Paluumuuttaja kesäksi Poriin

Viime kaudella FC Jazzia edustanut ja alkukauden Länsi-Suomen kolmosta ÅIFK:ssa pelannut Eetu Kanerva palaa punaisiin.

Eetu Kanerva osasi viime kesänä myös torikokousten pitämisen. Kuva: Urheilusuomi.com

Lääkäriksi Turussa opiskeleva Kanerva tulee Poriin harjoittelujaksolle ja siirtyy samalla vahvistamaan FC Jazzin Kakkosen miehistöä kesäkauden ajaksi. Kanervan kanssa on sovittu pelaamisesta niin, että ensimmäisen kerran hän on joukkueen mukana Tampereella FC Jazzin kohdatessa Ilveksen kakkosjoukkueen.

Edellisellä kaudella FC Jazzin vasempana puolustajana erinomaisen kauden pelannut Kanerva tulee tuttuun koppiin hyvillä fiiliksillä,
- Aikaavievät opinnot ja työt ovat nyt Porissa, joten oli mahtavaa että siirto saatiin onnistumaan jalkapallonkin kanssa. Siitä molemmille seuroille ÅIFK:lle sekä FC Jazzille iso kiitos. Kopissa on tuttuja pelaajia viime kaudelta muutamalla hyvällä lisäyksellä. Oma kausi on lähtenyt hyvin liikkeelle Turussa ja uskon, että pystyn tuomaan Jazzin peliin lisää jalkoja ja vauhtia. Kotikentälle Ikuisen tuulen stadionille on myös kiva päästä tuulettamaan ja nauttimaan tunnelmasta.

Kanerva on pelannut ÅIFK:n joukkueessa nyt keväällä viisi peliä, joten FC Jazz saa valmiin miehen kentälle paikkaamaan muutamaa poissaolijaa ja näin vahvistettua joukkuetta tuleviin taistoihin.