Hall Of Fame 2019
FC Jazzin 85-vuotisjuhlaottelun alla Hall of Fameen kutsutaan kolme uutta henkilöä. Tämän kutsukierroksen jälkeen FC Jazzin Hall of Fameen on kutsuttu yhteensä 12 henkilöä.
FC Jazzin (ennen PPT) perustamisesta tuli vuonna 2014 kuluneeksi 80 vuotta, tämän johdosta FC Jazz perusti Hall of Famen. Hall of Famen tarkoituksena on kunnioittaa sekä kiittää pitkään ja ansiokkaasti PPT:n ja FC Jazz:n eteen tehdystä poikkeuksellisesta työstä. Taso FC Jazz:ssa ja PPT:ssä on ollut kova, silla seurassa on toiminut useita merkittäviä henkilöitä valtakunnallises-sakin mittakaavassa. Hall of Fameen tullaan kutsumaan seuratoimijoita. Tehtävä seurassa on voinut olla mikä tahansa.
Ensimmäisellä keralla 17.8.2014 Hall of Fameen kutsuttiin Jorma Murto, Jarmo Alatensiö, Antti Sumiala ja Rami Nieminen. Pari vuotta myöhemmin 15.9.2016 Hall of Fameen kutsuttiin kaksi uutta henkilöä, kun Vesa Rantanen ja Marcelo Gonçalves de Oliveira eli Piracaia liittyivät ansiokkaaseen seuraan. Viime vuonna 1.9.2018 Hall of Fameen kutsuttiin Markku Tuominen, Pertti Lundell ja Risto Puustinen.
Hall of Fame numero 10 - Aleksi Nurminen
Kyseessä on pelaaja, jolle FC Jazz merkitsi todella paljon. Tinkimättömyydellään hän loi FC Jazzissa merkittävän, yli 20 vuotta kestäneen uran. Tämä ura alkoi jo vuonna 1994 hänen ollessa viisivuotias. Aleksi oli tärkeässä roolissa FC Jazzin uudessa nousussa ja ansaitsi uralleen vuoden Jazzilaisen palkinnon vuonna 2013.
Aleksi Nurminen liittyi uudelleen perustettuun FC Jazzin miesten joukkueeseen 17-vuotiaana, kun se aloitti vuonna 2006 pelit Satakunnan 5. divisoonasta. Puolustuksen ikitaistelija oli vuonna 2009 voittamassa Suomen Cupin pikkufinaalia ja pelasi valtakunnallisissa sarjoissa FC Jazzin väreissä yhteensä lähes 160 ottelua. Kukaan muu pelaaja ei ole punaisessa pelipaidassa tehnyt yhtä monta sarjanousua ja auttanut taistelullaan seuraa eteenpäin.
Hall of Fame numero 11 - Rodrigo Martin Vaz
Rodrigo syntyi 24. toukokuuta 1971 Curitibassa, Brasiliassa. Hän pelasi Suomessa Veikkausliigaa vuosina 1993–2003 FC Jazzissa, Helsingin Jalkapalloklubissa, FC Lahdessa ja Tampere Unitedissa.
Suomen mestaruuden hän voitti kolme kertaa, vuosina 1993 ja 1996 FC Jazzissa sekä 1997 HJK:ssa. FC Jazzin paras maalintekijä hän oli kolmena kautena.
Kotimaahansa paluun jälkeen keskikenttäpelaaja välitti useita brasilialaispelaajia Suomeen, muun muassa Porin Palloilijoiden joukkueeseen. Lokakuussa 2017 hän palasi Suomeen Paimion Hakan valmennuspäälliköksi.
Hall of Fame numero 12 - Veikko Hakamäki
Veikko Hakamäki aloitti seuran toiminnassa vuonna 1984. Hän on toiminut junioreiden huoltajana ja valmentajana vuosikaudet. Seuratyön lisäksi Veikko Hakamäki toimi pitkään myös piirijoukkueen huoltajana ja piirin taitokilpailujen kenttämestarina.
Veikko Hakamäelle on myönnetty Suomen Palloliiton ”Timanttinen ansiomerkki”. Veikko on antanut myös nimensä junioreiden jalkapalloturnaukselle.