FC Jazz piti heti vauhtia yllä

Yli 200 paikalle saapunutta katsojaa näki FC Jazzin ensimmäinen harjoituspelin Karhuhallissa päättyvän sen 4-0 voittoon. Jazzin lisämaalit olivat lähempänä kuin ToVen avausmaali.

Musasta FC Jazziin siirtynyt Waltteri Riihimäki oli heti pelipäällä. Kuva: Urheilusuomi.com

Uudet sopimuspelaajat Waltteri Riihimäki ja Aleksi Toivonen esiintyivät edukseen heti kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa. Riihimäki onnistui maalinteossa kolme kertaa ja Toivonen osoitti oikean puolustajan paikalla vauhtiaan. Maalissa Janne Järnstedt ja Lauri Leivo-Jokimäki pääsivät harjoitusottelussa helpolla, eikä FC Jazzin puolustus päästänyt tovelaisia maalipaikoille. Joonas Meura oli itse rauhallisuus puolustuksessa ja nosti pitkiä palloja ToVe:n puolustuslinjan taakse hyvin. Meura ampui pallon kertaalleen vaparista myös tolppaan ottelun toisella puoliskolla.

Päävalmentaja Seth Abladea tuurannut Miro Varhelahti kertoi, että pelistä jäi hyvä fiilis,
- Treenimatsit on aina kiva käynnistää voitolla. Riihimäen onnistumisten lisäksi erityisesti mieltä lämmittää se, että miten onnistuimme siirtämään treeniviikolta hyökkäyspelaamisen teemoja kentälle. Tämän ansiosta onnistuimme löytämään tehokkaasti ja monipuolisesti tyhjiä tiloja vastustajan muodon sisältä sekä etenemään kohti maalia.

Varhelahti oli tyytyväinen toisella puoliajalla kentällä pelanneisiin nuoriin,
- Tosi ilahduttavaa oli, että pelin loppupuolella varsin nuori jengi toi lisävirtaa ja energiaa kentälle. Kauaksi ei jäänyt heidänkään teholliset onnistumiset ottelussa.

Ottelun avausmaali tuli 28 minuutin pelin jälkeen, kun Waltteri Riihimäki ampui kaukaa. Pallo lipsahti hieman helposti ToVen maalissa pelanneen Paavo Yli-Kestin käsien läpi. Ennen maalia FC Jazzilla oli 20 minuutin kohdalla kaksi paikkaa kulmien jälkitilanteissa. Ensin Riihimäki ampui ylärimaan ja heti perään toisesta kulmasta Meura puski pallon yli maalin. Puolen tunnin pelin jälkeen Benjamin Tuovinen pääsi Jussi Lemion mainiosta pystysyötöstä puolittain läpi, mutta tällä kertaa Yli-Kesti sai kätensä väliin. Jazz siirtyi ennen taukoa 2-0 johtoon, kun Riihimäki ampui laitavaparin maalin yläkulmaan upeasti. Ennen taukoa ToVe sai vielä paikan, mutta Niko Vainionpää laukoi Aki Jyllin laidalta tulleen syötön yli maalin.

Ottelussa hattutemppunsa toisen puoliajan alun nostolla yli maalivahdin kruunannut Waltteri Riihimäki totesi ensimmäisen harjoituspelin menneen hyvin kaikilta,
- Tänään onnistuimme niissä asioissa, joista puhuttiin jo ennen ottelua. Joukkueena pelattiin mainiosti ja joka äijä hoiti paikkansa mainiosti. Hienoa, että itsekin onnistuin ja tästä on mukava jatkaa kohti Kakkosen Cupin matseja. Kiva oli myös nähdä, että harjoituksissa mukana olleet nuoret pelasivat hienosti toisella jaksolla.

ToVen toisen puoliajan lähes ainoa paikka syntyi vapaapotkun jälkitilanteessa tunnin pelin kohdalla. Vapaapotkun jälkitilanteessa pallo ei kotijoukkueen maaliin kuitenkaan päätynyt hyvästä yrityksestä huolimatta. FC Jazzin toinen ylärimalaukaus nähtiin ottelun 67 minuutilla, kun Eetu Vahekoski kokeili riman kestävyyttä. Vahekoski onnistui ottelun lopussa kuitenkin viimeistelemään 4-0 loppulukemat kulman jälkitilanteessa Joonas Meuran matalan syötön jälkeen.

FC Jazz otti korkealta kiinni toisella jaksolla ja nuoret prässäsivät tiukasti. ToVe:n puolustus vastaanottikin Toni Kuuselan johdolla alati hyökkäyksiä. Vasemmalla laidalla pelanneella Justus Rantasella oli nuorista parhaat paikat tehdä lisämaaleja, mutta tällä kertaa juoksupallojen lopputulemat eivät onnistuneet. Keskikentän keskustassa pelanneet Joona Visavuori ja Benjamin Tuovinen onnistuivat rauhoittamaan peliä tarvittaessa. Molemmat jaksoivat puurtaa sekä ylös, että alaspäin.

Molempien joukkueiden kokoonpanosta puuttui useampi pelaaja. FC Jazzin puolelta poissa olivat Joose Mäkinen, Juho Kemppinen, Jussi Aalto, Rasmus Laaksonen, Roope Huhtanen, Christian Harjanne, Eetu Setänen, sekä ulkomaalaispelaajat, joiden tilannetta tarkastellaan tammikuun aikana.

FC Jazz onnistui ensimmäisessä harjoitusottelussaan erityisesti joukkueena pelaamisessa ja osoitti, että se pystyy pitämään hyvää vauhtia kentällä. Tässä kohtaa FC Jazzin leirissä voidaan jatkaa harjoituskautta positiivisin mielin kohti kesää.

Kokoonpano:
Janne Järnstedt 45’ <- Lauri Leivo-Jokimäki
Joonas Meura
Ville Aaltonen 45’ <- Justus Rantanen
Jussi Lemio 45’ <- Arttu Lötjönen
Aleksi Toivonen
Mostafa Mohammadi 70’ <- Arttu Saarinen
Benjamin Tuovinen 70’ <- Kasperi Laaksonen
Joona Visavuori 70´<- Oskari Virtanen
Joonatan Tuovinen 45’ <- Eetu Vahekoski
Waltteri Riihimäki 70´<- Joonatan Lehto
Juho Lehtonen 45’ <- Eino-Iivari Pitkälä