Pori Energia-raportti: Espoosta tuomisina kolme pistettä

Mikael Anttilalle ensimmäinen maali Jazz-paidassa. (kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com)

Paluu takaisin voittokantaan Honka Akatemia-tappion jälkeen

Otteluraportin tarjoaa Pori Energia

Lyttylän Liikenteen bussi suuntasi lauantaina Espoonlahden Urheilupuistoon, jossa FC Jazz kohtasi EPS:n. FC Jazz palasi takaisin voittokantaan ja haki tärkeät kolme pistettä Ykkösen nousukamppailun suhteen lukemin 1-2. Vieraiden maaleista vastasivat Mikael Anttila ja Elias Ahde viimeisteli voittomaalin pilkulta.

FC Jazz aloitti ottelun vahvasti ja otti pelin heti hallintaansa. Joukkue pystyi rakentelemaan paremmin vaarallisempia maalipaikkoja, jos verrataan vaikka esimerkiksi viime viikon FC Honka Akatemia-otteluun.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi 22. minuutilla. Aleksi Ikonen tuli vasemmalta laidalta hyvällä haastolla ohi EPS-pelaajien, syötti boksin sisällä toisessa aallossa tulleelle Mikael Anttilalle, joka laittoi tästä pallon oikeaan yläkulmaan. Maali oli Miksulle ensimmäinen Jazz-paidassa. Mies esiintyi muutenkin mallikkaasti Elias Ahteen hyökkäysparina.

- Aksu laittoi hyvän syötön siihen pilkun kohdalle ja siitä sain aikaan hyvän viimeistelyn takakulmaan. Fiilikset ovat hyvät tottakai, kun on ollut pari kertaa tosi lähellä mennä sisään ja nyt sitten vihdoin onneksi osui. Treenattiin hyvin koko viikko ja se näkyi nyt pelissä. Meiltä hyvä rutiinisuoritus, jolla saatiin pidettyä vastustaja pois vaarallisilta paikoilta ja tehtiin itse paikoista maalit, kommentoi Anttila ensimmäistä osumaansa ja peliä.

Kotijoukkue kuittasi kuitenkin maalin välittömästi seuraavasta tilanteesta. EPS sai muutaman murtavan syötön päätteeksi pallon Jazzin boksiin, josta Jere Ahopelto ohjasi Jere Klingbergin matalan keskityksen ohi Vili-Verneri Virtasen.

Ottelun kaikki maalit nähtiin ensimmäisellä jaksolla. 36. minuutilla Joonas Meura pelasi loistavan pitkän pallon vasempaan laitaan Joel Lehtoselle, joka pallon saatuaan ajoi boksiin johtaen lopulta siihen, että EPS:n puolustaja joutui tyytymään rikkeeseen ja pallo pilkulle. Ahde sai vetovastuun eikä Ellu tästä erehtynyt, vaikka EPS:n maalivahti Otto Brusiin yrittikin sekoittaa Ahteen pakkaa ennen pilkkua.

Jazzilla oli paikat useampaankin maaliin, esimerkiksi 1-1 tilanteessa Rasmus Laaksonen ampui kertaalleen ylärimaan.

- Aloitettiin peli hyvin ja kontrolloitiin pitkälti kenttätapahtumia. Mentiin vasemman laidan murtautumisen ja keskityksen jälkeen 1-0 johtoon. Kuitenkin minuutti siitä ja kotijoukkue tasoitti ottelun. Jakson loppupuolella tulimme taas vasemmalta pitkän avaavan syötön jälkeen ja Jokkeri kaadettiin boksissa, josta tuloksena pilkku. Ellu laittoi varmasti pilkulta ottelun voittomaalin, kertaa päävalmentaja Jani Uotinen ensimmäistä jaksoa.

Toisella jaksolla ei maaleja enää nähty. EPS tuli hyvin jakson alkuun ja hallitsi hienoisesti toisen jakson alkupuoliskoa, mutta samaan aikaan Jazzin puolustus ja paketti pysyi hyvin kasassa. Muutama EPS:n maalipaikka tulikin pitkälti Jazzin omasta huolimattomuudesta.

Toinen jakso oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen ja molemmille joukkueilla oli hetkensä. Ottelun lopussa kuitenkin Jazzin vahva ja itsevarma peli näkyi, eikä EPS päässyt juurikaan luomaan painetta porilaisjoukkueelle.

- Toisella jaksolla peli eteni hyvin tasaisissa merkeissä. Molemmilla oli muutama maalipaikka, mutta lisäosumia ei nähty. Hienoa oli taas palata voittokantaan ja jatkamme sarjan kärjessä. Tulos oli seurausta hyvästä ja laadukkaasta tekemisestä harjoituskentällä. Peli ja viikko kerrallaan hyvin valmistautuen ollaan peleissä valmiina. Katseet taas kohti seuraavaa eli ensi viikon HJS-peliä, Uotinen päättää.

Pienten vaivojen ja sairastumisten vuoksi Jazzilta puuttuivat Arttu Lötjönen, Juho Lehtonen ja Waltteri Riihimäki. Ensi viikon lauantaina FC Jazz kohtaa B-lohkon kärkikamppailussa HJS:n vieraskentällä klo 15.00 alkavassa ottelussa. HJS kohtaa ennen sitä VJS:n kahdesti - sunnuntaina ja keskiviikkona.