alku oli joukkueelle tasainen, sillä se pelasi yhden tasapelin, voitti ja hävisi viisi peliä. Toiselle sarjakierrokselle FC Jazz lähtee sijalta viisi ja on vielä iskuetäisyydellä, kun taistellaan Ykkösen kärkipaikoista.

​​​​​​​Helpolla sarjassa viimeisellä sijalla oleva FC Vaajakoski ei porilaisia päästänyt ja sillä oli mainio vaihe päällä tunnin pelin jälkeen, jossa se loi useamman huippupaikan siirtyä ottelussa 2-2 tasatilanteessa johtoon. FC Jazzin onneksi Rasmus Simula osoitti tuolloin osaamistaan ja otti muutaman hienon torjunnan. Pelin edetessä kohti loppua löytyi myös kotijoukkueelta oikeanlaista päättävyyttä, joka palkittiin sitten lisäajan osumalla.

Tepsin lainapelaaja Eero Uusitalo oli mukana voittomaalissa. Kuva: ElonKuvaus, Elmeri Elo

Ensimmäisen puoliajan jälkeen FC Jazz oli 1-2 häviöllä, kun Justus Lehdon pitkältä lähteneen vapaapotkumaalin jälkeen vieraat ensin tasoittivat pelin rangaistuspotkusta ja tekivät nopean vastahyökkäyksen jälkeen johtomaalin. Rangaistuspotkussa Rasmus Simula aavisti oikein, mutta epäonnekkaasti pallo lipsahti vartalon alta liruen maaliin. Lehdon vapaapotku lähti lähes keskiviivalta ja upposi suoraan hämääntyneen vierasjoukkueen maalivahdin ohi.

FC Jazz vaihtoi toisella puoliajalla Nigerialaispelaaja Etokin keskikentälle sekä Eero Uusitalon puolustukseen. TPS:sta lainalla oleva Uusitalo pelasi ehkä parhaan esityksensä FC Jazzin paidassa ja myös Etok löysi pelin edetessä viime kaudelta tuttua taisteluvoimaa, jolla nappasi useamman pallon pois vastustajalta. Joukkueen vauhdikkain pelaaja oli kuitenkin pelissä Justus Lehto, joka osui toisen kerran ottelussa heti jälkimmäisen jakson alussa. Takaya Sasaki syötti taaksepäin, josta Lehto laittoi pallon varmasti oikeaan yläkulmaan. Lehdolla oli paikka juhlia myös hattutemppua, mutta tällä kertaa yritys jäi maalivahdin takapuolen alle jumiin.

FC Jazzin kotiottelujatkuvat heti juhannusviikon keskiviikkona, kun Seasons stadionille saapuu sarjakärki Helsingistä, HJK Klubi 04.