Tervetuloa Gnistan

Kakkosen B-lohkon yhdeksi kärkipään joukkueeksi povattu ja viime kaudesta uudistunut Gnistan saapuu Tekonurmelle lauantaina.

Pitkätalvi on päättymässä. Kauden ensimmäinen kotiottelu edessä.

Vapun jälkeen vielä kaksi uutta sopimusta väsännyt Gnistan on laittanut joukkuettaan uuteen kuosiin siirryttyään tulevaksi kaudeksi FC Jazzin kanssa samaan lohkoon. Joukkueesta on poistunut viime kauden jälkeen yli joukkueellinen pelaajia ja viimeisten pelaajauutisten jälkeen on Gnistanin ryhmään saapunut tulevaksi kaudeksi 13 uutta pelaajaa. Uusia pelaajia on siirtynyt varsinkin HIFK:n organisaatiosta Gnistaniin, kun Pekka Sihvola, Pauli Kuusijärvi, Joonas Salmi ja Tuomas Mustonen vaihtoivat punaisen keltasiniseen peliasuun.

Viime kaudella tasaisessa Kakkosen A-lohkossa Gnistan sijoittui kuudenneksi. Kauden 2016 päätteeksi Gnistan nousi Ykköseen, mutta putosi sieltä yhden kauden jälkeen porrasta alemmaksi. Gnistan onkin ollut viime vuosina laadukas Kakkosen seura sijoittumalla pääsääntöisesti kolmen parhaan joukkoon monena vuotena peräkkäin. Harjoituskaudella Gnistan hävisi 13 ottelustaan vain kaksi, joten lauantaina tekonurmella tullaan näkemään ehkä kauden kovin B-lohkon nousijakandinaatti heti ensimmäisessä kotiottelussa.

FC Jazz aloitti kautensta Honka akatemiaa vastaan hieman nihkeäsi ja kärsi 2-1 tappion Espoossa. Katseet on nyt suunnattu ensimmäiseen kotiotteluun ja joukkue on valmiina taistelemaan kauden avauspisteistä. Sanakäänteissään sekä kentälläkin liukas hyökkääjä Eero Lehtinen lupaa vastustajalle Porissa tukalat oltavat,

- Nyt kun kausi lähti hieman takkuisasti liikkeelle, niin tarkoituksena on kotona ottaa ne ensimmäiset pisteet Gnistanilta. Meidän pitää saada Porista sellainen paikka, josta pisteitä ei hevillä viedä pois. Pienellä hienosäädöllä saamme pelimme nostettua harjoituskauden kaltaiseksi ja näyttää lauantaina toivottavasti runsaslukuiselle yleisölle taistelevan Jazzin ilmeen.

Myös Juho Kemppinen odottaa innolla kotiavausta ja avauspisteitä,

- Kiva päästä kotiyleisön eteen pitkän talven jälkeen taistelemaan sarjapisteistä, jotka kuitenkin ovat aina tunnelmaltaan erilaisia kuin harjoituspelit. Sarja saatiin käyntiin viime viikonloppuna heti hyvää vastustajaa vastaan ja nähtiin, että joka pelissä pitää joukkueen pystyä parhaaseen suoritukseen, jotta sarjassa pärjätään. Kotiin tulee nyt toinen kova joukkue ja päästään testaamaan taitojamme heitä vastaan. Gnistan on hankkinut runsaasti pelaajia mielenkiintoisia pelaajia, joilla on kokemusta ylemmiltäkin sarjatasoilta.

Kuten Eero Lehtinenkin niin Juho Kemppiselläkin on toiveena nähdä katsomossa runsaasti punaisten kannattajia tulevalla kaudella,

- Nyt kun on ensimmäinen kotipeli, niin luonnollisesti haluamme lähteä hallitsemaan peliä ja haastamaan Gnistanilta pisteitä. Toivottavasti katsomoon tulee paljon omia junioreita ja porilaisia jalkapallofaneja kannustamaan meitä. Espoossa oli hienoa, kun fanikatsomo oli jo punaisissa saapunut seuraamaan otteitamme. Joukkue saa aina lisää virtaa, kun katsomot pullistelevat FC Jazzin faneista.

Ottelu alkaa UK Tekonurmella klo 14.00. Sisäänpääsyn hinta on 10 euroa ja eläkeläiset sekä opiskelijat pääsevät puoleen hintaan. Alle 15-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. FC Jazz ottaa käyttöön ottelussa uuden kassajärjestelmän, joka liittyy uudistuneeseen seuran toiminnanohjausjärjestelmäprojektiin. Lipun voi ostaa portilla käteisellä tai kortilla ja myynnissä on myös kausikortteja. Sisäänpääsy tapahtuu Rauman puoleisen pään portista ja tarjolla on huiluntuttia sekä muita kioskituotteita hyvän matsin lisäksi.


Oheisen linkin kautta pääsee tutustumaan Gnistanin kausiennakkoon:
https://www.gnistan.fi/2019/04/kausiennakko-uudistunut-gnistan-valmiina-kauteen/