Loppuun saakka taisteltiin

Lauantai-iltana pelattiin pitkän kaavan mukaan. Hercules jatkaa cupissa voitettuaan pilkkukisan.
<p>Tuukka Nurmi liimasi laukaukset ja pelasi jalalla rohkeasti läpi ottelun<br></p>

Tuukka Nurmi liimasi laukaukset ja pelasi jalalla rohkeasti läpi ottelun

Kello alkoi lähenemään jo sunnuntaita kun FC Jazz ja Hercules pelasivat cupin jatkopaikasta Karhuhallissa. Viihdyttävässä ottelussa jännitys säilyi aina rangaistuslaukauskilpailun kahdeksanteen pariin saakka. Ottelun varsinaisella peliajalla ei saatu maaleja tehtyä ja kun niitä ei tehty jatko-ottelussakaan lähdettiin ampumaan rankkareita.

FC Jazzilla oli ensimmäinen paikka katkaista pilkkukisa viidennessä parissa, mutta Iyam Fridayn laukaus suuntautui joukkueen harmiksi vasempaan tolppaan. Herculeksen Valtteri Kovalainen oli ampunut toisessa parissa aiemmin ylärimaan. Rankkareita jatkettiin tämän jälkeen pari kerrallaan. Ratkaisu nähtiin kun Herculeksen Samuli Hölttä onnistui maalinteossa ja Jussi Lemion laukauksen Herculeksen maalivahti Aleksanteri Patronen torjui ylärimaan. Edellisessä parissa Roope Huhtasella oli ollut myös mahdollisuus pysäyttää kisa, kun Herculeksen Samuli Höltän laukauksen Tuukka Nurmi torjui.

Itse ottelussa nähtiin runsaasti kulmapotkuja. Herculeksen Sami Karjalainen urakoi niitä 14 kappaletta, mutta tällä kertaa vieraat eivät niistä palloa maaliin saaneet. Kotijoukkueen kuusi kulmapotkua jäivät vaisummiksi kuin Herculeksen. Muutaman kerran punaiset lähtivät nopeisiin vastahyökkäyksiin Herculeksen kulmista, mutta tilanteita ei niista saatu luotua.

FC Jazzin maalissa Tuukka Nurmi torjui hienosti läpi ottelun ja liimasi muutaman kerran näyttävästi Herculeksen vaarallisesta paikasta ammutun vapaapotkun kiinni. FC Jazz puolusti ottelussa mainiosti Herculeksen painostusjaksojen aikana ja puolustuslinja pitikin FC Jazzin mukana pelissä loppuun saakka. Varsinkin jatkosopimuksen tehnyt Joonas Meura ja topparipari Jussi Lemio esiintyivät vakuuttavasti läpi ottelun. Joose Mäkinen jatkoi laitapuolustajana erinomaisia otteita.

Kakkosen pohjoislohkossa tulevalla kaudella pelaavat oululaiset jättivät mainion kuvan osaamisestaan ja FC Jazz joutui tekemään paljon töitä maalipaikoille päästäkseen. Ensimmäisen jakson lopussa Eero Lehtisellä oli mainio paikka siirtää punaiset johtoon, mutta tällä kertaa sijoitus osui oikeaan pystytolppaan. Herculeksella oli ottelun toisen jakson alussa heti paikka, mutta porilaisten onneksi pusku tyhjästä maalista meni yli. Toisen puoliajan viimeisillä hetkillä Joonas Meura tuli upeasti kovaa tilanteeseen ja blokkasi Kalim Amokachin huippupaikan.

FC Jazzin keskikentällä Tobias Laaksonen uurasti laajalla alueella ja esitti näppäryyttään. Seth Ablade oli tyytyväinen Tobiaksen otteisiin ja muutenkin tarkasteli luottavaisena koko joukkueen otteita,
- Joukkue antoi tänään kaikkensa ja pelasi yli 120 minuuttia taistellen. Olen tyytyväväinen taisteluhenkeen ja siihen että jaksoimme puolustaa läpi ottelun hyvin. Harmittaa, että jatkopaikka jäi noin lähelle, mutta olen hyvin luottavainen siihen, että tulevana kesänä teemme hyviä tuloksia kentällä. Meidän pitää vielä parantaa viimeisiä syöttöjä hyökkäysalueella, mikäli haluamme tehdä maaleja. Tämän lisäksi meidän tulee pystyä suoraviivaisempiin ratkaisuihin maalipaikoissa.

FC Jazzin kokoonpano: Tuukka Nurmi, Joose Mäkinen, Joonas Meura, Jussi Lemio, Juho Kemppinen (56' Oliver Nabb), Iyam Friday, Tobias Laaksonen, Joona Visavuori, Rasmus Laaksonen (76' Roope Huhtanen), Eero Lehtinen, Christian Harjanne (58' Aleksanteri Tomberg). Tämän lisäksi vaihdossa Eetu Lindfors ja Joonatan Tuovinen.