Olipahan hieno päätöstapahtuma

FC Jazz murjoi TPV:n panoksettomassa ottelussa numeroin 6-0.

Kausi päätettiin maalikarkeloihin ja onnistumisista nautittiin koko joukkueena.

Herralahdessa pelatussa ottelussa ei ollut enää korkeita panoksia. Molemmilla joukkueilla oli voitolla mahdollisuus nousta sarjassa paremmille sijoille. FC Jazzia voitto kiinnosti enemmän, vaikka TPV:lläkin omat paikkansa ottelussa oli kuparinen rikkoa.

FC Jazz juhli pelin lopussa kuudetta maaliaan riehaakkaasti kun Christian Harjanne avasi kauden maalitilinsä. Koko kauden lujasti maalia hakenut ja nytkin pari läheltä piti paikkaa saanut Harjanne pamautti pallon maaliin läheltä 81 peliminuutin kohdalla. Miro Varhelahti oli hyvillään hyökkääjän onnistumisesta,
- Chrisun maali herätti pelin lopussa koko joukkueen juhlimaan, vaikka peli oli jo selvä. Kauden ensimmäinen maali syntyi vasta viimeisessä pelissä, mutta on hyvä muistaa, että Chrisu on hankkinut useamman rankkarin, joista ollaan tehty tärkeitä maaleja ja hän on auttanut myös joukkuetta valtavalla työmäärällään.

Ottelu alkoi FC Jazzin hallinnassa ja heti ottelun alussa se sai luotua pari mainiota maalipaikkaa. Johtoon oli kuitenkin siirtyä TPV, mutta FC Jazzin onneksi matala keskitys laidalta meni TPV hyökkääjän jalkojen välistä, kun edessä oli tyhjä maali. Muutama minuutti tästä Aleksander Akbar haastoi rankkarialueella vastustajan rankkarin arvoisesti. Akbar laukoi ensimmäisen maalinsta 10 minuutin kohdalla varmasti alanurkkaan. Vartin pelin jälkeen Akbar pääsi ampumaan vapaapotkun, jonka TPV:n maalivahti torjui nätisti kulmaksi.

Ensimmäisen puoliajan toisen maalin teki myös Akbar, kun hän siirsi Christian Harjanteen syötön ohi hölmistyneen tamperelaisvahdin. Toisella puoliajalla FC Jazz rymisteli karkuun upeiden maalien siivittämänä. Waltteri Riihimäki tuli vaihdosta kentälle puoliajalla ja melko nopeasti pamautti pallon upeasti maalin yläkulmaan. Pari minuuttia myöhemmin Karam Hadhoud näytti miten vastustaja niputetaan. Taidokkaiden harhautusten jälkeen oivaksi vahvistukseksi Akbarin tapaan löytynyt Hadhoud laukoi pallon alanurkkaan ja lukemiksi 4-0.
- Kesken kauden mukaan tulleet Ale ja Karam osoittivat, että vaikka sarjapaikan suhteen ei ollut enää hätää, niin pelit vedetään täysillä tästä huolimatta. Tässä kohtaa pitää antaa kiitokset Tero Tuomelle, Jari Lammiselle ja Tero Suonperälle siitä, että nämä pelaajat saatiin mukaan ryhmään loppukaudeksi. Meillä on seurassa hyvää porukkaa taustalla.

FC Jazzin penkki eli matsissa jälleen kerran eloisasti mukana ja tuomarin jättäessä pilkkujen lukumäärän vain yhteen herätti se hämmästystä. Varsinkin Akbarin toisen jakson kaato rangaistusalueen sisällä sai penkin vauhtiin. Reipas 20 minuuttia ennen pelin loppua Eino-Iivari Pitkälä teki ensimmäisen pelitilanne maalin mainion päivän päätteeksi, kun upea laukaus upposi takakulmaan. FC Jazzin kokoonpanossa oli mukana nuoria pelaajia runsaasti ja päävalmentaja Varhelahtea lämmittikin nuoriso-osaston onnistumiset,
- Pitkälä pääsi näyttämään parhaita puoliaan hyökkäyskolmanneksella ja teki hienon maalin. Lötjösen Arttu pelasi ensimmäisen matsinsa topparina ja esiintyi omimmalla paikallaan loistavasti tehden, tehden paljon hyviä katkoja ja riistoja. Jokainen näistä nuorista pelaajista, jotka ovat edarin mukana on hyvä osoitus siitä, että pystymme tuottamaan nuoria pelaajia sisään ja pelaamaan omien vahvuuksiensa kautta. On hyvä muistaa, että 16-18-vuotiaat isoja minuutteja pelaavat pelaajat eivät ole kauhean monessa seurassa arkipäivää tällä sarjatasolla.

Lopuksi Varhelahti nostaa myös esiin joukkueen kokeneemman osaston ja sen, että viimeiseen peliin saatiin hyvä tekeminen päälle,
- Tukena nuorille ovat olleet tietysti omat kokeneet pelaajat, kuten topparina nyt pelannut Jussi Lemio, sekä kapteeninnauha kädessä taistelleet Juho Kemppinen ja Benjamin Tuovinen, jotka paransivat omia otteitaan kauden edetessä. Ylpeä fiilis on siitä, miten taustatiimin ja pelaajien kanssa saatiin yhdessä vaikea kausi käännettyä lopulta parhain päin.

FC Jazz nousi voiton turvin sijalle seitsemän ja jäi parin voiton päähän sijasta kolme, sekä jätti putoamisvivan 10 pisteen päähän. Tynkäkaudella voittojen merkitys nousi ja alkukauden tasapelit kääntyivät loppukaudella suurinumeroisiksi voitoiksi. FC Jazz pelasi Miro Varhelahden valmennuksessa neljä kotiottelua, joissa se teki peräti 18 maalia kotiyleisön riemuksi. Joukkueen maalitykiksi nousi Aleksander Akbar seitsemällä osumallaan.

Viimeinen matsi Herralahdessa oli kaiken kaikkiaan tunnelmallinen. Syksyinen keli kylmetti yli 200 paikalla saapunutta katsojaa ja joukkue lämmitti samalla mitalla kentällä.

Kausi on pulkassa ja taustalla on ryhdytty rakentamaan tulevaa. Kiitokset kaikille faneille ja yhteistyökumppaneille. Taas koettin tunteiden vuoristorata ja aina on kausi hieno päättää voittoon.