Tylykohtelu vieraille

Nicolas Gomes Ramos villitsi FC Jazzin katsomoon saapuneet juniorit hattutempullaan. Jussi Aallon painava kanuuna avasi punaisten maalihanat.

Nicolas uurasti kentällä taas hurjasti. Ajoittain pelaaja irtosi laidaltaan kuin lähtötelineistä ja jätti vastustajan taakseen ihmettelemään. Kuva: Urheilusuomi.com

Sunnuntai-illan ottelu ei noussut tasoltaan laadukkaaksi. FC Jazz onnistui kuitenkin Tampere Unitedia paremmin maalinteossa ja urakoi lopulta selvän voiton vierailijoista. Illan kamppailussa kotijoukkueen hahmoksi nousi Nicolas kolmella maalillaan ja oli alituiseen juoksemassa vierailijoiden puolustajilta karkuun laidaltaan. Nicolas on onnistunut maalinteossa kauden kahdeksassa pelissä nyt viisi kertaa ja johtaa FC Jazzin maalipörssiä.

Ottelun avausmaalin viimeisteli Jussi Aalto pelin 27 minuutilla laukomalla pallon voimalla pienen harhautuksen jälkeen tamperelaisten maaliin. Samalla ”Geru” teki kolmannessa peräkkäisessä ottelussaan maalin ja on tehnyt FC Jazzille nyt yhteensä neljä maalia. Kokenut pelimies näytti upealla maalillaan sen mistä ne maalintekijät on tehty, hirveästi tilaa ei tarvita kun jalka heilahtaa ja pommi lähtee.

Ennen FC Jazzin johtomaalia peli aaltoili tasaisesti, ehkä jopa hivenen vierailijoiden hallinnassa. Tamulla oli kaksi kulmapotkua, joista ensimmäisellä minuutilla annettu kimposi Jazzin ylärimasta takaisin kentälle. Läpi ottelun tamperelaisten erikoistilanteita antanut Omar Khary kykeni luomaan niistä usein myös vaarallisia tilanteita. FC Jazzin paikat ennen johto-osumaa osuivat Eero Lehtiselle ja Toni Pyyrannalle. Lehtisen läpiajo liputettiin paitsioksi, kuten myös Pyyrannan puskumaali pelin neljännellä minuutilla.

FC Jazzin toinen osuma ja Nicolaksen ottelun ensimmäinen syntyi Eetu Kanervan hyvästä oivalluksesta, jonka seurauksena ”brassi” pääsi maalivahdin harhautettuaan viimeistelemään rauhallisesti maalin. Ensimmäisen jakson lopulla Eero Lehtinen ampui vielä hyvästä paikasta yli, Joonas Meura ampui vaparin maalivahdin syliin ja Nicolas pysäytettiin ylivoimahyökkäyksessä keltaisen kortin arvoisesti. Jakson kulmat vei kuitenkin Tamu lukemin 0-5.

Toisella jaksolla ottelun vauhti putosi ja virettä matsissa piti yllä TamU:n huikea kannattajajoukko. Matsissa päästiin ajoittain tunnelmaan, jossa juoksuradatkin katosivat kentän ja katsomon välistä. Vieraskannattajien vauhti ei hiipunut vaikka Nicolas onnistui viimeistelemään heti jakson alkuun 3-0 johto-osuman Eetu Kanervan syötöstä. Ennen kotijoukkueen maalia Atte Paunio FC Jazzin maalissa sai venyä parhaimpaansa TamU:n kulmapotkussa. TamU:lle hieman kirivaihetta toi Omar Kharyn tarkka laukaus, jossa kotijoukkueen puolustus ja keskikenttä pelasi tilanteen huolimattomasti.

FC Jazzilla oli ottelussa useita hyökkäyksiä ja se löysi vieraiden puolustuksen laidoilta yllättävän helposti tilaa edetä. Hieman huolellisemmalla tekemisellä lukemat olisivat saattaneet muodostua vieläkin suuremmiksi. Jälkimmäisellä jaksolla FC Jazzin onnistui luoda myös kulmapotkusta maalipaikka, kun Jussi Aallon antama keskitys tavoitti Joonas Meuran pään, tällä kertaa Tamuvahti onnistui puskun torjumaan hienosti. Eero Lehtinen ohjasi Nicolaksen syöttämän pallon pelin 78 minuutilla vierailijoiden maaliristikkoon ennen kuin Nicolas itse viimeisteli ottelun loppulukemat 88 minuutilla lähietäisyydeltä maaliin.

Seth Ablade oli UEFA Pro koulutusjaksollaan Italiassa ja on poissa myös Satakunnan derbystä tulevana keskiviikkona. Päävalmentajaa tuurannut Mostafa Modabberian oli tyytyväinen ottelun tauottua,
- Peli-ilme oli taas ihan hyvä ja hienosti pelaajat hoitivat kolme pistettä meille. Ensimmäisen jakson alussa teimme pelistä hieman vaikeahkon itsellemme, mutta avausmaalin jälkeen saimme peliä paremmin kontrolliin. Tiesimme miten TamU pelaa ja kykenimme torjumaan heidän pelaamistaan tänään hyvin. Seuraavaksi lähdemme hakemaan pisteitä hieman etelämpää, jossa odottaa varmasti taas tiukka matsi.

Punaisen joukkueen topparit Joonas Meura ja Jussi Lemio olivat kentällä varmoja, eivätkä antaneet vastustajan hyökkääjille hirveästi armopaloja. Fatoghoma Kourouma jatkaa laadukkaita esityksiään ja nousi jälleen tukemaan hyökkäyksiä ahkerasti läpi ottelun. Atte Paunio pelasi FC Jazzin maalilla rauhallisen pelin ja on ollut kääntämässä joukkueen kurssia kohti kärkipäätä kolmessa voitokkaassa pelissä. Vierailijoiden puolustuksessa Eetu Rahkola oli joukkueen parhaimmistoa.