FC Jazz tahtipuikoissa

Christian Harjanne ja Joonas Meura onnistuivat maalinteossa kun FC Jazz voitti Tampere Unitedin lukemin 2-0.

Christian Harjanne onnistui viimeistelemään ottelun avausmaalin

FC Jazz ei päästänyt lauantaina tekonurmelle saapunutta TamUa missään kohtaan kuskin paikalle, vaan hallitsi ottelua ja tyylitteli kahden maalin voiton. Pelin jälkeen vierasjoukkue twiittasikin osuvasti ottelusta; ”Tästä ei jäänyt paljon muisteltavaa”.
Ottelun hienoimmasta suorituksesta vastasi Joonas Meura, joka ampui Juho Kemppisen ampuman kulman suoraan ilmasta pienen poukun kautta tamperelaisten maaliin ottelun 88 minuutilla. Kotijoukkueen avausmaaliin viimeisteli Eero Lehtisen puolittaisesta läpisyötöstä Christian Harjanne ensimmäisen jakson alussa varmasti maalin alanurkkaan.

Punaiset pelasivat nyt toisen peräkkäisen nollapelin ja on saanut puolustuspelaamisen kuntoon. Joonas Meura ja Jussi Lemio pelasivat hyvän topparipelin, eikä vastustaja päässyt oikeastaan kertaakaan kunnollisille maalipaikoille pelin aikana. Oikeana puolustajana pelasi tällä kertaa Mostafa Mohammadi kun Joose Mäkinen oli sairastumisen vuoksi poissa pelistä. Fatoghoma Kourouma tuo vasemman puolustajan paikalle kokemusta ja pääsee pelipeliltä paremmin mukaan FC Jazzin pelitapaan.

Keskikentän keskustassa Juho Kemppinen on tärkeä pelaaja ja yhdessä Joona Visavuoren kanssa he pystyivät auttamaan puolustusta aktiivisella liikkumisellaan. Tobias Laaksonen esitti jälleen taitavia otteita hyökkäysalueella ja loi hyviä maalipaikkoja hyökkääjille, joista paras osui tällä kertaa Rasmus Laaksoselle. Rassen laukauksen TamUn maalivahti sai kuitenkin hienosti torjuttua.

FC Jazzin vaihtopenkiltä kentälle tullut Nicolas Gomes Ramos on yllätyksellinen pelaaja, joka esiintyi taas edukseen irti päästyään. Ottelun loppuhetkillä Nicolas hassutti TamU puolustusta, joka joutui loppujen lopuksi kaatamaan ”brassin” rangaistuspotkun arvoisesti. Nicolas ampui itse rankkarin, mutta tällä kertaa TamUn maalivahti Mikael Köngäs torjui laukauksen ja kotijoukkue ei näin onnistunut kaunistelemaan loppulukemia.

Seth Ablade kertoi ottelun jälkeen olleensa tyytyväinen toiseen peräkkäiseen nollapeliin,
- Vastustajalta oli tänään useampi pelaaja poissa kokoonpanosta. Toisaalta myös meiltäkin oli muutama pelaaja poissa. Tänään olimme selvästi parempi joukkue kentällä kokonaisuutena. Pienellä huolellisuudella ratkaisevissa paikoissa olisimme voineet tehdä ottelustamme vieläkin paremman.

FC Jazzin kokoonpano ottelussa:
Tuukka Nurmi, Fatoghoma Kourouma, Jussi Lemio, Joonas Meura, Mostafa Mohammadi, Rasmus Laaksonen (Joonatan Tuovinen 74’), Joona Visavuori (Toni Pyyranta 59’), Juho Kemppinen, Christian Harjanne (Nicolas 67’), Tobias Laaksonen (Juho Lehtonen 71’), Eero Lehtinen (Aleksanteri Tomberg 59´).
Vaihdossa lisäksi: Eetu Lindfors

Kuva: Kari Saha, Urheilusuomi.com