Uusi talenttivalmentaja aloitti vuoden alussa

Teuvo Palkki tuo kokemusta ja näkemystä potentiaalisten nuorten pelaajien arjen kehittämiseen. FC Jazzin Palloliiton talenttituki jatkuu seuraavat kaksi vuotta.

Iloinen ja rauhallinen Teuvo Palkki on tutustunut FC Jazzin junioreihin jo hyvän tovin

Pitkän uran futiksen parissa tehnyt Palkki saapuu FC Jazzin talenttivalmentajaksi Oulusta, jossa vietti edellisen vuoden AC Oulun organisaatiossa. Lähes 20-vuoden pelaajaura Ykkösessä, SM-sarjassa ja Veikkausliigassa päättyi vuonna 2002, jonka jälkeen Palkki on toiminut erilaisissa valmennustehtävissä Hämeenlinnassa ennen siirtymistään Ouluun.
- Porista on mukavia ja ei niin kivoja muistoja. Ensimmäisen kerran olin Porissa 80-luvulla pelaamassa PPT:tä vastaan. Tuolloin vierailut eivät olleet iloisia, koska Alatensiön ja kumppaneiden johdolla oli usein hankala löytää pukuhuonetta pelin jälkeen. Myöhemmin tuli iloisempiakin vierailuja aina hyvin järjestetyn Pori Cupin ja muiden pelien myötä.


Suomen Palloliitto on jakanut 570 000 euroa talenttitukea 20 suomalaiselle jalkapalloseuralle vuosille 2022-2023. Palloliiton tuki määräytyy laaditun pisteytysjärjestelmän kautta, jossa täyden 30 000 euron tuen sai 17 seuraa. Talenttivalmennusvalinnoissa arvioitiin seurojen pelaajakehityksen tuloksia (pelaajamyynnit, kasvattajarahat nuorten maaotteluista ja kotimaan sarjapeleistä, ok- ja sk -minuutit ja Huuhkajaturnauksen pelaajien määrä) sekä seuran yleisiä toimintaedellytyksiä (laatujärjestelmätaso ja valmentajien koulutustasot).

FC Jazzin lisäksi täyden tuen saivat HJK, KuPS, Ilves, FC Inter, RoPS, TPS, FC Jazz, JJK, FF Jaro, FC Espoo, IFK Mariehamn, VPS, FC Honka, KäPa, SJK, FC Lahti ja OLS.

FC Jazzin Jani Uotinen kertoo, että saatua tukea tulee arvostaa ja sen saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys,
- Se, että tuki jatkuu, kertoo toiminnan tasosta. FC Jazz on kovassa sakissa ja hommia pitää jatkossakin tehdä Porissa yhdessä lujasti. Saatuamme päätöksen teimme huolellisen selvityksen urheilupuolen tilanteesta ja tarkastelimme millainen rooli sekä henkilö tehtävään pitää löytää. Paketti oli aika nopeasti kasassa, kun tutustuimme Teuvon hakemukseen.

FC Jazzin talenttivalmentajan rooli on erilainen kuin mitä se oli edelliset kaksi vuotta. Jani Uotinen toteaa, että tässä kohtaa kiinnitetään erityistä huomiota joukkueiden arjen tukemiseen,
- Talenttivalmentaja ei valmenna yksittäistä joukkuetta vaan toimii FC Jazzissa 2008-2011 syntyneiden joukkueiden pelaajien ja valmennuksen säännöllisenä tukena. Talenttivalmentaja vastaa erityisesti lahjakkaimpien junioripelaajien harjoittelun ja pelaamisen seurannasta sekä heidän yksilöllisestä ohjaamisesta. Toisen asteen aamuharjoittelun lisäksi talenttivalmentaja on aamutreenien osalta mukana myös yläkouluikäisten pelaajien kanssa. Luonnollisesti pelaajien testaaminen sekä heidän kehittymisen seuranta kuuluvat olennaisena osana talenttivalmentajan työnkuvaan.

FC Jazzin uusi talenttivalmentaja kertoo, että asioita voi aina tehdä hieman paremmin ja tätä kautta oman osaamisen jalostaminen nuorille antaa todella paljon,
­- Kun pikkulapsesta asti on säännöllisesti ollut futiksen parissa, niin lajista on tullut itselle tärkeä ja rakas. Pelaaminen oli myös itselle aina kivaa. Valmennusuran alku oli itselle raskasta puurtamista ennen kuin siitä alkoi nauttimaan ja ymmärsi sen olevan jatkuva oppimisen mahdollisuus. Omaa pitkää futisuraa peilaten itselle sykähdyttävin hetki jalkapallossa on ehdottomasti ollut se, kun Huuhkajat pääsi EM-kisoihin.


Palkilla on selvä näkemys mihin suuntaan jalkapallo tulee menemään,
- Laji on universaali ja kilpailu on valtavaa. Peli nopeutuu koko ajan ja kovavauhtisten pelitekojen määrä kasvaa. Pelaajat tulevat koko ajan taitavammiksi pelaamaan yhä pienemmissä tiloissa. Tätä kautta on hienoa, että Palloliitto mahdollistaa myös talenttivalmennuksen valituissa seuroissa. On myös hyvä muistaa, että yksin ei asioita saa eteenpäin, mutta yhdessä onnistutaan. Toivon, että seuraavien kahden vuoden aikana Porissa otetaan yhdessä tekemisessä taas lisää askeleita eteenpäin.

Teuvo nostaa esiin, että valintaprosessin aikana Jani Uotisen kanssa keskusteluissa löytyi nopeasti yhteinen sävel ja on sen jälkeen huomannut seuraväkeen tutustuessa, että soittimetkin ovat kunnossa,
- Ystävällisyys ja avoimuus on ollut sydäntä lämmittävää. Porukasta huokuu tahtotila kehittää ja viedä asioita yhdessä eteenpäin. Vastaanotto on ollut yllättävän mahtavaa ja uskonkin, että tulevina vuosina jazzaillaan edelleen eteenpäin. Itsellä on tahtotila tuoda mukanani Poriin uutta kehittämisen kulttuuria, joka auttaa seuraa nousemaan jälleen yhden stepin eteenpäin.

Talenttivalmentajan tärkein tehtävä on auttaa seuran talenttipelaajia saavuttamaan oma huippupotentiaalinsa. Talenttivalmentajan tulee tunnistaa ja kehittää talenttipelaajan vahvuuksia ja urakehityksen esteenä olevia heikkouksia kokonaisvaltaisesti - huomioiden myös pelaajan koulun ja muun arjen.

Palloliiton uutinen talenttituesta: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/palloliiton-hallitus-paatti-talenttivalmennustuet-vuosille-2022-2023