Joose Mäkinen palaa lainasopimuksella Jazziin

Joose Mäkinen pelasi viime kaudella yhdeksän Kakkosen ottelua Jazzissa. (kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com)

Joose Mäkinen pukee Jazz-paidan ylleen loppukauden ajan

Joose Mäkinen siirtyy HJK:sta FC Jazziin loppukauden kestävällä lainasopimuksella. Mies on juuri viime viikolla toipunut pienestä vammasta, mutta mies harjoitteli tiistaina joukkueen mukana ensimmäisen kerran ja on näillä näkymin valmennuksen käytettävissä perjantain TPV-otteluun.

18-vuotias Mäkinen on Jazzin ja Karhu-Futiksen kasvatti ja mies siirtyi kesken viime kauden HJK:n organisaatioon. Tällä kaudella mies on kärsinyt loukkaantumisista ja peliaika Ykkösessä Klubi 04:n riveissä on jäänyt vähälle, joten mies tulee takaisin Poriin kamppailemaan peliajasta Kakkosessa. Mäkinen kuuluu oman 2003-ikäluokkansa maajoukkueen vakiokasvoihin.

- Joose on tuttu pelaaja meille. Hän siirtyi kesken viime kauden HJK:hon, jossa on ollut paljon epäonnea loukkaantumisten kanssa. Mäkinen tulee meillä taistelemaan peliajasta puolustuslinjassa loppukauden lainasopimuksella. Hän toipui vielä viime viikolla pienestä vammasta, mutta on tällä viikolla mukana treenivahvuudessa normaalisti, kommentoi päävalmentaja Jani Uotinen.

Viime kaudella Mäkinen pelasi yhdeksässä ottelussa Kakkosta, jonka jälkeen siirtyi Helsinkiin ja Klubi 04:n vahvuuteen. Mies debytoi Kakkosessa jo kaudella 2019 ollessaan vielä tuolloin 16-vuotias, pelejä kertyi tuolla kaudella yhteensä kymmenen kappaletta.

- Olen todella innoissani lainasta ja kiva päästä takasin Poriin tuttujen pelikavereiden kanssa. Siirron jälkeen on ollut monta eri loukkaantumista, joten peliaika jäänyt vähälle sen takia. Mutta muuten olen viihtynyt hyvin Helsingissä ja odotan jo innolla taas pelaamaan pääsemistä ja auttamaan saavuttamaan joukkueen tavoitteet, kuvailee Mäkinen.

Mäkinen pelaa Jazzissa numerolla 36 ja kummiyrityksenä K-Citymarket Mikkola ja Pasta Miccolo. Wiljam Wikströmin sopimus on purettu yhteisymmärryksessä ja Wiljam siirtyy takaisin kotiseudulleen Turkuun.