Edustusjoukkue palaa harjoituksiin viikonlopun jälkeen

Palloliitto on julkaissut suunnitelmat Kakkosen kauden käynnistymisestä. Ensimmäiset ottelut pelataan 13.6 ja sarjaohjelmat rakentuvat myöhemmin

Kausi alkaa vajaan kuukauden päästä

Korona pysäytti maaliskuun puolessa välissä harjoittelun, sekä siirsi eri sarjojen kauden aloituspäivät eteenpäin. Palloliitto on työstänyt tulevan sarjakauden ohjeistuksia yhdessä Kakkosen seurojen kanssa säännöllisin väliajoin pandemian aikana ja täsmentänyt nyt ohjeistuksia sekä pelitavan, että aikataulujen osalta.

Kakkosessa pelataan kaikissa kolmessa lohkossa 12 joukkueen yksinkertainen sarja sekä kolme neljän joukkueen alueellista lohkoa kaksinkertaisena sarjana, jolloin kaikille lohkon joukkueille tulee kuusi ottelua. Kauden aikana pelataan siis yhteensä 17 kierrosta. Tavoitteena on, että sarjan päättymispäivä on lokakuun viimeinen päivä.

Palloliitto tiedottaa tarkemmin, miten Miesten Kakkosen eri vaiheet sarjojen sisällä pelataan. Nousut ja putoamiset sarjoista tapahtuvat normaaliin tapaan, mutta mikäli jotain sarjaa ei pystytä pelaamaan loppuun, tätä varten on laadittu toimintatavat, kertoo kilpailupäällikkö Peter Lundström Palloliiton nettisivuilla.

FC Jazzin edustusjoukkue palaa harjoituksiin Palloliiton ja viranomaisten laatimia ohjeistuksia noudattaen tulevana maanantaina. Lähes kahden kuukauden tauon aikana joukkueen pelaajat ovat harjoitelleet omatoimisesti laadittujen harjoitusohjelmien mukaisesti.