Tyylikäs kotivoitto

Peliä seuraamassa tuttuja nuoria katsomossa, kun Terry Ablade ja Patrik Raitanen olivat saapuneet Englannista sekä Joel Lehtonen Espanjasta viettämään alkukesää Poriin.

FC Jazzin pelaajilla oli iloinen ilme läpi ottelun ja onnistumisia tuli laajalle joukolle. Kuva: Urheilusuomi.com

FC Jazz pelasi kauden parhaan pelinsä hyvään paikkaan stadionin vihertävällä nurmella, kun vastassa oli ilman tappioita kautensa aloittanut sarjan kärkipään KaaPo. Seth Ablade jatkoi samalla kokoonpanolla kuin viime torstain voitokkaassa EPS-pelissä ja lopputulema oli taas voitto. Ottelun alkuhetkiä ja ensimmäisen jakson vaarallista vapaapotkua lukuunottamatta vierailijat eivät tällä kertaa päässeet luomaan laisinkaan maalipaikkoja.

Jussi Aalto teki ottelussa kaksi kaunista maalia, joista varsinkin jälkimmäinen ottelun 52 minuutilla syntynyt oli kokeneen pelurin upea taidonnäyte. Jussi Lemion antama vapaapotku tavoitti Aallon rangaistusalueen kulmassa, jonka jälkeen puolustaja lähti hakemaan kahvia kioskista ja Aalto kääntyi täräyttäen pallon upeasti maalin takanurkkaan.

FC Jazzin ensimmäinen maali syntyi 11 minuutin pelin jälkeen, kun Lemio, Aalto ja Joonas Meura pelasivat kivi-sakset-paperi kisan rangaistusalueen rajalla. Sen lopputulemana Aalto laukoi pallon ohi KaaPon maalivahdin Teemu Muurisen vasempaan alakulmaan. Punaisten vapaapotkuarsenaali onkin tällä hetkellä varsin laadukas, kun pakettiin lisätään edellä mainittujen lisäksi vielä nyt poissaollut Tobias Laaksonen. Sen sijaan kotijoukkueen kolme kulmapotkua jäivät varsin vaisuiksi yrityksiksi.

Seth Ablade hymyili leveästi ottelun jälkeen ja kertoi, että kadoksissa ollut rytmi näyttää löytyneen,
- Pelaajat näyttivät tänään mihin pystymme kun pelaamme niin kuin osaamme. Tänään emme antaneet vieraille ylimääräistä tilaa ja taistelimme joukkueena hyvin jokaisessa tilanteessa. Hyvä puolustuspeli takasi myös kauden ensimmäisen puhtaan pelin omassa päässä.

Punaisilla oli ottelussa mahdollisuus kaunistella lukemia, mutta tällä kertaa Nicolaksen, Eero Lehtisen ja Eetu Kanervan yrityksistä jäi puuttumaan ratkaisevalla hetkellä lopullinen silaus. Ottelun loppuhetkillä Jussi Aallolla oli vielä mahdollisuus tehdä hattutemppu, mutta tällä kertaa KaaPon maalivahti sai torjuttua vapaapotkun yläkulmasta kulmapotkuksi.



Atte Paunio on aloittanut punaisten maalilla erinomaisesti. Kuva: Urheilusuomi.com

Joukkueen maalissa nyt kaksi voitokasta peliä pelannut Atte Paunio esiintyi rauhallisen mallikkaasti ja otti kaapolaisten paikat varmasti näppeihinsä. Paunio kertoikin olevansa tyytyväinen joukkueen otteisiin,
- Pelasimme hyvin joukkueena ja puolustimme kurinalaisesti. Mielestäni kokonaisuutena hyvä matsi ja upeilla maaleilla tuli kolme pistettä. Kahden voitetun pelin jälkeen omatkin fiilikset on hyvät ja erittäin tärkeät kuusi pistettä saalistettiin menneellä viikolla. Poriin ja koppiin on myös ollut yllättävän helppo tulla, joukkueessa näyttää olevan hyvä henki päällä ja kaikki ovat ottaneet minut vastaan todella hyvin.

FC Jazz onnistui ottelussa laajalla joukolla ja keskustassa Toni Pyyranta pelasi kauden parhaan pelinsä uurastaen laajalla säteellä. Puolustuslinja takasi kauden ensimmäisen nollapelin ja topparikaksikko esitti miehekkäitä otteita. Erityisesti Joonas Meuran tänneälätuu-asenne jäi katsojien mieleen. Myös laidoilla pelanneet Nicolas ja Christian Harjanne juoksivat paljon joukkueen eteen. Harjanne jouduttiin vaihtamaan harmittavasti puoliajalla pois, kun vastustajan kova taklaus lähetti pelaajan jatkotutkimuksiin. Hänen paikalleen puolustajan paikalta laitaan nostettu Eetu Kanerva jatkoi tuttua työteliästä tekemistään ja Joose Mäkinen pääsi pelaamaan laitapuolustajan paikkaa pienen loukkaantumistauon jälkeen.

Seuran juniorit olivat lähteneet hyvällä joukolla katsomaan peliä ja tällä kertaa nähtiin myös ottelun alkaessa pelaajien saattajina uusia Abladeja, Raitasia ja Lehtosia runsain mitoin.

Kokoonpano: Paunio, Kourouma, Meura, Lemio, Kanerva, Nicolas (Lehtonen), Pyyranta, Kemppinen (Visavuori), Harjanne (Mäkinen), Lehtinen, Aalto. Vaihdossa lisäksi: Nurmi, Nabb, Ra Laaksonen, Tomberg.

Kuvia ottelusta: http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=3856

Nuoret pelaajat saattoivat joukkueet kentälle. Kuva: Urheilusuomi.com