Kauden 2024 Ykkönen on valmis

Viikonloppuna pelattiin viimeiset pelit ja kauden 2024 joukkueet ovat selvillä.

Ensi kesänä kierretään Suomea oikein kunnolla. Onneksi on oma bussi ja huikeat kuskit.


Kaudella 2024 pelataan 12 joukkueen Ykkönen, joka on valtakunnallinen sarja. FC Jazz varmisti paikkansa sarjassa jo lokakuun alussa ja viimeiset Ykkösen kolme joukkuetta ratkaistiin viikonlopun otteluissa. Sunnuntaina viimeisimpänä joukkueena Ykkösen sarjapaikan taisteli itselleen HJK Klubi 04 4-0 kotivoitollaan Tampere Unitedista.

Kakkosesta nousi Ykköseen yhdeksän joukkuetta ja kauden 2023 ykkösestä sarjaa täydentävät KPV, KäPa ja JJK. Kakkosen A-lohkosta Ykkösessä pelaavat ensi kaudella JIPPO, HJK Klubi 04 ja PKKU. FC Jazzin lisäksi B-lohkosta Ykköstä pelaavat EPS ja Atlantis FC. Pohjois- eli C-lohkosta Ykköseen pääsivät OLS, RoPS ja VIFK. Eli jokaisesta Kakkosen kolmesta lohkosta pääsi kolme joukkuetta Ykköseen.

FC Jazz on aloittanut suunnittelun tulevaan kauteen. Tällä hetkellä on tiedossa, että viime kaudella joukkuetta luotsannut Andrea Sassarini ei palaa Italiasta FC Jazzin päävalmentajaksi. FC Jazz on kartoittanut uutta valmentajaa hyvän tovin ja valmentaja asiassa päästäneen pikapuoliin lopputulemaan. Pelaajapuolella joukkueen runko tulee säilymään kasassa ja marraskuussa käynnistyviin harjoituksiin on tulossa mukaan uusia pelaajia. Joukkueen osaava taustaryhmä jatkaa pitkälti samankaltaisena.

Veikkausliigan ja Ykkösen välisessä Ykkösliigassa pelaavat seuraavat joukkueet kaudella 2024: Gnistan, MP, SJK Akatemia, TPS, HIFK, SalPa, JäPS, FF Jaro, PK-35 ja KTP.

Kaudella 2024 Ykkösessä pelaa seuraavat joukkueet FC Jazzin lisäksi:

EPS, www.espoonpalloseura.fi
Kakkosen B-lohkon voittaja hävisi karsintapelit Ykkösliigaan noususta PK-35:lle ja pelaa näin Ykkösessä historian ensimmäistä kertaa. Seura on tehnyt vahvaa ja hyvää työtä pidemmän aikaa pääkaupunkiseudulla. Edustusjoukkue on varmasti hyvässä nosteessa, kun alueen runsas pelaajamäärä miettii kauden 2024 joukkuetta. Seurassa on imua ja portugalilaisella valmentaja Tiago Santosilla erinomaiset kortit käsissä.

OLS: www.acoulu.fi
Suomen vanhin palloiluseura, joka on perustettu vuonna 1880. Joukkue on AC Oulun ja OLS:n yhteinen reservijoukkue, joka voitti Kakkosen lohko C:n maalieron turvin ennen FC Vaajakoskea. Joukkueen kovin maalintekijä oli kaudella 2023 Eemeli Raittinen 16 osumallaan ja puolustuksessa pelasi pitkän Veikkausliiganuransa kauteen 2022 päättänyt Rafinha. Tällä kaudella Kakkosessa joukkueessa pelasi kaiken kaikkiaan 32 eri pelaajaa Joukkue tulee saamaan kaudella 2024 varmasti taas apuja Veikkausliigaa pelaavalta AC Oululta.

PKKU, www.pkku.fi
Voitti C-lohkon kakkosen FC Vaajakosken kaksiosaisessa karsinnassa yhteismaalein 5-4. Pääsi Ykkösen karsintoihin A-lohkon viimeisenä joukkueena. Kotipelinsä PKKU pelasi kaudella 2023 Keravalla, Kalevan urheilupuistossa. Joukkuetta on valmentanut vuodesta 2016 FC Jazzin kasvatti Rami Hakanpää, joka pelasi urallaan yli 300 pääsarjaottelua. Mielenkiintoinen yllätysjoukkue tulevaan Ykköseen.

HJK Klubi 04, www.hjk.fi
Pallo-Iirojen kasvatti Aleksi Lalli valmentaa kaudella 2024 HJK Klubi 04, kun tämän kauden valmentaja Mika Nuutinen siirtyy Ykkösliigan TPS:n vastuuvalmentajaksi. Kuusi vuotta Klubin organisaatiossa toimineelle 29-vuotiaalle Lallille pesti on ensimmäinen aikuisjoukkueissa. Karsintojen kautta paikan Ykkösessä napannut Klubi 04 voitti kaksiosaisessa otteluparissa Tampere Unitedin yhteismaalein 5-2. Tamperelaisille joukkueille karsinnat olivat siis tällä kertaa kova pettymys ja Veikkausliigan Ilveksen jälkeen seuraava Mansen joukkue pelaa neljännellä sarjatasolla tulevalla kaudella.

