Harjoituspelit vihdoin käyntiin

Tammikuun harjoituspelit siirtyivät olosuhteiden johdosta.

Kovalla sykkeellä kauden ensimmäiseen harjoituspeliin.

Pari viikkoa sitten siirtynyt harjoituspeli P-Iiroja vastaan pelataan tulevana lauantaina UK Tekonurmella klo 15.15 alkaen. Kolmosesta ylöspäin hamuava P-Iirot on rakentanut joukkuettaan talven aikana tavoitteensa mukaisesti. UK Tekonurmella nähtäneen raumalaisten joukkueessa myös viime kaudella FC Jazzissa 10 maalia tehnyt Elias Ahde.


Jani Uotinen kertoo, että harjoituspelejä on jo odotettu,
- Kaksi aiempaa peli on siirtynyt ja nyt on kiva päästä pelaamaan. Joukkueessa on lauantaina mukana muutama testipelaaja, jotka ovat olleet alkuvuoden harjoitteluryhmässä mukana.

FC Jazz pääsee lähtemään peliin melko terveellä ryhmällä, josta on pari sopimuspelaajaa sivussa. Kentällä nähdään testipelaajina edellisellä kaudella Atlantiksessa pelannut hyökkääjä Impton Söderlund, FC Interin Rasmus Jokinen, Musan Salamassa viime kaudella pelannut Farshad Malekyar sekä Uusi-Seelantilainen toppari Ben Stroud.

Ottelua pääsee seuraamaan paikan päälle, sillä yleisörajoituksia ei tällä hetkellä ole päällä.


Fanikaupasta löytyy FC Jazzin uutta pipoa. Klikkaa ostoksille.