Tommi Pikkarainen seuran uusi toiminnanjohtaja
​​​​​​​

FC Jazz kartoitti huolellisesti henkilöitä toiminnanjohtajan tehtävään, kun paikka vapautui vuoden vaihteen jälkeen. Tommi Pikkaraisella on pitkä ura pelaajana ja valmentajana. Tommi Pikkarainen pelasi yhden kauden vuonna 1991 urallaan myös Porin Pallo-Tovereissa. Huhtikuun alussa Pikkarainen aloittaa FC Jazzin toiminnanjohtajana ja lupaa panoksellaan tuoda Poriin lisää futiselämyksiä.

Tommi Pikkarainen on pelannut aktiiviurallaan jalkapalloa myös Porissa yhden kauden.

FC Jazzin puheenjohtaja Kari Kaivo-oja kertoo, että vuoden vaihteen jälkeen tutkittiin tarkasti, miten seura etenee toiminnanjohtajan tehtävän täyttämisen osalta,
- Tommi nousi eräässä vaiheessa esiin mielenkiintoisena vaihtoehtona ja nopeasti löysimme yhteisen näkemyksen arvoista sekä toiminnan kehittämisestä. Olemme todella iloisia, että saamme FC Jazziin todella kokeneen jalkapallomaailmaan tuntevan henkilön, jolla on erinomaiset verkostot lajin parissa. Toki sekin oli vain plussaa, että Tommi kertoi kiinnostuksesta asettua puolisonsa kanssa Poriin. Uskonkin, että Tommi tuo täysin uudenlaista sitoutuneisuutta seuran toimintaan.

Tommi Pikkarainen kertoo, että monipuoliset keskustelut seuran kanssa saivat innostumaan uuteen haasteeseen Porissa,
- Näen FC Jazzissa, Porissa ja Satakunnassa paljon potentiaalia. Perusrakenteet seurassa ovat mallillaan ja ihmiset seurayhteisössä ovat sitoutuneita. Seuran visio ja strategia ovat samaan aikaan sekä realistisesti perusarjen työnteossa kiinni, että positiivisella tavalla kehitysorientoituneita. Uskon aidosti seuran tulevaisuuteen. Työtä on edessä valtavasti ja siihen suhtaudun nöyrästi, mutta haaste on hyvin positiivinen.

Vahva ja pitkäaikainen urheilupuolen toiminnassa mukana olo on tuonut intoa toimia urheilussa myös toimiston puolella vahvemmin, toteaa Pikkarainen,
- Pitkä 25-vuoden rupeama erilaisissa valmennustehtävissä on tuonut mukanaan paljon näkemystä erilaisten jalkapalloseurojen toiminnasta, muustakin kuin varsinaisesta kentällä tapahtuvasta toiminnasta. Jo pidempään olen miettinyt, miten matkalla tarttunutta tietoa ja näkemystä voisi käyttää myös muussa kuin valmennustehtävissä. Piti vain löytää oikea paikka, aika ja tehtävä. Nyt se löytyi. Uskon että pitkä kokemus auttaa seuratyön eri osa-alueiden ja niiden vahvuuksien ja kehityskohteiden hahmottamisessa sekä ymmärtämisessä. Toiminnanjohtajana FC Jazzissa haluan lähteä liikkeelle nimenomaan tämän "ison kuvan" arvioimisen kautta. Arvioinnin tulos sitten ratkaisee, millaisilla prioriteeteillä työpanosta jaetaan.

Huhtikuun alussa aloittava uusi toiminnanjohtaja myöntää, että odottaa homman alkamista lyhyen perehdytyksen jälkeen jo innoissaan ja tavoitteena on kehittää futisväelle lisää elämyksiä,
- Ideoita on kuukausi ennen ensimmäistä työpäivää pää täynnä. Niiden toteuttamiskelpoisuutta sitten voi arvioida matkan varrella, mutta on selvää, että kaikkien uusien asioiden pitää olla tarkkaan harkittuja. Ennen kaikkea niiden on oltava seuran visioita ja strategiaa tukevia. Koen, että seuran kehittämisessä tärkeintä on yhteiseen ymmärrykseen pohjautuvan yhteisen linjan sanoittaminen, selkeyttäminen ja jalkauttaminen. Yhteisöllisyyden ja seuran arvojen tulee näkyä päivittäisessä arjessa. Kun seuran kaikki toiminnot tukevat toisiaan, seura voi kasvaa merkitykseltään suuremmaksi kuin osiensa summa.

Pikkarainen jatkaa, että Suomessa tiedetään jo hyvin miten laadukas ja arvostettu jalkapalloseura luo ympärilleen merkitystä ja lisäarvoa. Pikkarainen painottaa myös, että juniorijoukkueiden laadukas arki on seurassa toiminnan peruskivi,
- Jalkapalloseuran monipuolista lisäarvoa on viime aikoina alettu Suomessakin vihdoin tutkimaan ja ymmärtämään paremmin. Uskon vahvasti, että yhteisesti jaetulta arvopohjalta voidaan rakentaa urheilullista ja taloudellista menestystä, sekä samalla kehittää lopulta myös seuran tärkeintä tehtävää eli tuottaa jalkapallon parissa elämyksiä kaikille. Eri ikäisten juniorijoukkueiden laadukas toiminta, joka mahdollistaa kaikille pelaajille oman huipun tavoitteluun, on itsestään selvästi seuratoiminnan peruskivi, mutta jalkapallon parissa elämyksiä on mahdollista kokea lukemattomilla muillakin tavoilla.

​​​​​​​Lopuksi Pikkarainen toivottaa seuraväelle, yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille mukavaa kevään odotusta,
- Jos pystyn ideoillani ja työpanoksellani auttamaan seuraa kehittymään sen ympäristössä, niin koen onnistuneeni työssäni. Mutta tässäkin haluan korostaa, että seuratyö on joukkuelaji, jokainen yksilö voi menestyä vain joukkueen osana ja niin, että sen taustalla erinomaisesti hoidettu verkosto.