Cupin huumaa keskiviikkona

Suomen cupin 5. kierroksen vastustaja on VIFK.

Punaiset juonivat pelikentällä toukokuussa jo kuudennen kerran.




​​​​​​​FC Jazzin pelit jatkuvat keskiviikkoiltana Suomen cupin merkeissä. Toukokuun viimeisenä päivänä pelattavassa ottelussa ei ole enempää tai vähempää panoksena kuin pääsy 16 parhaan joukkueen joukkoon. FC Jazzin lähiajan paras Suomen cupin menestys osuu vuoteen 2016. Tuolloin FC Lahti pudotti FC Jazzin Porissa 0-1 voitolla puolivälierissä.

VIFK on aloittanut kauden Kakkosen pohjoislohkossa voitolla, tasapelillä ja kolmella tappiolla. FC Jazzin saldo omassa lohkossaan on ollut päinvastainen. Punaiset on Kakkosen B-lohkossa taistellut kolme voittoa, yhden tasapelin ja hävinnyt avauskierroksen pelin. Viimeisestä kuudesta pelistään FC Jazz on ottanut viisi voittoa ja tasan se pelasi sarjan toisella kierroksella Hämeenlinnassa.

FC Jazz on saanut puolustuspelaamistaan uomiinsa viimeisissä peleissä, vaikka joukkueen veräjällä on maalivahti vaihtunut erinäisistä syistä Toukokuun viidessä pelatussa ottelussa FC Jazz on päästänyt keskimäärin yhden maalin, kun edellisellä kaudella joukkueelle tehtiin lähes kaksi maalia peliä kohden.

Joukkueen maalivahtivalmentaja Tero Järvenpää analysoi alkukautta seuraavasti,
- Tällä hetkellä arki soljuu hyvin. Rasmus Simula on sarjaan loistava ykköstorjuja. Hänen takanaan Pori akatemiankin peleissä esiintyvä Lauri Leivo-Jokimäki ja Vili-Verneri Virtanen antavat positiivista painetta hänelle. Loukkaantumisten johdosta olemme käyttäneet nyt peleissä myös nuoria Joa ingvesiä sekä Arttu Takalaa varamaalivahteina. Kaksikosta Ingves pelasi cupin edellisellä kierroksella, jossa oli hyvä. Leivo-Jokimäki pelasi edellisellä kierroksella Ilves/2:sta vastaan nollapelin. Tällä hetkellä Jaakko Lakkomäki on vielä tovin sivussa keväisen loukkaantumisen johdosta.

Järvenpää on tyytyväinen laajaan maalivahtiosastoon ja heidän harjoitteluunsa,
- On hyvä, että meillä on maalivahteja nyt runsaasti mukana. Saamme harjoiteltua erittäin monipuolisesti ja kaikilla on ollut myös joukkueita, joissa pelata. Yhteistyö puolustuslinjan kanssa on tällä hetkellä myös erinomaisella tasolla, joka näkyy oman pään tiiviytenä.

FC Jazzin toukokuun kuudes ottelu pelataan Seasons stadionilla keskiviikkona 31.5 klo 18.30.

Satakuntalaisjoukkueista myös Pallo-Iirot pelaa pääsystä jatkokierroksille. Iirot kohtaa samana päivänä kotonaan Kakkosen A-lohkon FC Futuran.