Miro Varhelahden johdolla kohti syksyä

Uudella päävalmentajalla on takana joukkueen kanssa kaksi harjoitusta. Varhelahti on ollut tyytyväinen tekemiseen harjoituksissa.

FC Jazz matkaa Miro Varhelahden johdolla tulevana keskiviikkona Ilves/2:n vieraaksi.

FC Jazzin päävalmentajana torstaina aloittanut Miro Varhelahti oli tyytyväinen joukkueen ensimmäiseen harjoitustapahtumaan torstaina.
- Seth kävi ennen treenien alkua vielä kopissa kiittämässä pelaajia yhteistyöstä, mikä on mielestäni tärkeää – mukana on kuitenkin pelaajia, joita Seth on valmentanut viiden vuoden ajan juniorivuosista lähtien. Seth on ollut itselleni tärkeä kollega, josta on tullut myös ystäväni näiden vuosien aikana. Arvostan häntä suunnattomasti sekä kollegana että ihmisenä. Jaamme paljon samoja arvoja ja tiedän, että Sethille oli tärkeää, että hän sai kohdata vielä joukkueen kanssa kasvotusten, Varhelahti kertoo.

Joukkue kävi ennen harjoitusten alkua yhdessä läpi suuntaviivoja tulevaan. Varhelahden mukaan ei ole syytä lähteä radikaalisti muuttamaan kaikkea, vaan avain on ennen kaikkea siinä, että pelaamiseen rakennetaan pysyvyyttä selkeillä ja täsmällisillä raameilla.
- Pelaajilta nousi pienryhmissä tehdyissä työstöissä hyvin samankaltaisia ajatuksia siitä, mitä me yhdessä pystymme parantamaan. Selkeys ja täsmällisyys antavat meille mahdollisuuden kehittää pelaamistamme jatkuvasti, kun keskitymme päivästä toiseen samoihin asioihin. Näin myös pelaamiseemme tulee toisteisuutta, jonka ansiosta pelaajien on helpompi toimia kentällä. Kun saamme asioita harjoituskentältä siirtymään otteluihin onnistuneesti, kasvaa myös pelaajiemme itseluottamus paremmaksi. Uskon, että pystymme loppukauden aikana osoittamaan, että olemme parempi joukkue, kuin mitä tämänhetkinen pistesaldo antaa ymmärtää, tuore päävalmentaja toteaa.


Treenikentällä joukkue teki torstaina lyhytkestoisen, mutta intensiivisen harjoituksen, jossa ei vielä liiemmin uusiin pelillisiin sisältöihin menty.
- Pelaajilta oli jo henkisesti kova suoritus tarkastella rehellisesti asioita, joita lähdemme parantamaan. Lisäksi valmentajan vaihtuminen itsessään on jo asia, jossa on pureskeltavaa. Sen takia hyökkäsimme pelitapa-asioiden kimppuun tarkemmin vasta lauantai-aamun treeneissä. Joukkue on ollut vastaanottavainen, kun pelitapaa on käyty läpi: yhteinen ymmärrys lisääntyy, kun avaamme pelaamisen tavoitteita ja vaatimuksia. Selkeys on näkynyt myös treenikentällä hyvänä keskittymisenä ja intensiteettinä – uskon vahvasti siihen, että nämä asiat siirtyvät myös loppukauden otteluihimme. Maanantaina ja tiistaina vain tarkennamme ja täsmennämme pelaamistamme lisää niin, että jo keskiviikkona pääsemme haastamaan sarjakärjen Tammelassa, Varhelahti toteaa.