Nicolas viihtyy joukkueessa

Piracaia on auttanut Nicolasta sopeutumaan Poriin ja seurannut tarkasti FC Jazzin otteita talven aikana.

FC Jazz legenda Piracaia halusi auttaa FC Jazzia ja toi mukanaan taiturin punaisten testiin helmikuussa.

Kun brasilialainen Marcelo Goncalves de Oliveira saapui Poriin 21-vuotiaana Sao Paulosta vuonna 1992 yhdessä Luiz Antonion ja Marcos Tulion kanssa, harjoitteli FC Jazz urheilukeskuksen hiekkakentällä talvisissa olosuhteissa. Tuolloin PPT:n nimi oli edellisen vuoden lopulla vaihtunut FC Jazziksi, internet sekä matkapuhelimet tekivät tuloaan ja FC Jazz valmistautui aloittamaan Veikkauliigakautta.

Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin monien kokemuksien koettelema FC Jazz rakentaa edustusjoukkueen kivijalkaa oman junioritoiminnan kautta. Edustusjoukkue on aloittamassa kolmatta kauttaan Kakkosessa uuden päävalmentajan Seth Abladen komennossa. Tavoitteena on menestyä Kakkosessa ja olla loppuvuonna pelaamassa jopa noususta Ykköseen. Joukkuetta on täydennetty talven ja kevään aikana muutamalla täsmähankinnalla, jotka ovat harjoituspeleissä myös vahvistuksiksi todettu.

Helmikuun alussa viikon päättävissä treeneissä joukkue on harjoitellut urheilukeskuksen tekonurmella tutun talvisen viiman ollessa läsnä ja palannut pukukoppiin. Pelaajat riisuvat pipoa päästä, valmennus analysoi päivän harjoituksia ja huoltojoukot ottavat kahvikupin käteensä. Kaiken tohinan keskellä koppiin astelee tuttu seuraikoni kaikkia tervehtien. Puheensorina jatkuu hieman rauhallisempana, kun Piracaia (Marcelo Goncalves De Oliveira) kättelee pelaajat ja taustat. Tällä kertaa Piracaia ei tullut koppiin yksin. Hänen mukanaan on 21-vuotias Sao Paulon lähellä olevasta Piracaian kaupungissa syntynyt Nicolas Gomes Ramos.

Nicolas nauttii pelaamisesta ja on päässyt peli peliltä paremmin joukkueen pelitapaan mukaan. Kuva: Urheilusuomi.com

FC Jazzin 06-ikäluokan valmennuksessa mukana oleva Piracaia oli alkuvuonna vierailulla kotimaassaan. Ystävien ja tuttujen tapaamisen ohessa Brasialiassa ei voi välttyä törmäämästä jalkapalloon. Näin kävi taas kerran ja Piracaia huomasi seuraavansa Sao Paulossa nuorisoturnauksen loppuottelua. Pelin aikana yksi pelaaja kiinnitti huomiota pelikäsityksensä ja taitojensa puolesta. Lyhyestä varresta huolimatta nuori pelaaja esiintyi edukseen ja teki lujasti töitä joukkueen eteen. Myöhemmin Piracaia seurasi hänen otteitaan amatöörisarjassa Sport Club Atibaian joukkueessa ja vakuuttui pelaajan potentiaalista.

FC Jazzin mestaruusvuosien pelaajan perässä edustusjoukkueen pukukopissa kävelevä Nicolas on yhtä ihmeissään kuin Piracaia saapuessaan Poriin vuonna keväällä 1992. Kielimuuri on iso, Brasilian lämpö on vaihtunut kylmyyteen ja ruokakin on erilaista kuin mihin lukion loppuun käynyt Nicolas on kotimaassaan tottunut. Brasiliaan jäivät vanhemmat, mummu, sisko ja kahdeksan koiraa maatilalle, jossa perheellä on lisäksi kanoja ja sekä porsaita. Lähtöä Suomeen yhdessä Piracaian kanssa Nicolas ei miettinyt pitkään,
- Halusin lähteä kokeilemaan rajojani ja tutustumaan maailmaan. Minulla oli paluulippukin, mutta sen Pira peruutti aika nopeasti kun Jazz kertoi haluavansa jatkaa kanssani. Tuon jälkeen olenkin tehnyt vieläkin enemmän töitä, jotta pystyn auttamaan FC Jazzia pelaamaan hyvän kauden.

