Kausi 2022 alkaa

FC Jazz aloittaa kuudennen peräkkäisen kautensa Kakkosessa. Joukkue lähtee parantamaan edellisen kauden sijoitustaan.

Kakkosen B-lohkossa riittää mielenkiintoa tulevana kautena

Kolmosen nousija ja vahvasti harjoituspeleissään esiintynyt Tampere United on FC Jazzin kauden avausvastustaja UK Tekonurmella tulevana lauantaina. Tämän jälkeen FC Jazz pelaa kaksi vieraspeliä Espoossa ja Vantaalla. Stadionin nurmi näyttää jo nyt paremmalta kuin edellisinä vuosina, mutta ensimmäisen kotipelinsä stadionilla FC Jazz päässee pelaamaan vasta kuukauden päästä toukokuun 21. päivänä, kun EPS saapuu vieraaksi.
​​​​​​​
FC Jazzin harjoituskautta siivitti useat harjoituspelien siirrot ja kuudesta pelistä FC Jazzin onnistui voittamaan kolme. Ykkösen TPS ja SJK akatemia olivat parempia ja kertaalleen FC Jazz pelasi tasan Kraftin kanssa. Tämän lisäksi huhtikuun alun derbyssä MuSa eteni Suomen Cupin neljännelle kierrokselle rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.

Joukkue on uusiutunut kaudesta 2021 suunnitellusti ja harjoituskauden aikana valmennusjohto on tarkastellut useita testipelaajia tulevaan kauteen. Joukkueen vahvuuteen on kiinnitetty nyt yhdeksän uutta pelaajaa ja joukkueen sopimuspelaajien määrä on kokonaisuudessaan 22 pelaajaa. Ulkomaisia pelaajia on tällä hetkellä kiinnitetty kolme kappaletta.

Brasilialainen hyökkääjä Firmino on esiintynyt harjoituspeleissä vaarallisesti ja pelaaja on ollut mukana useissa FC Jazzin maaleissa joko syöttäjänä tai maalintekijänä. Puolustuslinjaa vahvistavat Uusi-Seelantilaiset Ben Stroud sekä Michael Faber, jotka pelasivat jo edelliskaudella kotimaassaan samassa seurassa. Joukkueen mukana oli myös Walid Abdelali, joka teki kauden alla päätöksen siirtyä toisaalle. Hänen tilalleen FC Jazz kartoittaa tällä hetkellä uutta pelaajaa.

Maalivahtiosasto on FC Jazzilla nuori. Lauri Leivo-Jokimäki, Jaakko Lakkamäki ja pari viikkoa sitten kiinnitetty Arttu Takala ovat kehittyviä maalivahteja, joiden turvin voi lähteä Kakkoseen. Harjoituskauden alussa loukkaantuneen Vili-Verneri Virtasen odotetaan kuntoutuvan hetken päästä pelikuntoon. Joukkueen mukana on ollut myös romanialainen maalivahti Alexandru Iluian, joka pelasi hyvin viimeisessä harjoituspelissä Ilves-Kissoja vastaan.

Impton Söderlund ja Rasmus Jokinen vakuuttivat FC Jazzin päävalmentaja Jani Uotisen talvikaudella halullaan pelata sekä kehittyä Porissa. Impton Söderlund siirtyi Atlantiksesta ja Rasmus Jokinen FC Interistä FC Jazziin. Söderlund on 22-vuotias hyökkääjä, joka on heilutellut maaliverkkoja nuorten sarjoissa. Rasmus Jokinen taas tuo leveyttä FC Jazzin puolustukseen. Aleksi Ikonen aloittaa toisen kautensa Porissa ja vahva harjoituskausi luo odotuksia onnistumisille tulevana kesänä.

Joukkueen runko koostuu jo useamman vuoden Kakkosta pelanneista porilaisista nuorista pelaajista. Heistä Christian Harjanne on kuntoutumassa välivuoden jälkeen hyvään iskuun. Arttu Lötjönen ja Eino-Iivari Pitkälä tulevat olemaan Kakkosen tähtiluokassa, joiden edesottamuksia kannattaa seurata erityisen tarkasti. Joel Lehtonen, Rasmus Laaksonen sekä Joona Visavuori tulevat olemaan joukkueen kantavia pelaajia. Heistä etenkin Rasmus Laaksonen on esiintynyt harjoituspeleissä vahvasti laidallaan ja tässä kohtaa mieleen on jäänyt kaunis maali Suomen Cupin taistossa.

Joukkueen nuorisokaartia edustavat Ville-Veikko Isomäki, Justus Rantanen, Arttu ja Iiro Saarinen, Jere Kontio ja Aaro Holappa, jotka ovat harjoituspeleissä osoittaneet taistelevansa paikasta aloituskokoonpanossa tosissaan.

Porin paikallisderbyt pelataan keskiviikkona 13.7 ja torstaina 4.8. Ensin kotijoukkueena toimii MuSa ja FC Jazz isännöi paikalliskamppailua Kirwatsin Jytän ja Porisperen välipäivänä.

Miesten Kakkosessa pelataan kaudella 2022 kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa. A- ja C-lohkossa on molemmissa 12 joukkuetta ja B-lohkossa 13 joukkuetta (yht. 37 joukkuetta).

Sarjan jälkeen kunkin lohkon neljä parasta pelaavat vielä yksinkertaisen Kakkosen nousukarsintasarjan (3 peliä). Nousukarsintasarja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan nousukarsintasarjaan ilman muutoksia. Sarjassa sijoille 1. ja 2. sijoittuneet joukkueet saavat kaksi kotiottelua nousukarsintasarjaan, ja sarjassa sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet yhden kotiottelun.

Lohkojen voittajat nousevat suoraan Ykköseen kaudelle 2023. Lohkoista putoaa sijoille 11. ja sitä huonommin sijoittuneet joukkueet. FC Jazzin lohkosta putoaa siis kolme joukkuetta.