Taistelu vajaalla pelaten

FC Jazzin nuorten maajoukkueiden portteja kolistelevat Joose Mäkinen, Arttu Lötjönen ja Christian Harjanne onnistuivat upeasti tasapeliin päättyneessä ottelussa.
Arttu Lötjönen ja Jussi Lemio olivat taisteluilmeellä pelissä.

Arttu Lötjönen ja Jussi Lemio olivat taisteluilmeellä pelissä.

Aurinko porotti lähes 30 asteen voimalla kohti nurmen pintaa, kun taistelu sarjapisteistä käynnistyi Hämeenlinnassa. Kuumia tunteita koettiin pelin aikana tasapuolisesti, FC Jazzille jäi hampaankoloon Jussi Aallon kova punainen kortti ensimmäisellä puoliajan lopulla ja vastaavasti HJS:n kolmas maali hylättiin paitsiona ottelun toisella puoliajalla. Herrasmiespelaajaksi tituleerattu Jussi Aalto harmitteli tilannetta, josta sai punaisen kortin,
- Aika normaali pallon tavoittelu tilanne, jossa kurotin ja sain pallon itselle. Jalat osuivat ilmeisesti yhteen, mutta aika kova ratkaisu oli tuomarilta. Hyvä, että saatiin taisteltua tämän jälkeen piste kotimatkalle.

FC Jazz lähti vierasmatsiin avaamaan voittotiliään ja se hallitsi ottelua ensimmäisen puoliajan loppupuolella saakka siirtyen 1-2 johtoon puolen tunnin pelin jälkeen Eetu Kanervan kauniilla laukauksella maalin takanurkkaan. HJS siirtyi ottelussa 1-0 johtoon pilkusta, joka tuomittiin pallon osuessa Eetu Setäsen käteen tilanteen peittoyrityksessä. FC Jazz kuittaisi pelin tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Christian Harjanne haastoi puolustajan rikkomaan murtautumistaan. Jussi Aalto teki kauden toisen rangaistuspotkumaalin laukoen pallon varmasti oikeaan alakulmaan.

​​​​​​​Seth Ablade oli rukannut pelipaikkoja hieman uusiksi Benjamin Tuovisen lievän jalkavamman johdosta. Jussi Lemio nousi avaukseen Eetu Setäsen ja Joose Mäkisen rinnalle. Joonas Meura oli nostettu keskikentän keskelle yhdessä Juho Kemppisen kanssa. Heti ottelun aluksi nähtiin ensimmäinen Meuran pommeista, kun 40 sekunnin pelinjälkeen FC Jazz oli siirtyä heti johtoon. Kovan alanurkkalaukauksen HJS:n maalivahti sai torjuttua kulmaksi. Meura pommittu ennen vaihtoon tulemistaan vielä muutaman kerran upeasti, mutta tällä kertaa pallo ei maaliin saakka päätynyt.

HJS:n valmennus kertoi, että porilaisjoukkue oli tähän astisista joukkueista paras, jonka ovat kohdanneet.

HJS:n valmennus kertoi, että porilaisjoukkue oli tähän astisista joukkueista paras, jonka ovat kohdanneet.

Juho Kemppisellä oli huikea paikka laittaa peli tasoihin heti HJS:n pilkkumaalin jälkeen 12 minuutin pelin kohdalla, kun Christian Harjanne ryösti pallon HJS-puolustukselta. Harjanne syötti Aallolle, jonka laukauksen jälkeen Kemppinen pääsi sijoittamaan palloa tyhjään yläkulmaan, tällä kertaa laukaus meni selvästi yli. FC Jazzin tasoitusmaalin jälkeen myös Eetu Kanervalla oli paikka laukoa lisämaali, mutta ensimmäinen Kanervan maalintekoyritys leijaili takanurkasta yli.

Toisen puoliajan aluksi HJS tuli nopeasti tasoihin punaisten ollessa vielä hieman tauolla. Pallo pelattiin puolustuslinjan taakse, josta Ilveksessä ja PePossa viime kaudella 12 maalia Kakkosessa tykittänyt Huhtala laukoi vastustamattomasti pallon puolivolleystä ohi hyvin pelanneen Janne Järnstedtin. HJS painoi toisella puoliajalla peliä FC Jazzin päätyyn, mutta punaisten puolustaminen oli riittävää, eikä HJS kunnon maalipaikoille päässyt. FC Jazz sai myös peliään pyörimään, kun kentälle otettiin tuoreita jalkoja Joel Lehtosen, Joona Visavuoren ja Mostafa Mohammadin toimesta. Juho Lehtonen toi kentälle tultuaan pelotetta HJS:n puolustukselle. Lehtonen ja Mohammadi toivat laidoille lisää liikettä pelin loppuun.

HJS:n keskikentällä taituroi numerolla 10 Prince Mokuma, joka pyöritti joukkueen peliä ja laukoi myös lopulta paitsioksi liputetun 3-2 johtomaalin. FC Jazzin onneksi maali hylättiin, koska laukaisulinjalla ollut HJS-pelaaja kumartui pallon tieltä paitsioasemassa. Mokuma oli HJS:n parhaimmistoa yhdessä Jesse Huhtalan kanssa.

Nuoren Arttu Lötjösen alkukausi on lähtenyt hienosti käyntiin ja kahden ensimmäisen ottelun upeat sisääntulot vaihdosta olivat poikineet paikan aloituskokoonpanossa. Lötjönen olikin yhdessä toisen FC Jazzin nuoren Joose Mäkisen kanssa joukkueen parhaimmistoa. Mäkinen oli omalla paikallaan vastustamaton ja pelasi hyvällä itseluottamuksella. Lähellä oli maalikin, kun ottelun 73 peliminuutilla Mäkisen vapaapotkusta lähtenyt laukaus meni hieman yli HJS maalin. Vuonna 2004 syntynyt Arttu Lötjönen kiitteli koko joukkueen toisen jakson ilmettä,
- Joukkueessa on hyvä henki päällä ja tänään taisteltiin toisella jaksolla tosissaan pisteistä. Jokainen jätkä jätti kentälle kyllä tänään kaikkensa. Kolme pistettä olisi ollut tarjolla, sillä sen verran hyvin pyöritimme peliä ennen hieman kyseenalaista ”Gerun” ulosajoa. Kokonaisuutena itseltä ja koko joukkueelta ihan hyvä peli ja huikea taistelu.

HJS ja FC Jazz tarjosivat Kaurialassa jalkapallo-ottelun, joka tarjosi runsaslukuiselle paikallisyleisölle ja uskollisille FC Jazzin paikalle saapuneille faneille varsin vuorovaikutteisen keskustelutilaisuuden ja tilannerikkaan ottelun. Suora punainen, kaksi pilkkua, vapaapotkuja hyvistä paikoista, hylätty paitsiomaali ja pari kortitta jäänyttä tilannetta, josta HJS:n pelaaja olisi lähtenyt toisella keltaisella suihkuun osoittivat taas miksi futista kannattaa lähteä paikan päälle katsomaan.

HJS:n otteluraportti: https://hjs.fi/kiehuva-ilta-kaurialassa-paattyi-pistejakoon/