Harjoituspelistä taas voitto

PIF kaatui Paraisilla lukemin 1-3

Firmino syötti FC Jazzin avausmaalin.

FC Jazz aloitti vieraspelin mainiosta ja kykeni luomaan useita maalipaikkoja ottelun alkupuolella. Läpiajoista ei maalia onnistuttu tekemään. Ensin Eino-Iivari Pitkälä vapautti Impton Söderlundin läpiajoon 10 minuutin kohdalla ja hetkeä myöhemmin maalia pääsi yrittämään Firmino. Peli tasaaintui ja FC Jazzin maalissa Rasmus Simula sai venyä hyviin torjuntoihin. Puolen tunnin kohdalla Firmino pääsi laidalta läpi ja syötti Impton Söderlundille keskelle, joka viimeisteli vierasjohdon puoliajalle siirryttäessä.

Toisen puoliajan alkuun FC Jazz pelasi nätisti keskikentällä, jonka jälkeen Waltteri Riihimäki laukoi pallon tolpan kautta maaliin. Kotijoukkue kavensi tunnin pelin jälkeen rangaistuspotkusta, jonka maaliin vaihdettu Jaakko Lakkamäki ensin torjui. Torjunnan jälkeisessä tilanteessa PIF onnistui kuitenkin maalinteossa. Ottelun loppulukemat viimeisteli 55 peliminuutilla kentälle vaihdettu Angel Lezama laukomalla pallon maaliin 25 metristä. Pelin loppuhetkillä Lezaman läpiajo estettiin punaisen kortin arvoisesti.

Waltteri Riihimäki palasi FC Jazziin vuoden tauon jälkeen ja on fiilistellyt itsensä joukkueelle tärkeäksi pelaajaksi talvikauden peleissä,
- Ollaan tällä hetkellä tosiyhtenäinen porukka ja kaikki tietävät miten pelataan meidän näköistä jalkapalloa. Tästä kuuluu iso kiitos valmennukselle. Valmentajat ovat hienoja persoonoa ja heidän kanssaan on hieno tehdä hommia joka päivä. Itsellä on kova luottamus nyt tekemiseen ja vieruskavereihin kentällä. On tosi hieno fiilis, kun itsestä tuntuu kentälle astuessa, että maali tulee taas tässäkin pelissä tehtyä.

Päivän peliin Riihimäki oli tyytyväinen ja iloitsi myös uuden vahvistuksen ensimmäisestä maalista,
- Oltiin tänään agressiivisempiä, kuin pari viikkoa sitten kotikentällä Piffeniä vastaan. Passivoiduttiin hieman kahden maalin johtoasemissa, mutta herättiin nopeasti takaiskun jälkeen takaisin peliin.. Hyvä matsi, mutta vielä on muutamissa asioissa kehitettävää. Hienoa, että Angel Lezama onnistui toisessa pelissään maalinteossa. Vekkuli kaveri ja hänen vieressään on viihdyttävä pelata, tekee joistakin asioista kentällä helpon näköistä, vaikka ne ei aina sitä ole.

Päävalmentaja Andrea Sassarini arvosti voittoa ja painotti, että odottaa innolla tulevia viikkoja, kun joukkuetta jalostetaan valmiiksi sarjakauden avausotteluun,
- Kahden viikon takaiseen peliin verrattuna paransimme ehdottomasti puolustuslinjamme peliä ja onnistuimme myös pelin hallinnassa. VIelä on parannettavaa ja asioita hiotaan harjoituskentällä kuntoon.

Sassarini totesi kotijoukkueen olleen hyvä vastustaja ja pelatut harjoituspelit antoivat hyvää tietoa tulevasta sarjasta,
- PIF on hyvä joukkue, jolla on kaksi erittäin nopeaa laituria. Tänään onnistuimme heidän pysäyttämisessään hyvin. Hyvä peli meiltä ja pelaajat löytävät toisiaan kentällä yhä paremmin. Päästessämme kahden maalin johtoasemaan pelimme passivoitui ja tähän tulee kiinnittää huomiota. Haluan, että pelaamme koko pelin hyvin, emmekä päästä vastustajaa helpolla.

Kokoonpano:
​​​​​​​Simula (60' Lakkamäki), Petreshin, Virtanen, Väkiparta, Jokinen, Riihimäki (70 Rantanen), Visavuori, PItkälä (70 Lehto), Heinilä (57' Laaksonen) , Söderlund (55' Lezama), Firmino