Joulutervehdys

FC Jazz toivottaa Teille kaikille oikein mukavaa joulua ja tulevaa vuotta.

FC Jazzin Kari Kaivo-oja, Santeri Salonen ja Jani Uotinen kertovat kuulumisia ja katsovat tulevaan.

Vuoden 2021 toiminta on käynnistynyt niin edustusjoukkueessa kuin myös juniorijoukkueissa. Loppuvuoden aikana Jani Uotinen aloitti seuran edustusjoukkueen päävalmentajana sekä valmennuspäällikkönä. Hieman aikaisemmin FC Jazz palkkasi toiminnanjohtajakseen Santeri Salosen. Seurassa on käynnistetty seuraavan strategiakauden valmistelutyö ja ensimmäiset istunnot sen osalta on pidetty. Tämän osalta tulevaisuuden katsauksen seuraava vaihe lähestyy myös koko seuraväkeä.

FC Jazz muodostuu tällä hetkellä FC Jazz juniorit ry:stä sekä FC Jazz Oy:stä. Ennen joulua Kari Kaivo-ojasta tuli myös FC Jazz juniorit ry:n puheenjohtaja, kun Jarkko Westerlund siirsi nuijan seuraajalleen. Paljon on tapahtunut syksyn aikana ja näiden muutosten vaikutukset toimintaan tulevat näkymään hiljalleen lähiaikoina sekä tulevina vuosina.

Kari Kaivo-oja kertoo, että vuosi 2020 on ollut kovin eriskummallinen FC Jazzille, kuten myös kaikille muillekin seuroille valtakunnassa,
- Hyvin haasteellinen vuosi on takana, mutta täytyy kyllä todeta, että niin Jazzin henkilöstö kuin sen eri joukkueissa pelaavat pelaajat ja heidän vanhempansa, ovat vieneet tämän vuoden kiitettävästi läpi. Haluan siitä lämpimästi heitä kaikkia kiittää. Kuten myös kaikkia tahoja, jotka ovat FC Jazzin toimintaa tavalla tai toisella tukeneet.

Seuran toiminnanjohtaja Santeri Salonen muistuttaa, että helpolla ei urheiluseurat tulevaisuudessa pääse ja yhdessä tekemisen kulttuuri, yhteistyökumppanien mukana olo, sekä talkootyö ovat merkittävässä roolissa jatkossakin,
- Yhteistyökumppaneita pitää kyllä kiittää siitä, että he ovat jatkaneet poikkeuksellisena aikana mukana ja tukeneet extrapanostuksillakin, niin edustusjoukkueen kuin nuorten toiminnan mahdollistamista. Itsellä on kuva, että ensi vuonna tehdään yhdessä hienoja asioita ja ideoidaan uusia tekoja. Olen tutustunut seuraväkeen sekä seuran toimintaan ja pitää kyllä kiittää kaikkia uskomattomasta tuesta vaikeana vuotena, ilman heitä ei olisi selvitty näin hyvin. Meillä on edelleen kovia juttua tarjottavana usealle eri taholle, otetaan vaikka perinteikäs Pori Cup -turnaus tästä esimerkkinä, joka on Porin suurin yksittäinen joka vuosi toteutuva urheilutapahtuma kaupungissa.

Kaivo-oja nostaa katseen tulevaan,
- Nyt on aika hieman vetää henkeä ja suunnata katse uuteen vuoteen. Vaikka tulevassakin vuodessa on koronasta johtuen hieman kysymysmerkkejä, niin olemme seurassa laatimassa uutta strategiaa ja uskomme vahvasti, että meillä on hieno tulevaisuus edessä. Seurassa on tapahtunut paljon syksyn aikana ja aiemmin tehtyä hyvää työtä ollaan uusin voimin viemässä edelleen eteenpäin.

Urheilupuolesta vastuuta kantava Jani Uotinen kertoo tarkastelleensa seuran toimintaa rauhallisesti ja positiivisin mielin sen jälkeen, kun aloitti joulukuun alussa pestinsä
- Tavoitteena itsellä oli, että joulukuun aikana muodostan itselleni kuvan seuran toiminnasta ja jatkamme keskusteluja eteenpäin järjestelmällisesti monien asioiden osalta. Edustusjoukkueen kanssa saatiin nyt alle kolme hyvää harjoitusviikkoa, jonka päätteeksi testasimme pelaajat. Joukkueen fyysisestä valmennuksesta vastaavien Juhani Honkavuon ja Jari Lammisen kanssa olemme nyt laatineet pelaajille muutaman viikon omatoimijakson ja harjoituksiin palataan tammikuun alussa. Muiden joukkueiden tilanneanalyysiä jatketaan ja kaikkien joukkueiden osalta tulevaa vuotta lähdetään viemään eteenpäin hallitusti.

Uotinen kertoo olevansa tyytyväinen joulukuun antiin,
- Sain nyt paljon hyvää informaatiota siitä missä mennään. Muutoksia on jo tehty ja niitä tulee vielä lisää. Edustusjoukkueessa on pelaajasopimuksia hyvä nippu kasassa ja niistä kerrotaan joulun välipäivinä tarkemmin lisää. Vanhempien juniorien try-out jaksolla sain kuvan, että muutama pelaaja tulee varmasti ottamaan taas stepin eteenpäin kohti edustusjoukkuetta. Nuorempien ikäluokkien kanssa jatkuu toimintaan perehtyminen ja mukavalta sielläkin näyttää. Tammikuussa täydentyy edustusjoukkueen taustaryhmä lopulliseen kuosiin, kuten myös vanhempien ikäluokkien valmennustiimit. Joululoman jälkeen alkaa myös edustusjoukkueen mahdollisten ulkopuolisten vahvistusten klousaaminen. Nyt on mukava lista nimiä jo tarkkailun ja keskustelujen alla.

Lopuksi Kari Kaivo-oja toivottaa kaikille tekijöille mahtavaa intoa myös ensi vuoteen,
- Toivotan kaikki uudet tekijät tervetulleeksi joukkoomme. Ota rohkeasti yhteyttä seuraan ja kerro halukkuudestasi tulla mukaan toimintaamme tai kerro mitä haluaisit kehittää. Jokaiselle löytyy varmasti jotain sopivaa tehtävää ja kuuntelemme isolla korvalla ajatuksia jatkossakin. Oikein hyvää ja lämminhenkistä joulua kaikille, sekä menestyksekästä ja tervettä vuotta 2021!
​​​​​​​