VIFK, www.vifk.fi
Vaasalaiset sijoittuivat jännittävien vaiheiden jälkeen C-lohkossa sijalle viisi ja pääsivät mukaan kaksiosaisiin karsintoihin. Pudottivat ehkä hieman yllättäen B-lohkon kolmosen Ilves-Kissat rangaistuspotkukisan jälkeen Ykkösestä. Vierailivat toukokuun lopussa pudottamassa FC Jazzin Suomen Cupista sen viidennellä kierroksella. Tulevana kesänä joukkue on yksi FC Jazzin lähiseuroista, sillä Vaasaan on vain 200 kilometriä. Joukkueen ylivoimaisena maalitykkinä toimi Shkelqim Xhosa 11 maalilla. Maalintekijöitä VIFK:n joukkue tulee kaipaamaan Ykkösessä, sillä FC Jazz teki tällä kaudella kaksi kertaa enemmän maaleja Kakkosessa.

ROPS, www.rops.fi
Rovaniemen ylpeyden uusi strategia on – Me Olemme Pohjantähti. Porista kertyy matkaa Rovaniemelle 730 kilometriä eli sinne ei matkata kuin kolme pistettä mielessä. Porilainen Ville Ulanen nosti nuoren joukkueen upeasti valtakunnalliseen sarjaan. FC Lahden farmiseura Reipas hävisi niukasti pohjoisessa jatko-ottelun. Joukkueessa runsaasti lupaavia nuoria pelaajia. Ulanen ei jatka pohjoisessa ja seura nimesi uudeksi päävalmentajaksi Jari Alamäen. Rovaniemellä on mainiot olosuhteet, vaikka lumi silloin tällöin yllättääkin. Kova nippu, jos vahvistuu muutamalla pelaajalla.

ATLANTIS FC, www.atlantisfc.fi
Ei antanut karsintapeleissä KuPS akatemialle mitään palaa ja nappasi paikan Ykkösessä tennislukemin 6-1. Lohko B:n nelonen, joka syyskierroksella tippui lohkon kärkipäästä kolmen ottelun tappioputken jälkeen. Pääkaupunkiseudun joukkue, jonka pelaajalistan kuuluttaminen on aina yhtä hankalaa missä joukkue sitten pelaakin. Joukkueessa taitavia Suomessa pitkään pelanneita ulkomaalaisia pelaajia, jotka parhaimmillaan kykenevät huimiin suorituksiin myös joukkueena. FC Jazz koki tämän, kun se hävisi kauden aloituspelinsä lukemin huhtikuussa 6-1.

KÄPA, www.kapylanpallo.fi
Kauden 2023 Ykkösestä putoava Käpylän Pallo menettää valmentajansa Jordi Alujan Saloon. Joukkue sijoittui sarjassa sijalle 10 ja eroa säilymiseen jäi neljä pistettä. Hyvä juniorityö näkyy seuran edustusjoukkueessa ja nuoresta joukkueesta esiintyi eri nuorisomaajoukkueissa peräti kuusi pelaajaa. Ensi kesänä nähdään varmasti viihdyttävää jalkapalloa taas joukkueelta, sillä menneellä kaudella joukkue osui maalipuiden väliin 44 kertaa ollen sarjan yksi tehokkaimmista joukkueista.

KPV, www.kpv.fi
FC Jazzin toinen pohjanmaan vierailu suuntautuu tulevalla kaudella Kokkolaan. Urheiluolosuhdesuunnitelma lienevät Kokkolassa tällä hetkellä Suomen mittakaavassa huikeimmat, kun yli 70 miljoonan euron hybridihanke vyöryy eteenpäin. Osana hanketta on myös jalkapallostadionin rakentaminen lähivuosina. KPV kärsi menneellä kaudella loukkaantumisista eikä oikein missään vaiheessa saanut konettaan kuntoon. Sitä vähemmän maalinteossa onnistui vain sen alapuolella sarjassa ollut JJK. Putoaminen oli seuralle pettymys ja hieman Palloliiton sarjauudistuskin on saanut palautetta Kokkolasta päin.

JJK, www.jjk.fi
Kolme joukkuetta putosi tämän kauden Ykkösestä ja JJK oli näistä se heikoin. JJK keräsi 16 pistettä 27 pelistä ja säilymiseen oli matkaa 15 pistettä. Kauden päätteeksi JJK palkittiin Ykkösen SK-kilpailun voitosta. SK-pelaajaksi määritetään pelaaja, joka on ollut rekisteröityneenä edustamaansa seuraan tai sen junioritoiminnasta vastaavaan yhteistyöseuraan vähintään kolmen vuoden ajan 12-21 -vuotiaana. JJK tulee olemaan tulevana kautena mielenkiintoinen vastustaja ja tällä hetkellä ainut Keskeisen Suomen joukkue sarjassa.

​​​​​​​JIPPO, www.jippo.fi
Kakkosen A-lohkon voittaja taisteli loppuun saakka paikasta Ykkösliigasta, mutta taipui jatko-ottelussa PK-35 kotikentällään. FC Jazz matkaa siis tulevana kesänä myös Itä-Suomeen, jossa mittaa pitkästä aikaa urheilukaupunki Joensuussa taitojaan. Joukkue paukutti Kakkosen toiseksi eniten maaleja 56 kpl ja sitä enemmän maaliin osui vain FC Jazz, kun Firminon ja Pitkälän säestyksellä joukkue teki 63 maalia. Kaudella 2024 varmasti yksi Ykkösen kovimmista joukkueista. Lisenssimenettelyt käynnistyvät ja saattaa olla, että HIFK:n uutiset nostavat joensuulaiset YKkösliigaan.

Kausikorttikampanja on voimassa isänpäivään saakka