Harjoitusottelut jatkuivat voitokkaasti KaaPoa vastaan
FC Jazz palasi takaisin harjoitusotteluiden pariin hiihtoloman jälkeen - vastustajaksi Poriin saapui samassa lohkossa tulevalla kaudella pelaava Kaarinan Pojat. Kahdella toisen puoliajan maaleille porilaiset nousivat lopulta voittoon. FC Jazz oli muokannut kokoonpanoaan, kun useampi pelaaja kuntoutti itseään kesän peleihin.
Ottelusta olivat poissa Juho Lehtonen ja Joonas Meura, jotka ovat hyvää vauhtia kuntoutumassa syksyisten operaatioiden jälkeen. Joona Visavuori on asepalveluksessa ja vapautuu täyteen iskuun kesäkuun lopulla. Toni Pyyrannalla on reisivaivoja, Joonatan Lehto, Wiljam Wikström ja Ville-Veikko Isomäki parantelevat vaivojaan. Jussi Lemion nilkka pyörähti ympäri alkuviikolla ja hän on pari viikkoa sivussa. Joel Lehtonen palasi joukkueen kokoonpanoon, kun ranteesta saatiin kipsi pois. KaaPonkaan joukkueessa ei nähty tällä kertaa huiman uran tehnyttä TPS-ikoni Sami Rähmöstä.
Ensimmäinen puoliaika oli vaikea isännille - KaaPo hallitsi palloa selvästi enemmän ja sitä kautta pystyivät rakentelemaan hyökkäyksiä. Jazzin päästessä palloon, kaarinalaiset prässäsivät kovaa ja se tuotti ajoittain ongelmia Jazzin pelaamiselle. KaaPo siirtyikin pelin alkupuolella, noin 6. minuutin kohdalla johtoon Madingu Exaucen tarkalla laukauksella, joka pääsi vähän yllättämään FC Jazzin maalilla pelanneen Vili-Verneri Virtasen. Enempää maaleja KaaPo ei kuitenkaan onnistunut ottelussa tekemään Virtasen taakse ja mies otti pari tärkeää torjuntaa ensimmäisellä jaksolla.
FC Jazz paransi pallollista peliään huomattavasti ensimmäisen jakson jälkeen ja ottelu tasaantui ensimmäisestä jaksosta. Ahde pääsi kerran nokikkain KaaPon maalilla toisen jakson pelanneen Teemu Muurisen kanssa, mutta kosketus harhautuksessa hieman epäonnistui ja Ahde sai laukauksen juuri ennen päätyrajaa, josta tuloksena oli kulmapotku. Ahteen peli tuotti kuitenkin lopulta tulosta kahden maalin muodossa - ensimmäiset FC Jazzin paidassa sitten kauden 2016. Kokoonpanoon palannut Joel Lehtonen antoi loistavan keskityksen boksiin Ahteelle, joka yhdellä kosketuksella jatkoi pallon maaliin ja peli tasoihin. Toinen osuma tuli pilkulta, kun Waltteri Riihimäen loistava haasto tuotti pilkun, jonka Ahde laittoi varmasti sisään.
- Tällä kertaa ensimmäinen puoliaika oli heikko esitys, mutta onneksi puoliajalla joukkue päätti ryhdistäytyä ja tätä kautta saimme tehtyä voittoon vaadittavat maalit, kommentoi päävalmentaja Jani Uotinen.
Ottelu ei missään ollut täydellinen isänniltä, mutta voitto on aina voitto ja se kaivettiin vaikeista lähtökohdista ja hyvästä vastustajasta huolimatta. Ensi viikolla pelataankin sitten harjoituskauden ensimmäinen Porin Derby, kun FC Jazz isännöi MuSaa UK:n tekonurmella klo 13.15 alkaen - sisältöä luvassa, pysykää kuulolla ja Jazzin somekanavat seurantaan.