Firmino Kakkosen maalikuningas
GrIFK oli kotikentällään kaksi maalia parempi. FC Jazz ei maaliin osunut Kauniaisissa.
Pelimerkit olivat selvät, kun FC Jazz matkasi kauden viimeiseen runkosarjapeliin. Voitolla FC Jazz olisi neljän parhaan joukossa tasaisessa Kakkosen B-lohkossa ja jatkaisi pelejään nousukarsinnoissa. Kotijoukkue GrIFK teki kuitenkin ainoat kaksi maalia ottelun alkuhetkillä, kun Daniel Langhoff ampui ensin pallon alanurkkaan ja kymmenen minuuttia myöhemmin Juha Hakola laittoi pallon maalin yläkulmaan.
FC Jazz lähti kamppailuun muutaman avauskokoonpanon pelaajan poissaololla. Ben Stroud, Arttu Lötjönen ja Eino-Iivari Pitkälä puuttuivat vieraspelistä. Tasaisessa pelissä FC Jazzilla oli myös paikat nousta mukaan kamppailemaan pisteistä. Tällä kertaa kotijoukkue onnistui nollaamaan vieraansa ja kun HJK Klubi 04 otti selvän voiton Kaarinassa, niin nousi se FC Jazzin ohi nousukarsintoihin.
FC Jazzin käskijä Jani Uotinen harmitteli kauden päättymistä,
- Kotijoukkue teki ottelun alkuun kaksi maalia ja tehtiin ottelu itsellemme vaikeaksi. Toisella puoliajalla olimme hallitsevampi joukkue, paikkoja oli mutta viimeinen murtava syöttö ja viimeistely epäonnistui.
FC Jazz keräsi edellisen kauden tapaan 36 pistettä. Kakkosen todella tasaisessa ja mielenkiintoisessa B-lohkossa FC Jazz sijoittui viidenneksi. Kausi lähti liikkeelle tasapelien sävyttämänä kuudella tappiottomalla pelillä. Keskikesällä FC Jazz keräsi arvokkaat 21 pistettä kahdeksasta pelistä ja keikkui mukavasti sarjan kärjessä. FC Jazz taisteli kauden derbyistä voitot ja kohti syksyä edettiin nousukarsinnat mielessä. Syksyn viimeisistä seitsemästä pelistä FC Jazzin onnistui voittaa vain KaaPon ja HJK Klubi 04:lta saatiin tasapelipiste Helsingistä.
Kausi 2022 oli maalirikas joukkueen molemmissa päissä. Maaleja tehtiin roppakaupalla, mutta myös omasta maalista palloja kerättiin liian paljon pois. FC Jazz teki 55 maalia, joista Firmino teki 23. Ensi kaudellakin FC Jazzin joukoissa jatkava Firmino voitti Kakkosen maalipörssin ylivoimaisesti. Kakkosen B-lohko muistetaan tasaisuudestaan ja lokakuussa noususta Ykköseen kamppailevat SalPa, Honka Akatemia, Ilves-Kissat ja HJK Klubi 04. SalPa on tällä hetkellä hieman karussa, mutta lohkossa on vielä kaikki mahdollista. Sarjaporrasta alemmas matkaavat MuSa, VJS ja KaaPo.
FC Jazz kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan, talkoolaisia, sidosryhmiään, Porin kaupungin kenttätyöntekijöitä ja fanejaan. Kaudesta päällimmäisenä tunteena on pettymys pelien päättymisestä. Paljon on ollut myös onnistumisia ja on ollut hieno huomata, että Porin stadionin lehtereillä on ollut pelejä seuraamassa runsaasti enemmän katsojia kuin aikaisemmin.
Paljon tehtiin maaleja ja nähtiin onnistuneita suorituksia kentällä. Urheilusuomi.com kuvasi tuttuun tapaan erilaisia tunteita ja ilmeitä monista peleistä, joita voi uutta kautta odotellessa käydä katsomassa. Satakunnan Kansa näytti kaikki kotipelit ja muutaman vieraspelin LIVE-lähetyksissään. FC Jazz näkyi printtimediassa ja seuran sivuilla on luettavissa Astora-Rakennuksen otteluennakot, sekä Pori Energian otteluraportit. Somessa oltiin monipuolisemmin mukana kertomassa faneille joukkueen kuulumisista.
Tätä kaikkea on tarkoitus jatkaa taas pienen lepohetken jälkeen. Joukkueen rakentaminen on käynnissä ja mielenkiintoisia keskusteluja on edessä monella eri taholla.
Kiitos kaikille kaudesta 2022 ja muistakaa käydä Fanikaupassa ostoksilla.