KaaPo tekonurmen viimassa parempi

FC Jazz nousi toisen jakson alussa tasoihin. KaaPo karkasi kuitenkin uudelleen ja voitti ottelun 2-4.

Nicolas esiintyi tänään pirteästi keskikentän vasemmalla laidalla ja viiman keskellä nähtiin muutama taidokas hiekkarantojen suoritus.

FC Jazz esitteli kentällä kolme uutta testipelaajaa, kun se kohtasi harjoitusottelussa KaaPon. Edelliskaudella punaiset olivat vauhdikkaiden kaarinalaisten kanssa vieraspelissään ongelmissa. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa KaaPo tuli varsinkin ottelun ensimmäisellä jaksolla nopeilla hyökkäyksillä FC Jazzin päähän ja kotijoukkue oli alati pulassa vastaanottaessaan kaarinalaisten hyökkäyksiä.

Toisella jaksolla kotijoukkue paransi peliään ja nousi jakson alussa viidessä minuutissa tasoihin. Tobias Laaksonen tuli vaihdosta kentällä ja laukoi 48 minuutilla pallon vapaapotkusta vasempaan alanurkkaan. Pari minuuttia myöhemmin Laaksonen antoi vapaapotkun toiselta puolelta, jonka Daniil Musatkin käänsi keskelle Joose Mäkisen päähän. Näin Joose Mäkinen onnistui 15-vuotiaana ensimmäisen kerran heiluttamaan maaliverkkoa edustusjoukkueessa.

KaaPo karkasi kuitenkin ottelussa uudelleen kahden maalin johtoon ja voitti lukemin 2-4 ottelun. Joukkueen maalintekijöinä onnistuivat Hans Honkasalo, joka teki ottelun molemmat johtomaalit. Rami Ojanperä teki 0-2 lukemat ja Vili Ruuskanen viimeisteli ottelun viimeisen maalin. Kaarinalaisten valmentaja Mikko Sirén oli tyytyväinen joukkueen esitykseen,
- Hallitsimme ottelun ensimmäistä puoliaikaa ja kontrolloimme pelaamista sekä hyökkäys, että puolustus suuntaan, minkä avulla saimme kotijoukkueen pidettyä poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Toinen puoliaika alkoi murheellisesti kun Jazz onnistui erikoistilanteissaan hyvin. Pääsimme kuitenkin kohtalaisen nopeasti mukaan peliin taas takaisin ja tekemään tarvittavat maalit pelin voittamiseen.

Seth Ablade totesi, että harjoitusottelut ovat tärkeitä tapahtumia tässä vaiheessa kautta ja päivän pelin jälkeen saadaan taas kehitettyä pelaamista ennen kauden aloitusta,
- Oli tärkeää antaa peliaikaa sekä uusille, että sellaisille pelaajille jotka eivät kentällä nyt paljon ole olleet. Kentällä oli uusia pelaajia aloituksessa ja se teki pelaamisestamme hieman hankalaa. Meidän tulee jatkossa muistaa, että jos aiomme voittaa pelejä niin emme voi antaa niin helppoja maaleja vastustajalle kuin tänään annoimme.

FC Jazzin testipelaajista onnistui parhaiten brasilialainen Nicolas, joka hieman oudoissa talvisissa olosuhteissa pystyi tasapainoiseen peliin. 17-vuotias Musatkin on nopea pelaaja ja oli mukana rakentamassa 2-2 tasoitusmaalia. Kourouman taidot tunnetaan jo viime kesien perusteella ja parempia suorituksia on varmasti tulossa punaisissa pelatun ensimmäisen koko pitkän ottelun jälkeen.

FC Jazzin vaihdosta saatiin kentälle pelissä lisää vauhtia ja varsinkin Tobias Laaksosen ratkaisut kentällä auttoivat pelin rakentamisessa hyökkäysalueella. Tänään kokoonpanosta olivat poissa Roope Huhtanen, Iyam Friday, Jussi Lemio ja Juho Lehtonen.

FC Jazz kokoonpano ja vaihdot
Lindfors, Kourouma, Meura, Mäkinen, Nabb (Mohammadi 45´), Nicolas, Kemppinen, Visavuori (Tuovinen 82'), Musatkin(Laaksonen Ra 75'), Lehtinen (Tomberg 70'), Harjanne (Laaksonen To 45')