Nicolaksen mielestä Suomi on turvallinen ja rauhallinen paikka verrattuna kotimaahansa,
- Talvi oli kylmä, mutta kaunis ja sauna on aivan mahtava paikka. Ihmiset ovat ystävällisiä ja erityisesti tykkään olla joukkueen kanssa, joka on ottanut minut tosi hienosti vastaan. Vapaa-ajalla vietän aikaa myös Porissa asuvien brasilialaisten ystävien kanssa, jotka ovat auttaneet sopeutumaan Suomeen.

Pelaajien kanssa Nicolas kertoo keskustelevansa paljon matkapuhelimen käännösohjelmien kautta ja kertoo oppineensa jo hieman täkäläisiä tapoja sekä sanojakin kahden kuukauden aikana,
- Joukkueemme on nuori ja todella nälkäinen ja valmennus on saanut luotua tekemiseen hyvän hengen. Meidän pitää jatkaa hyviä pelejä myös sarjassa ja pelata korkealla itseluottamuksella sekä keskittyä niihin asioihin mitä harjoituksissa on treenattu. Uskon, että omaamme kaikki mahdollisuudet pelata jopa noususta Ykköseen.

Kun Piracaia saapui Suomeen ei ollut internettiä tai käännösohjelmia. Apuna oli FC Jazzin edesmennyt huoltaja Jorma ”Mami” Murto perheineen, sekä muut taustahenkilöt ja kotiin soitettiin puhelinkopeista,
- Maailma on muuttunut ja Nicolaksenkin sopeutuminen Suomeen on ollut paljon vauhdikkaampaa kuin meillä saapuessamme Brasiliasta. Asioita helpottaa myös, se että ainakin tällä hetkellä Nicolas asustaa vielä perheessämme. Onkin ollut hienoa huomata, että Nicolas pärjää koko ajan paremmin arjessa ja viihtyy Suomessa. Halusin auttaa Jazzia, niin kuin se auttoi meitä saapuessamme Poriin 90-luvun alussa.

Piracaia antaa myös positiivisen palautteen valmennukselle,
- Mielestäni Nicolas on nuori ja nälkäinen pelaaja, joka on valmis tekemään nöyrästi töitä ja oppimaan uutta. Uskonkin, että hänestä saadaan vielä paljon enemmän irti kun hän pääsee pelaamaan nurmikentälle. Olen nähnyt nyt monta FC Jazzin treeniä tämän talven aikana ja minun mielestä Seth sekä Mostafa ovat tehneet hyvää työtä pelaajien kanssa. Joukkue on taitava ja näyttää siltä, että aika moni pelaaja tulee lyömään itsensä läpi tulevan kauden aikana. Tykkään myös joukkueen tavasta pelata futista, jossa lyhyillä syötöillä rakennetaan peliä korkealla itseluottamuksella. Harjoitusotteluiden tulokset näyttävät, että jo nyt on menty paljon eteenpäin.

Myös FC Jazzin päävalmentaja Seth Ablade on mielissään Nicolaksen asenteesta ja tahtotilasta olla joukkueessa mukana,
- Nicolas on sosiaalinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Hän on päässyt mukaan joukkueen toimintaan hyvin mukaan ja tekee lujasti töitä oppiakseen joukkueen pelitavan. Nicolas onkin kehittynyt lyhyessä ajassa jo paljon. Uskon, että pääsemme nauttimaan hänen taidoistaan vielä monta kertaa tulevissa sarjapeleissä. Piracaialle myös iso kiitos siitä, että on auttanut Nicolasta sopeutumaan joukkueeseemme.

Kentällä on nähty Nicolakselta harjoituspeleissä hyviä väläyksiä ja aktiivista osallistumista peliin sen molemmissa päissä. Vastustajan jalkojenvälistä on pallo mennyt jo useamman kerran, joukkueelle on tullut kaksi rangaistuspotkua Nicolaksen suoritusten jälkeen, taskussa on upea maali kaukolaukauksella sekä keskitys, josta syntyi maali paikallispelistä. FC Jazz näyttääkin saaneen taitavaan ryhmäänsä pisteen iin päälle ja joukkueeseensa hivenen yllätyksellisyyttä sekä Piracaian pelivuosien taidokkuutta hyökkäykseen – joku voisi sanoa jopa että vihdoinkin.

Harjoituspeleissä väläytelleeltä Nicolakselta odotetaan kesällä lisää vauhdikkaita suorituksia. Kuva: Urheilusuomi.com