Jokinen ja Söderlund sopimuksiin
Viime kaudella FC Jazziin saapuneet pelaajat jatkavat Porissa
Impton Söderlund oli viime kaudella FC Jazzin toiseksi paras maalintekijä. Myös Rasmus Jokinen avasi Kakkosen maalitilastonsa.
Rasmus Jokinen haluaa tehdä läpimurron FC Jazzissa
Rasmus Jokinen oli monessa mukana viime kaudella. Kakkosessa hänelle kertyi pelejä 15 kappaletta, joissa syntyi yksi maali. Tämän lisäksi Jokinen pelasi Pori Akatemian P20 joukkueessa, sekä Kolmosta ToVessa kuusi peliä. Pelaamisen lisäksi Jokinen osallistui FC Jazzin juniorien valmentamiseen.
Jokinen kertoo, että odottaa mielenkiinnolla millaisen joukkueen FC Jazz rakentaa kaudeksi 2023,
- Odottavaisilla fiiliksillä uuteen kauteen. Viime kaudesta jäi runsaasti hyviä muistoja, mutta myös paljon opittavaa tulevalle kaudelle. Henkilökohtaisella tasolla jäi vielä varsinainen läpimurto tekemättä ja kovalla työllä sitä lähden nyt tekemään.
Toisen kauden FC Jazzissa aloittava pelaaja toteaa, että päätös jäädä Poriin oli helppo,
- Ensimmäisestä kaudesta sain hyvän kuvan seurasta ja toimintatavoista. Varmasti yksi kakkosen ammattimaisimmista arjista löytyy Jazzista. Taustat ja valmennus hyvällä tasolla. Lisäksi viime kaudesta jäi hampaankoloon paljon saavutettavaa, joten koin Jazzin olevan paras paikka itselleni tulevalle kaudelle.
FC Jazz starttaa vuoden alussa Andrea Sassarinin valmennuksessa kauteen valmistautumisen,
- Innolla odotan valmentajan saapumista arkeen mukaan. Uusi valmentaja kuulostaa todella lupaavalta ja kiva saada kansainvälistä näkemystä arkeen. Italiasta ensimmäisenä mieleen tulee pizza ja pasta, naurahtaa Jokinen.
Jokinen on valmentanut FC Jazzin junioreita ja lähettää heille terveisiä,
- Viime kauden paikallisderby oli kokemuksena huikea tapahtuma.Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi paikan päälle katsomaan pelejä ja viihtymään. Koska futishan on aina parasta paikan päällä. Varsinkin seuran juniorit on aina kiva saada sankoin joukoin peleihin kannustamaan.
Impton Söderlund on innoissaan uudesta valmentajasta
Toisen kautensa FC Jazzissa aloittava Söderlund onnistui edellisellä kaudella maalinteossa seitsemän kertaa ja oli mukana lisäksi alustamassa Firminon useita maaleja. Hyökkääjä osoitti olevansa tärkeä pelaaja kentällä ja pukuhuoneessa.
Jalkapallon MM-kisoissa Costa Rican pelejä jännittänyt Impton Söderlund halusi jäädä Poriin, vaikka muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla,
- Jatkosopimus oli tietenkin hieno homma, sillä pääsen näyttämään vielä enemmän omaa osaamista täällä Porissa. Jatkaminen FC Jazzissa tuntui parhaalta päätökseltä. Haluan auttaa seuraa pääsemään tavoitteisiin, sillä FC Jazz on seura, joka pystyy nämä myös toteuttamaan organisaationa.
Söderlund kertoo, että viime kaudella Porissa oli hienoja hetkiä paljon,
- Erityisesti kaudesta jäi mieleen paikallisderbyt, sekä ilmapiiri mikä peleissä oli. Henkilökohtaisesti kausi ei mennyt ihan nappiin loukkaantumisten takia ja oli vaikeaa pelata omalla tasolla. Ensi kaudella on tarkoitus tulla astetta parempana sekä kokeneempana peleihin ja ottaa Firminoa kiinni maalimäärässä.
Italialaiskomento tulevalla kaudella sai Söderlundin odottavaiseksi,
- Valmentaja on tosi mielenkiintoinen, sillä olen aina ihannoinut italialaista jalkapalloa. Odotan innolla uuden valmentajan tapaamista. Italiasta ensimmäisenä mieleen tulee AC Milan, huippujalkapallomaa sekä ripaus pizzaa.
Lopuksi pelaaja kertoo odottavansa tulevaa kesää ja FC Jazzin pelipaidan päälle laittamista,
- Olen todella iloinen, siitä että pääsen pelaamaan punaisessa paidassa ensi kaudella ja taistelemaan pisteistä kotiyleisön edessä.