Paikaillispeli päättyi tasalukemiin

FC Jazz nousi loppuhetkillä Ben Stroudin maalilla tasapeliin

Impton Söderlund osui kertaalleen kauniilla kaukolaukauksella

Kakkosen kenraaliharjoituksessa Porin urheilukeskuksen tekonurmella nähtiin tasainen peli, jossa kotijoukkue piti enimmäkseen palloa ja yritti löytää Iirojen puolustuksesta aukkoja. IIrot puolusti tehokkaasti ja odotti omia mahdollisuuksiaan. FC Jazz ei onnistunut huippupaikkoja luomaan, mutta sai kahdesti pallon IIrojen maalivahdin Henri Saarisen taakse.

Iirojen ottelun avausmaali syntyi puolen tunnin kohdalla, kun FC Jazzin puolustus puhkottiin pitkällä syötöllä auki. Mikko Jalkanen ja Elias Ahde kirmasivat karkuun, eikä FC Jazzin maalissa pelannut Rasmus SImula onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta nappaamaan Ahteen ohjausta maalin edessä kiinni. Iirot saivat pelissä nopeilla vastahyökkäyksillä useammankin paikan, mutta viimeistely niissä oli FC Jazzin iloksi kehnoa.

Toiselle puoliajalle siirryttiin Iirojen johtaessa lukemin 0-1. FC Jazz tasoitti pelin ensimmäisen kerran 52 peliminuutilla Impton Söderlundin kaukolaukauksella. Raumalaiset kuitenkin kuittasivat tilanteen välittömästi, kun sivurajaheitosta Aaro Salonen vänkäsi itsensä useamman porilaispelaajan välistä maalipaikkaan ja tyrkkäsi pallon oikeaan alakulmaan. Salosen maali olikin pitkälti pelin näköinen, sillä Iirot halusivat enemmän voittoa ja taistelivat sen eteen hieman kotijoukkuetta enemmän.

Pelin edetessä molemmat joukkueet suorittivat vaihtoja ja myös Firmino kirmasi kentälle Ben Stroudin pariksi hyökkäykseen. Stroud pelasi koko pelin yllätyksellisesti kärjessä ja onnistui 89 peliminuutilla laukomaan pallon maaliin Firminon alustuksesta. FC Jazzin toppareina pelanneet Samuli Virtanen ja Joose Mäkinen hoisivat tonttinsa hyvin. Heidän edessään pelannut Joona VIsavuori on päässyt talvikaudella mainioon vireeseen ja on keskustassa raastanut tärkeitä kamppailuja joukkueen voitoiksi.


Iirot puolusti tänään vahvasti omaa maaliaan ja onnistui pitämään FC Jazzin pelaajat poissa maalipaikoilta. Kuva: Urheilusuomi.com / Kari Saha


FC Jazzin nuorisosta kentällä esiintyi avausksessa Iiroja vastaan 15-vuotias Tomi Väkiparta, joka oli U15-maajoukkueen matkassa Unkarissa huhtikuun alussa. Tällä kertaa puolustuslinjan oikealla puolella pelannut Väkiparta kertoili ottelun jälkeen, että Iirot taistelivat tänään hyvin,
- Iirot oli hyvä porukka ja joukkue puolusti hyvin keskustan. Meidän peli oli ensimmäisellä puoliajalla hieman tahmeaa, mutta saimme toisella sitten luotua paremmin maalipaikkoja. Tuttu tuuli oli mukana pelissä taas ja hieman molempien joukkueiden peliin myös vaikutti. Tulos oli tänään tämä ja ehkä oikeutettu pelitapahtumiin nähden. Olimme enemmän pallossa, joten jatkossa pitää vaan tehdä töitä maalipaikkojen eteen kärsivällisesti.

Tulevalta kesältä Väkiparta odottaa, että maajoukkuetapahtumat jatkuvat ja edustusjoukkueessakin pääsisi pelaamaan pelejä,
- Oli hienot fiilikset olla Suomi-paita päällä turnauksessa. Oli myös helpompi valmistautua maajoukkuepeleihin, kun tiesti jo mitä on tulossa. Kansainväliset pelit ovat kovia, mutta omasta mielestäni pärjäsin muiden mukana hyvin. Talven FC Jazzin harjoituspeleissä kaverit kentällä ovat isokokoisempia ja tätä kautta ottelut myös fyysisempiä, kuin nuorten maajoukkuepelit. Molemmissa mennään kuitenkin ihan kivalla vauhdillä koko pelin ajan. Tavoitteena on, että edustusjoukkueessakin pääsisin näyttämään osaamistani tulevalla kaudella.

​​​​​​​

Tomi Väkiparta on päässyt maistelemaan edustusjoukkueen vauhtia harjoituskauden aikana. Kuva: Urheilusuomi.com / Kari Saha


FC Jazz aloittaa kauden 2023 vierasottelulla Helsingissä heti kovalla vastuksella, kun vastaan asettuu Atlantis. Ensimmäinen sarjapeli kotikentällä on 12.5, mutta ennen sitä FC Jazz pelaa 29.4 klo 18.00 Herralahdessa Suomen Cupin taiston Ilves-Kissoja vastaan.