FC Jazz matkaa Helsinkiin

Ennen kauden alkua B-lohkon kärkeen povattu Gnistan on esiintynyt odotuksien mukaisesti ja on tällä hetkellä nousemassa Ykköseen.

Nicolas Gomes Ramos on täyttänyt hyvin ensimmäisellä kaudellaan odotukset ja onnistunut maalinteossa kahdeksan kertaa.

Gnistan on hävinnyt menneellä kaudella kertaalleen, kun KaaPo yllätti Mustapekka Areenalla kotijoukkueen toukokuun alussa. Joukkue on tällä hetkellä Kakkosen B-lohkossa 12 pisteen johdossa ennen KaaPoa ja Ilves/2:sta. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Gnistan oli lukemin 0-4 selvästi parempi joukkue Porissa pelatussa kamppailussa. Tiukkaan vieraspeliin matkaavat porilaiset lähtevät haastamaan kotijoukkuetta nöyrästi ja tavoitteena on pelata ehjä ottelu.

Sarjaa on jäljellä kolme kierrosta ja FC Jazzilla on matkaa neljän joukkoon neljä pistettä. Vastaavasti putoamisviiva on jäänyt jo kahdeksan pisteen päähän. FC Jazz saa puolustukseen mukaan pelikieltonsa kärsineen Jussi Lemion, mutta viime pelin puolustuslinjasta puuttuvat sairastunut Christian Harjanne sekä Juho Kemppinen. Joukkueen paras maalintekijä Jussi Aalto huilaa Gnistan pelin korttitilin täyttymisen johdosta.

FC Jazz on rakentanut tulevien kausien joukkuetta taustalla huolellisesti ja yksi pitkän sopimuksen tehneistä pelaajista 18-vuotias Mostafa Mohammadi, joka pääsee Gnistania vastaan taas aloittavaan kokoonpanoon,
- Tässä joukkueessa pelaaminen on tuonut kauden aikana hyvän fiiliksen. Hieman on itselläkin paineita, kun pelataan sarjan kärkijoukkuetta vastaan. Toisaalta pelaaminen pienen paineen alla on hyvä asia, sillä saan silloin itsestäni parhaat puolet esiin. Haluan jatkossa taistella kovasti avauksen peliajasta lujasti. Gnistan pelissä on itsellä tavoitteena tehdä myös maaleja.

​​​​​​​Joose Mäkinen on valittu U17-poikien EM-karsintajoukkueeseen ja jättää tämän johdosta lauantain Gnistan pelin väliin. EM-karsintaturnaus pelataan 25.9-1.10 välisenä aikana Salossa, Kaarinassa ja Paraisilla, jolloin Suomi kohtaa Tshekin, Bosnia-Hertsegovinan sekä Moldovan.